7.12.2018

Hohtoporot

 Tapettikirjan sivuista tein taas tänä vuonnakin joulukortit.


3+1+1 sivua meni ja 15 korttia valmistui.
Onneksi tuota tummaa tapettia oli useampia sivuja.


Tummasta tapetista hieman korttipohjaa suurempi pala.
Siihen saksilla poron muotoinen aukko.
Aukkoon hennon vaaleanpunainen ja kiiltelevä tapetin pala.
Kerrokset liimalla nippuun ja kuivuttua reunojen siistiminen.
Poroon liimasin vielä leikkurilla tapetista irroitetun sydämen.


Ei ole kovin ihmeelliset tarvikkeet ja työkalut.
Poron piirtelin itse ja tein siitä sitten pahvisen kaavan. 
Valkeaa kartonkia olen ostanut halvalla varastoon aikaa sitten.


Punaiset sydämet leikkasinkin varsin kirjavasta tapetista.

 

Noin puolet lähtee postiin ja puolet jaetaan itse.

Ihan mahdoton kuvata kunnolla, kun aina on hämärää.
Nämäkin kuvat on otettu salamalla 1500 lumenin lampun alla.

6.12.2018

Suomi

Kirpparilta löytyi söpö, pieni Suomi tarjotin.

 

 Mukaanhan se oli otettava, kun punainen pohjakin.


Hyvää Itsenäisyyspäivää!

5.12.2018

Tippakannutyyppi

Sain toimimattoman tippakannun, joka onnekseni oli punainen.
Pesin pois vuosien liat ja tein siitä ihmismäisen hahmon.

 

Kaula servettirenkaasta, siihen lovet letkulle ja kahvalle.
Pääksi joku puupallukka, lakiksi pätkä puista kynttilänjalkaa.
Nenä ja tupsu puuhelmistä, käden sahasin laudan palasta.
Tyyppi esittäköön nyt kuukauden verran tonttua keittiössä.
Siirtyköön sitten Orm Onnekkaan kaveriksi olkkarin hyllyyn.

3.12.2018

Partanaama

Pappasmurffi menköön taas tontusta jonkun aikaa.


Eli keittiön lasittomaan kehykseen leikkimielisempää sisältöä.
Mulla kun kiertää tavarat paikasta toiseen kauden mukaan.
Välillä vähän piilossa ja välillä sitten näkyvämmässä paikassa.
Kesän pappa ajeli Nukkumatin kanssa kuorma-autoa olkkarissa.

1.12.2018

Akseliväli alle sentin

Kuten eilisestä postauksesta näki, katajaa oli pieni pala jäljellä.


No miepä tein sitten pienoismallin aiemmin tekemästäni autosta. 


Työjärjestys kuten edellisen postauksen pikkupukissakin.
Tasojen hionta, poraus, sahaus, reunojen hionta, öljyäminen.
Renkaiksi laitoin talteen purettuja helmiä, vähän liian isoja.
Renkaat kiinnitin katkaistuilla messinkinauloilla ja pikaliimalla.

Tän kanssa sai nysvätä yllättävän kauan, vaikka pieni onkin.
Ensin oli liian iso ja piti pienentää, sitten etuakselin reikä oli vinossa.
Porasin uuden reiän ja onneksi rengas peittää turhaksi jääneen.

30.11.2018

Pikkupukki

Pieni katajainen pukki tehty nukkekodin koristukseksi.


Musta pukki on vuoden takainen muokkaus ilmaiskorilöydöstä.


Tärkeintä isoilla koneilla, pieniä esineitä tehdessä on työjärjestys.
Ensin puukappale hiotaan oikean paksuiseksi ja tasapintaiseksi.
Sitten piirretään jonkun näköinen luonnos tai ainakin sinne päin.


 Porataan tarvittavat reiät, tässä tapauksessa 0,5 ja 2,5 milliset.


Sahataan oikeassa järjestyksessä, että se on edes mahdollista,
koska sahauspöydässä on näihin hommiin iso aukko.


Vasta viimeiseksi irroitetaan sahattava kappale.


Hiotaan lopullinen muoto, 150 paperi riitti mulle, hienommillakin voi.
 

Öljytään topsipuikolla, että puunsyyt tulevat paremmin esiin.
( ja jätetään vanunöyhtää kummittelemaan kuvaan )

Yritin laittaa pukille helmilankaisen rusetin, mutta se peitti liiaksi.

Näitä pikkujuttuja on ihana tehdä, näissä kun saa niin nopeasti
vastauksen kysymykseen, onko mahdollinen toteutettava.
Hupi on myös halpaa, kun koneet jo on ja materiaali on ilmaista.

29.11.2018

Pikkuiset katajaiset

Katajasilpuista sai tehtyä vielä nukkekodin keittiöön tarvekaluja.


Puurokuppi, -lusikka, -kauha ja lisäksi vielä mortteli.
 

Ei mahdu maustepippuri mortteliin.
 

Senkkausterällä tein morttelin sisäpuolen.
(senkkausterää käytetään oikeasti ruuvinkantojen upotuksiin)
Hiomakoneella pyöristin ulkopuolen. Viilalla tein uran alareunaan.
Loppuhionta käsin 150 hiomapaperilla. Pintaan ruokaöljyä.
 

Puinen puurokulho sekä -lusikka ja tietenkin puurokauha.


Kulhon syvennys syntyi isommalla senkkausterällä.
Ulkopuoli pyöristyi hiomakoneella. Viimeistelyhionta käsin.

 

Äkkiä muotoon, eli raakahionnassa koneessa oli 60 nauha.
Melko käytetyllä 120 nauhalla jatkoin hiontaa. 


Proxxon jatkovarrella auttaa lusikoiden pesien teossa ja hionnassa.

Kataja on hyvä materiaali näihin pikkujuttuihin, sitkeää ja tiivistä.