28.10.2021

Pätkien sydän

 Siivoamalla syntynyt sydän.
Kieputin kertyneet rautalangan pätkät köynnökseksi sydämeen.
 
 
 Ikkunakoristeeksi laitan, mukavan kevyt vaikka lasiin osuisi.
Alumiinista leikkasin ja naputelin, kukat, sydämen sekä perhosen.
Alumiinipalat olivat valmiiksi punaisia, jotain kakkurasian rippeitä

 

50-100 cm pätkiä rautalankaa, muista töistä jääneitä jämiä.
Kerään talteen pätkätkin, vaan nyt niitä oli kertynyt vähän liikaa.
 
 
Pätkä kerrallaan, kiersin langat rungon ympäri ja päät jätin näkösälle.
Pidemmät pätkät katkoin keskeltä, eli noin 50 cm pätkillä kieputin.
Kieputuksen jälkeen spraymaalasin sydämen mustaksi.

Rungoksi käytin sydämen, tästä ammoisesta dyykkauksesta.
Väänsin pois kaiken turhan ja viilasin irroituskohdat siisteiksi.

27.10.2021

Mattaa

Vanhaa mattamustaa.

Mummolta peritty maljakko ja kirppislöydöt kynttilänjalat.
Olisi mummon nimipäivä, niin kaivoin maljakon taas esiin. 
Rinnalle käyvät joku aika sitten löydetyt Arabian kynttiläjalat. 
Ihan mattamustan ulkopuolen vuoksi pelastin kynttiläjalat eurolla.

25.10.2021

Kauhaa katkaistu

 Tein metallikauhasta kynttilänjalan paksulle kynttilälle.

 
Kynttiläkin on omaa tekoa, kynttilöiden jämistä tehty.

Kuppiosa syntyi tästä Misa tekstisestä kauhasta.
Misa on kiuasmerkki, joten olisiko vaillinainen löylykauha.
Ensimmäiseksi puhdistin kauhan teräsharjalla.
Sitten katkaisin varren ja naputtelin vasaralla sen litteäksi.
Viilalla siistin leikkuukohdan ja pyöristin reunoja.
Sen jälkeen väänsin varren pätkän silmukaksi.
Porasin vielä kupin pohjaan reiän alaosan kiinnitystä varten.

Loput osat löytyi työhuoneelta.
Suihkin pintaan mattamustaa spraymaalia.
Pienen kiiltävän rinkulan laitoin ylä- ja alaosan väliin.

Tarpeeksi tukeva tuli, ei keiku.

22.10.2021

Isän tekosia

 Isän kuolemasta tulee tänään 25 vuotta.

Kaivoin kätköistäni hänen 80-luvulla hiomiaan kiviä.
Pari valmistakin korua; kalvosinnapit, pari rintaneulaa ja riipus. 
Isä kävi ensin kansalaisopistolla korukiviä hiomassa,
sitten teki kivien hiomiseen ihan oman koneen.
Käytin konetta minäkin ja onpa se mulla varastossa tallessa.
Huoltoa kone kyllä kaipaisi, aika on hapristanut johdotukset.

21.10.2021

Lucy Luke 2

Tein toisenkin taulun rikkinäisestä leikkipyssystä.
Rikki se oli sheriffintähtikin, kiinnitysneula murtunut pois.
 
 
 Tällä kertaa maalasin revolverin spraymaalilla violetiksi.
Vähän tein hiomapaperilla kulumaa aseeseen ja tähteen.

 
Menee pariksi viisi vuotta sitten tehdylle revolveritaululle.
Vierashuoneen seinälle, siellä on hennon lilat tapetit, siitä värit.



Tämä rikkinäinen revolveri löytyi metsästä jo aikaa sitten.
Veljen talon läheisyydestä, olisiko veljenpojan vanha.
Sain kuitenkin luvan pelastaa sen omiin askarteluihin.
Vuosiahan tuo työhuoneella vartosikin kehyksiin pääsemistä. 
Miniporaan kiinnitetyllä teräsharjalla puhdistin pintaa.

 
Kehystystä varten purin, jo aiemminkin kierrätetyn kukkataulun.
Pyöristin hiomalla kehyksen reunoja, kun toisessakin sellaiset.

Pikaliimalla korjailin pyssyä, että pysyisi jotenkin koossa.
Toiselta puolen madalsin asetta hiomalla, ei mahtuisi muuten.
Kuvan oton jälkeen huomasin, että pitää liimailla vähän lisää.

20.10.2021

Löysi toisensa

Eteisen seinällä oli vanha, metallinen pistorasia muovimuratilla.
Nyt vähän parantelin sitä, kun löytyi rasiaan käyvä töpselikin.
 

  Vähän pöljähän se on, noin lyhyellä johdolla, tai just sopivan pöljä.

 
Aiemminhan seinällä oli vain pistorasia, pätkästyllä johdolla.
 

Voimapistorasia ja siihen kuluva töpseli siis. Vanhaa mallia.
Jostain saatuja molemmat osat, niinkuin vanha johdonpätkäkin.
 
 
Johtoa nirhasin saksilla ja leikkureilla, ettei ehjä olisi.
Eteisen tyylinä, kun on joku maailmanlopun jälkeinen meininki :)

19.10.2021

Niputukset

Tein  pari pientä kuusenhavukimppua pihaa koristamaan.
 
 
 
Olisi tullut nätimpiä, jos olisin valinnut kauniimman kuusen.
Mutta poistin vain väärässä paikassa olevan, turhan näreen.

Kahteen kimppuun riitti.
 Nippusiteillä sidoin tiukoiksi nipuiksi.

Pyöreässä purkissa oleva päätyy tiehaaraan
ja teepurkissa oleva etuoven syvennykseen. 
 
 
Taitaa kyllä huomenna jo lumi peittää nämä...

15.10.2021

Numeroita ja muita

Vähän sahailua ja tavaroiden asetelmaan järjestelyä.
 
 
 
Kuutonen ja kasi kaulakkain, kera mustan sydämen.
 
 
 
Sahattu tällaisesta, pätkä jotain 45 x 66 kertopuuta.
Polttopuuksi saatujen jätepuiden joukosta pelastettu.
Netistä etsin sopivan fontin, piirsin kaavat ja sahasin.
Hioin, käsittelin mustalla puuvahalla 
ja lopuksi kiillotin himmeiksi.
 
 
Tämän hetkinen, syksyinen asetelma olohuoneen pöydällä.
Laitoin punaisen liinan, niin voin laittaa tummia esineitä.
Kirpputoreilta kertyneet ja muokkaillut porot alpakkalautasilla.
 

Isolle porolle laitoin sydämen kaulaan.
Ison poron sain aikanaan rikkinäisenä ja vähän tuunailin.
Pikkuporotkin ovat olleet aikaisemmin tuikkujuttuja.

Numeroille löytyi kaveriksi vähän kiiltävääkin.
 
 
Pöydän toiseen päähän laitoin tähtiä, kynttilänä ja muuten.

13.10.2021

Vanteella valoa

Etuseinän romukranssin sidoin uudelleen ja lisäsin palloja.
 
 
Kranssipohjana  20 tuumanen, pinnaton polkupyörän vanne.

 

Viisi vuotta sitten tehty, linkki, silloin oli vähän palloja.
Purin osiin, hioin pois ruosteet vanteesta ja maalasin uudesti.
Kiillotin kupariset lehdet, porasin ja maalasin uudet pallot.
Pallot on tyhjentyneistä rolloneista talteen napsittuja.
Sidoin kaikki uudestaan kiinni, aiempaa lyhyemmin langoin.

 

Röpömaali jättää palloihin kivan pinnan.
 
 
 
Kauan, kauan sitten jostain tarjouskorista löytynyttä maalia.

Pimeässä kuvattuna näyttää, kuin seinään palaisi reikää :)
Tykkään, ei liian kirkas, valaisee osin seinän kautta heijastaen.

12.10.2021

Eripari, samapari

Kaksi pientä lyhtyä muokattu melkein pariksi.

Toiseen piti leikata siitä puuttuneet lasit ja toinen maalata.
Ihan samanlaisiahan nämä eivät ole, mutta ihan saman kokoiset.

Molemmat jostain dyykattuja.

Laitan talteen kaikki kehyksistä ja lyhdyista kertyvät lasit.
Oli siis hyvää harjoitusmateriaalia lasin leikkuuseen.

Ei se kerrasta onnistunut taaskaan. Silppuakin tuli.

 Isompia lyhtyjäkin piti vähän huoltomaalata.
Mutta nyt on lyhtytolpassa taas lyhdyt roikkumassa.

11.10.2021

Puhdistus

 Siveltimien puhdistukseen hyvä apuväline meikkiosastolta.

Käyttämäni puuvahat ja maalit, ovat tärpättiohenteisia.
Pääasiassa käytän vielä melko pienehköjä pensseleitä.
Maalauksen jälkeen, tökkään pensselit tärpättiin likoon.
Lopuksi, tai sitten kun muistan, pesen sudit tiskiaineella 
ja silikoninen siveltimen puhdistaja on oiva apu hommaan.
 
 
Keväällä löysin moisia Tokmannin tarjouslaarista.
Kokeeksi ostin, kun olin kaivannut pesuun apuvälinettä.
Viidellä pärjännee aika pitkälle, kun eivät juuri edes sotkeennu.

8.10.2021

Minidonitseja

 Tytär kysyi voisinko ommella minidonitseja pikkuneidille.
Ensimmäiset kierrätyskankaiset testikappaleet valmiina.

 
Neljä pientä, vähän erikokoista ja pari isompaa ehkä tyttärelle.
Vyötärökaitaaleen hyödynsin tekemällä hiuspannan itselleni.

Materiaaliksi joskus saatu housuhame, vaiko sortsit, tiedä tuota.
Sopivan ohutta ja kiva kuvio, eikä tulisi tuossa muodossa käytettyä. 
Vyötärökaitaleen purin pois ensin ja ompelin sitten pannaksi.

Käytin pihtejä apuna kaitaleiden kääntämisessä.

Pienemmissä pienempiä ja isommissa isompia pihtejä.
 
Ompelin ensin pötköksi, sitten pujotin sisään pyöreän kuminauhan.
Kuminauhan solmittuani, ompelin pötkön renkaaksi käsin.
Kokeilin koneommeltakin liitokseen, mutta siitä tuli tönkkö.
 
 

Parhaat palat tai siis isoimmat, eli lahkeet, on vielä jäljellä.
Josko ompelen lisää, tai käytettävissä johonkin muuhunkin.

Täytyy löytää lisää kivoja, ohuita kankaita, esim. huiveja seuraaviin...

6.10.2021

On lasiton

Saatu lasiton lyhty, tuli hyödynnettyäkin lasittomana.

Tungin sisälle paljon aiemmin saadun, nelikulmaisen ruukun.
Vähän piti rautoja vääntää, että mahtui, mutta oikenivat ennalleen.

Sisälle laitoin kuusen oksia.
Pieniä ovat oksat, vaan eipä olleet kuusetkaan, kuin puolimetrisiä.
Väärässä paikassa olleiden puiden kaato, sujui ihan oksasaksilla :)

5.10.2021

Jos vielä jotain...

...eli aina mahtuu mukaan muutama punainen sydän.

Lauantaina, kun sain järjesteltyä olohuoneen hyllyä
ja sitä sitten aikani katselin, niin kaipasi se vielä jotain.
Ylimmälle hyllylle tarvittiin ainakin lisää punaista.

 Alumiinipellin palasista leikkasin pieniä sydämiä.
(Alumiini taisi olla rippeitä rekisterikilven taustalevystä)
Porasin hiottuihin sydämiin reiät ja maalasin punaisiksi.
Teräsharjalla kulutuksen jälkeen, liitin ne yhteen ketjuksi.
Päähän rautalanka, jonka työnsin bensiinipistoolin sisään.
Ei ole siis kiinni millään, saa halutessaan poiskin.
Nyt meillä on sitten sydämellistä polttoainetta :)