16.11.2023

Paikka a

Ajohanskan reikä ja reiän paikkaus.
 

Miehen ajohanskaan oli sulanut reikä. 
Käypäset hanskat vielä muuten,
joten lupasin korjata reiän. 



Miten se olikaan, mitä et voi piilottaa, korosta.
Leikkasin ohuesta nahasta pöyrylän, 
johon piirsin hopeatussilla A-kirjaimen.
Sitten reunoille reiät, että helppo ommella.

Nyt on toinen hanska nimikoitu, eiku paikattu.
Kelpuutti korjauksen ja ehdotti,
 josko ompelisin toiseen M-kirjaimen :D

15.11.2023

Uusi ulottuvuus

Työhuoneella ja miksei muuallakin,
kaipaa välillä lisää ulottuvuutta.
 

Tein 77 senttiä pitkän jatkeen.
 
 
 Varreksi pätkä vanhaa jääkiekkomailaa.
Pätkällä oli joku joskus korjannut
levitettävän sohvan pohjaa.
Sohva tuli taannoin tiensä päähän,
mutta otin pohjasäleet talteen, tämänkin.
Hioin maalit ja jonkun maaliläiskät pois.

 
 
Piirsin paperille oman käteni
ja kopiokoneella pienensin sopivaksi.
Sitten sahasin vanerista käden
ja varteen loven ja käsi ruuvilla kiinni. 
Mustalla puuöljyllä käsittelin.

13.11.2023

Siirtelyyn

Siivosin työhuoneelta puupaloja vähemmäksi,
tein keskeneräisten töiden siirtelyyn laatikoita.
 

Nostokahvat on tarkoituksella matalalla,
että laatikot saa päällekkäinkin.
 
 
 Rippeet joskus saaduista laatikon päädyistä.
Onko tämä jo kierrätyksen kierrätystä,
 sillä nuo päädyt on jo tehty kierrätyspuusta.
Enimmät ja siistimmät käytin jo aiemmin.
Näistä jämistä sain nyt sahattua laitapalat.

Sekä veljeltä saatua, puoli pyöreää rimaa.
Tästä tein nostokahvat, puolipyöreä alaspäin. 
Pohjissakin onnistuin hyödyntämään,
jo aiemminkin käytössä ollutta vaneria.

Laatikon koko on 20 x 30 cm ja korkeus 8 cm.
Mustalla puuöljyllä käsittelin laatikot.

11.11.2023

Pukin uusi panta

Tein pukille uuden pannan.
 
 
 Onhan se pirteämpi punaisen pannan kanssa.

 
Pukin muokkasin mieleiseksi 6 vuotta sitten.
Ollut joskus puunvärinen kynttiläjalka.
Silloin laitetun ketjun vaihdoin nyt nauhaksi.
Oli sopiva nauhanpätkä, tais jäädä 2 cm.
Sydämellisen kulkusen maalasin punaiseksi 
ja parilla pistolla kiinnitin nauhaan.

 
Siinä se nyt kököttää keittiön pöydän päässä.
Eikös vuosi ole jo niin pitkällä, 
että pukkeja ja poroja alkaa vilisemään...

9.11.2023

8, 9, 10 ja 11

Parantelin vähän vuosia sitten tekemääni taulua.
 

Vanha mopon mäntä, vähän pilkottuna
ja pienet kiintoavaimet ristissä.
Mäntä ja avaimet on upotettu vaneripohjaan.
 
Mäntäkallossa oli aiemmin vain kuopat silminä.
Nyt porasin reiät ja vähän muotoilin hiomalla.
Samalla hioin taustaa himmeämmän mustaksi.
Ennen kuvanstaas innostuttuani unohdin.

8.11.2023

Kilisijät

Messinkipalleroita pistin sisäkkäin.
 
 
 
Tuollainen haljennut messinkipallo
ja sopivasti pienempi kulkunen. 
 
Tämä syntyi puoliksi ajatuksen voimalla.
Messinkipallo lojui turhana ja mietin, 
miten tekisin siitä kilisevän.
Sepä olikin varastossa haljennut itekseen,
siistin vain juotoskohtia ja liimasin kiinni.
Lopuksi vielä kiillotin.
 

 Tämän halkaisija on 35 milliä
 ja kilisee nyt ihan kivasti.

6.11.2023

Paisteluun

 Mies pyysi ohuen puulastan paistamiseen.
 
 
 
Kun on näitä jonkun tekemiä kauha-aihioita,
niin semmoisestahan sai lastan nopeasti.
Olisi tuo ollutkin liian ohut kauhaksi.
 
 
 
Hiomakoneella ohennusta ja kolvilla kuviot.
Kuulemma kelpaa :)