3.2.2015

Sukkanauhat

 Aiemmista virkkauksista oli jäänyt pieni lankanyttyrä punaista.
Sain sitten pöljän idean, jota piti kokeilla.


Virkkasin sydämiä ensin, sitten raidallisen rinkulan.


Nyt on pöydällä sukkanauhat, tai mitkä sitten lieneekään.
Mutta ainakin sain siihen vähän väriä.

1.2.2015

Pötyä pöytään

Jotakin syötävää nukkekodin nälkäiselle miehelle.


Sipulien askartelua siitä mitä kotoa löytyy.
Puuhelmistä, ohuesta paperista ja vedellä laimennetusta liimasta.
(paperi silkkipaperimaista pakkauspaperia, saatu joskus kaupasta)

Nostin liimaiset paperin reunat ylöspäin ja varovasti kieputin tiukalle.
Saksilla leikkasin ylimääräisen pois ja vielä vähän sormin muotoilin.


Kalat löysin saatujen rikkinäisten korujen kokoelmasta.
Ei tarvinnut, kun sivuleikkureilla nipsasta lenkit pois.
Paistinlastat tein jäätelötikusta, sahalla ja hiomakoneella.
Laatikko, jossa sipulit, jätskitikusta myös, pohja viilua.

31.1.2015

Nupuloita

Saatujen puisten esineiden muokkausta käyttöön.


Kaverilta saatu kulahtanut naulakko.


 Ohennettuna ja pyöristeltynä, koristeltuna sekä mustaksi vahattuna.
Kakkosasunnolle pyyheliinanaulakoksi, hajonneen tilalle.
Yhden nupin alle laitoin rekisterikilvestä sahatun palan.
Lavuaarin vieressä on aina kaksi käsipyyhettä,
joista toinen on varattu autotalleilun jälkeiseen käsien kuivaukseen.
Helppo erottaa vastaisuudessa kumpi.


 En tiedä mikä nappula, mutta toi mieleeni hyrrän.


Hioin parempaan muotoon ja vahasin oranssiksi.


Hyvin pyörii hyrränä.

29.1.2015

Tilkkanen

Mikä maltti muka, hetimitenhän se oli kokeiltava onnistuuko.
Pikkuruinen kuksa, melkutin ja leuku nukkekotiin tehty.


Kuksa on koivua, siinä on myös nahkainen hihna. Melkutin katajaa.
Leukuun tein terän alumiinistä ja kahvan poronsarvesta.

Eipä tuohon kuksaan paljon mahtuisi nokipannukahvia.
Puukkoja täytyy tehdä joskus toinenkin, pienempi ja punapäinen.


Puukonterän viilailua työhuoneella.

Materiaalit muuhun kelpaamattomia jämiä, kierrätystä siis.
Koivuriman pätkä, lohjennut sarvenpala, alumiinistä leikkausjätettä,
katajan silppua, purettua nahkahihnaa ja melkein kahvinjämä pannusta.

28.1.2015

Katajaista

Varastossa pengoin ja vähän lajittelin materiaaleja.
Löysin saatujen palikoiden laatikosta katajaisia paloja.


 Joitain lusikan ja lastan aihioita...


...jäännöspalikka jostakin sahauksesta.


Noista valmistui melkutin ja sekoituskapusta eräreppuuni.
(siirrän aiemmat varalle, sillä nämä ovat kauniimmat ja kestävämmät)
Aika paljon lyhensin ja pyöristin kumpaakin aihiota. Kolvilla koristeet.

Sydämen muotoinen kaulakoru lahjaksi yhdelle tuttavalle.
Sekä aivan pikkuruinen voiveitsi nukkekotiin.
Nämä tein sahausjätteestä, jäi vielä nukkekotikelpoisia palasia.

Kaikki valmiit heti mehiläisvahasin, ettei lika niin nopeasti imeytyisi.

26.1.2015

Pieniä pusseja

Nukkekodin ruokakomeroon täytettä askartelin.
Elikä taittelin pieniä ruskeita paperipusseja elintarvikkeille.


Tein jämäpuusta sopivan palikan, jonka ympärille pussi on helppo taitella.
Leikkasin materiaaliksi ruskeasta paperipussista sopivan suikaleen.
(mikä tahansa sopivan ohut paperi käy, ihan oman mielen mukaan)
Takasauma liimapuikolla kiinni.


Sitten liuutetaan paperia palikalta sen verran, että saa pohjan liimattua.
Ensin taitetaan lyhyet sivut keskelle.
Muodostuneet kolmiot taitetaan liiman kanssa keskelle, saumapuoli ensin.


Varovasti tehdään pussiin taitteet.


Pohjan voi halutessaan taittaa, jos pusseja säilyttelee tyhjinä.


Joutuisia valmistaa, kun vauhtiin pääsee.


Greippilusikallekkin löytyi käyttöä, kun laitoin jauhoja pusseihin.
Näiden pussien mitat ovat, leveys 20, syvyys 12 ja korkeus 40mm.

Tällä tavallahan voi tehdä monen kokoisia ja näköisiä pusseja.
Lisätä vaikka kantolenkitkin, jos nukeille kauppakasseja tekee.

24.1.2015

Montaa metallia

 Sekalaisia kirppis- ja roskislöytöjä lähiseuduilta.
Kuparia, messinkiä, alumiinia, rautaa, montaa lajia.


Punainen peltinen naulakko kirpparilta, hinta euron tai kaksi.
Hakee paikkaansa keittiöstä, vielä mietinnän alla.


Alumiininen vaakunataulu ilmaiskorista.
Tuumaan tuunaanko, idea olisi, googlailen vielä.
Nykyään kuva kuuluisi Västerbottenin maakunnalle,
tosin sirommmalla eläimellä. Jatkan historian opiskelua...


Roskiksesta kaivettu kuparirasia, pikkuromujen kätköksi.


Roskiksesta pengottu peltipurkki.
Suunnittelin tuunausta, mutta kyljen väritys sopii keittiöön.