Näytetään tekstit, joissa on tunniste hylly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hylly. Näytä kaikki tekstit

14.11.2024

Montaa lajia

Vierashuoneen piirongin päälle pikkuhylly.
 
 
 
Samaan tyyliin, kuin eilinen puulaatikko.
Monenlaista materiaalia sain hyödynettyä
ja samalla siivottua ne pois varastoista.
Nyt on lehdille oma hyllykkö.

 
Joskus saatu, pienen kirstun aihio. 
Huonolaatuista puuta ja kovasti kolhujakin.
Mutta ei tässä uudennäköistä toiveenakaan.
Puuta riitti pohjaan, kanteen ja päätyihin.
Hyllyksi löytyi pala jostain irrotettua hyllyä.
Taustalevyksikin löytyi purkuvaneria.
Ohennetulla ruskealla puuöljyllä käsittely.

 
Dyykattuille kahvoille maalinpoisto ja teräsharjaus.

 Jaloiksi jostain puretut puurenkaat.

 
Upotin ruuvit, ettei raavi piirongin kantta.

3.12.2022

Pinoliinoja 2

Löysin varastostani vielä kerän punaista lankaa
 Joten virkkasin lisää pinoliinoja astiakaappiin.
 
 
 
Kivempi säilyttää ja siirrellä astiapinoja,
kun on puuvillaisia liinoja väleissä.
 
 
 
Kahteen uuteen liinaan riitti
 ja yhden aiemmin tehdyn suurentamiseen.
Kolme vuotta sitten virkkailin jo pieniä liinoja.
 samasta langasta ja samaan tarkoitukseen. 
Mitään kummempaa ohjetta liinaan ei ole,
vain levennysten kohdalla ketjusilmukka.
Reuna kiinteitäsilmukoita ja kuutta pylvästä.
Eipä tartte juuri laskeskella virkatessa.
 
 
Kuten usein käy, karkasi tämäkin homma lapasesta.
Halusin järjestellä alakaappia sitten enemmänkin.
Saada tarjoiluastiat helpommin esiin otettaviksi.
Onneksi varastosta löytyi liimapuulevyn palanen,
joka on toiminut joskus tyttärellä työtasona.
Sahasin siitä hyllyn ja hioin valkeaa vähemmäksi.
Pinnan käsittelin värittömällä puuvahalla.

 
Nyt on paljon helpompi ottaa tarvitsemansa astiat.
Isojen, mustien kulhojen sisällä on pienemmät kulhot
 ja nyt on sopivat liinat välissä niissäkin.
Ja kuten näette, en oo mitenkään hirveen pedantti, 
niin riemunkirjavaa on kaapissa, joka jää ovien taa :D

12.8.2022

Aina vaan hyllyjä

Vielä riitti vaneria vierashuoneen
henkarikaapin hyllytykseenkin.
 

Vaatekaappi on hankittu uutena, kai 2006, 
silloin kun tähän taloon muutettiin.
Alunperin siinä on ollut henkaritanko.
Toisessa, vieressä olevassa on vieläkin,
mutta tähän halusin hyllyt.
 
Laatikot on vanhoja, järjestelin niin,
että sain samanlaisia koko kaapillisen.
Isompi vihreä, on täynnä duploja,
neki omien lasten vanhoja.

Tällainen röykkiömäinen välivarasto oli nyt.

Riman pätkistä tein sirot hyllynkannakkeet.
Lähes kaikki vaatehuone- ja eteisprojekteista
 jääneet havuvanerin palaset, sain käytettyä.

Nyt on neljästä ostetusta havuvanerista,
 jäljellä enää pieniä palasia.
Eiköhän nekin johonkin askarteluihin kulu.

Alimman hyllyn tein kahdesta palasta,
kun ei muuten olis enää riittänyt.
Saadulla, luonnonvalkoisella puuvahalla,
 käsittelin nämäkin hyllyt ja kannakkeet. 
 
Tuntuu siltä, 
etten ole muutamaan viikkoon muuta tehnyt, 
kun aina vaan hyllytystä tai marjanpoimintaa.

11.8.2022

Jotain uutta

Välillä pitää ostaa jotain ihan uuttakin.
 
 
 
Kuten näkyy, suorakulmani oli kovin kulunut.
Mittayksiköt jäivät jo arvailun varaan. 
Vein ulos, kelpaa vielä lautoja katkoessa.

Meillä oli viime viikolla käyntiä kaupungissa,
niin tuli shoppailtua työkaluja ja tarvikkeita.
 

Tämä näytti toimivalta ja  sopivalta.
Vai oisko vähän liikaakin toimintoja.
No, onneksi oli käyttöohje mukana.
 
 
Lidlistä löytyi vielä tämä ja halvalla.
Eiköhän nyt pysy kulmat suorina.

 
Vaatehuoneeseen jämeriä varastolaatikoita.
Sai neuleet, laukut, tennarit jne järjestykseen.
Hyllyt saatiin sahattua vanereista,
 jotka jäivät jäljelle eteisen hyllytyksestä.

Hyllyjen kiinnityksessä piti keksiä kikkoja.
Korkeutta tai leveyttä ei ollut hukattavaksi.
Tilan leveys 119 cm, ja yhden laatikon 39,5 cm.
Korkeuttakaan ei saanut kertyä, 
tai vaatteet ei mahdu roikkumaan tangolla.


Päädyin johonkin liukukulmiin.
Jotka asensin kai ihan väärin ja rumasti.
Mutta näin ne eivät vie tilaa laatikoilta.
Laatikot kun ovat alhaalta kapeammat.


Hyllyt lepäävät kulmien päällä.
 
Melkoinen mittailu ja suunnittelu oli,
että sain kaiken haluamani yhdelle seinälle.
Ylhäällä taittopatjoja ja muuta säilytettävää.
Sitten henkaritanko vaatteineen.
Sitten 2 riviä 50 litran muovilaatikoita.

22.7.2022

Hyllytys 2

Vaatehuoneessa on hyllyt paikoillaan
 ja vaatteet hyvässä järjestyksessä. 
 
 
 
Hyllypaperiksi pilkoin vanhan vahaliinan.
90-luvulla ostettuja, vihreitä koreja ei ollut enempää.
Pitkähihaiset paidat olkoon ilman koreja.
 
Vähän olis vielä hinkua järjestellä,
tekisi mieli purkaa eteisestä yksi komero. 
Jos en nyt ihan heti kuitenkaan,
vaan suunnittelisin tovin ja olishan tuo 
vaatehuoneen toinen päätykin vielä.

21.7.2022

Hyllytys

 Olen kohta 17 vuotta manannut vaatehuoneen hyllyjä.
Oli vihdoinkin aika tehdä asialle jotain.

 
 
Tässä jo sahatut, hiotut ja puuvahatut hyllyt.
Tamppausteline havaittu hyväksi kuivatustelineeksi.
Jokohan huomenna sais hyllyt paikoileen...
 
 
Vanhat, kenties alkuperäiset, vuodelta -78.
Liian harvassa, liian syviä, liian notkolla,
liikaa panelin pätkien tukemaa lastulevyä.
Joten ostin vaneria ja aloin tehdä uusia hyllyjä.
 
 
 
Takapihalla sahailimme levyn sopiviksi paloiksi
ja mie jatkoin hiomalla pintaa sileämmäksi. 

 
Jätän vanhat rungot, ne kun on ihan toimivat.
Pystyrimatkin on lovettu 20 sentin välein, 
joten sahailin riman pätkistä uusia kannakkeita.
Tein myös yhdestä pätkästä hupparinaulakon.
Jossa hyödynsin jostakin purettuja nuppejakin.



Hyllyjä vastapäätähän on henkaritanko.
Mutta tyhjälle takaseinälle mahtuu vähän jotain.
Hattuja varten laitoin nyt vain ruuveja seinään.

Siivoillut vaatehuonetta samalla enemmänkin.
Vielä riittää siivottavaa, ei tuu kerralla valmista.
Tarvitaan isompi city, että saa lisää laatikoita.

11.5.2015

Mukihylly

Koska komeroprojektista jäi vaneria, sain tehtyä yhden hyllyn lisää keittiöön.


Kaksi ylempää hyllyähän on jo keittiöremontin aikaan tehtyjä.
Alapuolelle lisäsin kapean hyllyn muutamille emalimukeille.
Vanerihylly on mustattu puuvahalla, kannakkeet vanhat ja maalatut.
Tuo apilanlehtikuvioinen muki on arpajaisvoitto lapsuuden ajoilta, 
muut kertyneet vuosien saatossa, pääosin dyykaten, joskus halvalla ostaen.


Laitetaan samaan postaukseen tämä Clas Ohlsonilta löytynyt vaaka.
Ostin jo pari kuukautta sitten, mutta nyt vasta otin pois paketista.
Niin on meidän keittiön väreissä, että kehtaa pitää näkösälläkin.
Käytän tuota kyllä enemmän pakettien punnitsemiseen, kuin ruuanlaittoon.

29.8.2013

Pottahylly

Meillä on noita kypäriä useampi ja lisää pitäisi hankkia.
Ne on vaan hankalia säilytettäviä ja meillä on eteisissä hyllyjä ihan liian vähän.


 Olen kauan suunnitellut tuohon ulko-oven päälle hyllyä kypärille.
Siitähän ne löytyy näppärästi, paljon helpommin, kuin täydestä komerosta.
Normaalisti eteisessä ei pala valo, joten jäävät kivasti näkymättömiinkin.


Hyllyn tein ihan kelolaudasta, semmoinen kun oli jemmassa ja sopi tyyliin.
Lautaa hioin hiomakoneella siistimmäksi, mutten käsitellyt mitenkään.
Hyllynkannakkeina on listan pätkät.
(tämä hurjimman näköinen kypärä on nuoremman tyttären)

21.2.2013

Maalin jämät 2

 Muutama viikko sitten, sain sen vaaleanpunaisen maalin lopun käytettyä.
Nyt oli vuorossa vaaleansinisen purkin tyhjennys.
Kun ei nuo 20 vuotta vanhat maalit, moneen kertaan avatuine purkkeineen, oikein säily.

Jäi sinisen kamarin hyllykön paikalta yli, pieni naulakko ja rottinkikorinen pikku hylly.
Maalailin ne tuon jalasmökin värimaailmaan sopiviksi.


 Tästä tuli hyvä avainnaulakko. Oli ennen punertava.
Vähän mietin, miten onnistuu maalaus, kun oli noita koloja.


Tämä korihyllykkö on nähnyt jo useammatkin värit.
On ollut niin valkoinen kuin turkoosikin. Korit olivat ruman siniset.
Sudin siis tämäkin taas kertaalleen, pikkutavara jemmalle, kun oli tarvetta.
Korit maalasin spraymaalilla vaaleammiksi.


Koska maalipurkin pohjalla oli vielä tippanen.
Piti keksiä vielä jotain, no kaivelin varastoista maailmaa nähneen pärekorin.
Tuosta tuli ihan mukava, tummat läikätkin jäivät vaalean maalin peittoon.

Nyt alkaa olla pikku mökissä niin paljon tavaraa, että jäänee pastellit maalailut vähemmälle.

7.2.2013

Sinistä kamaria


Tämä sininen kamari, on minun olohuoneeni,
elikäs siistimpi työhuone, jossa on stereot, telkkari ja läppäri.
Olen kamalan huono istumaan nojatuolissa tekemättä mitään,
joten telkkaria katsellessa istun toimistotuolissa ja värkkäilen samalla.
Huone oli alunperin takkahuone, mutta purin huonokuntoisen takan pois.
En kuitenkaan polttaisi puita takassa ja lämmittäisi vain talon toista päätä,
kun voin polttaa puut pannussa ja lämmittää koko taloa.


Tämän pikku hyllyn tuunasin eilen uuteen uskoon.
Olen hyllyn alunperin tehnyt yli kymmenen vuotta sitten.
Mutta piti vähän muokata, että oli hyvä tuohon ovenvierus seinälle.
Värikään ei ollut oikeanlainen, nyt harmaana sopii muiden kalusteiden kanssa.
Karkkipurkeissa on kätkettynä otsalamppua ja muuta ulkoilu tavaraa.


Tässä samalla toinenkin kuva, samasta huoneesta.
Tässä kuvassa ei ole mitään uusia juttuja.
Hylly on vanha lastenhuoneen hylly, oli sopiva tuohon seinälle.
Emalimukeissa on piilossa neulatyynyjä, kyniä, pikkuromua jne.
Isointa mukia käytän ommellessa ja askarrellessa pöytäroskiksena.
Kahvi- ja karkkipurkeissa on piuhoja, askartelutarvikkeita ja semmoisia.
Lasipullot ovat edellisen talon peruja.
Ompelukone on parin vuoden takainen kirppislöytö, toimivakin.

27.1.2013

Maalin jämät

Jatkoa jalasmökin sisustukseen... 


Syksyllä kun kenkähyllyä tuunasin, jäin kaipaamaan joitain tuohon yläpuolelle.
Vihdoinkin oli aikaa toteuttaa suunnitelma.
Lokero on tehty ylimääräiseksi jääneestä, käytetystä vanerihyllystä.
Vielä kun jossain tulee vastaan sopivat hyllyn alle kiinnitettävät koukut, lisäilen ne...


Hyllyyn maalia etsiessäni, pelkäsin jo hetken että käytinkö viimeksi kaiken maalin.
Mutta pengottuani, löysin oliivipurkkiin kaatamani maalin jämän.


Koska maalia oli vain pieni tippa jäljellä, se olisi kuivunut kuitenkin.
Maalailin samaan syssyyn parit rottinkikorit pikkutavaroille.

Vihdoinkin on tuo lähes 20 vuotta sitten hankittu maalipurkki tyhjä :)


6.11.2012

Pastellia

Tuli tuohon pihalle jalasmökki, sitä tässä muutama viikko kalustettu ja sisustettu.
Vaikka mökki on uusi, periaatteena on ollut hyödyntää kaikkea, jo olemassa olevaa.
Kalusteita yms. on kaiveltu omista ja miehen nurkista ja vähän kirppareiltakin.
Maalitkin ovat reilun 15 vuoden takaa, lastenhuoneen kalustemaaleja.
Värimaailma on mökin käyttäjän toiveiden mukainen.


Kerrankin muistin ottaa ennen tai siis vaihekuvan.
Tämä on karmaisevan keltainen hylly joka on ollut leikkimökissä.
Aloin siitä eteishyllyä tekemään.


 Tässä eteishylly valmiina


Miehen nurkista löytynyt maustehyllykö.
Oli ennen maalia likainen ja tummansininen.


Sekä miehen varastoista löytynyt jakkara.
Oli ennen maalausta huonossa lakassa.

Lisää projektista tulevaisuudessa...

14.8.2012

Porot vauhdissa


Miehen asunnolla (vai pitäiskö sanoa nykyisin meidän mökillä) sisusteltu vähitellen.
Ilmeni tarvetta pienelle sohvapöydälle, kun isompi joutui väistymään varastoon.
Sahattu kierrätyksestä saaduista kirjoituspöydän palasista ja parista lankun pätkästä.
Halkaisija 33 cm ja korkeus 65 cm. Pintakäsittelynä Osmo Color.
Riittävän tukeva viinilaseille tai sinkin pelaamiseen, mutta silti helppo siirrellä.


Samaan sarjaan tehty pikkuinen hylly sohvan viereen kaukosäätimille.
Niin pöytää, kuin hyllyäkin koristaa muutama sabluuna maalattu poro.
Mallit ja ohjeet näihin kaivettu ihan omasta päästä.