23.12.2012

Joulua

Hyvää Joulua !


Asetelmasta: kuorma-auton mäntä on saatu kaverilta.
Kynttilät kaupasta, muut tavarat kirpputoreilta.

16.12.2012

Tähtiä ja timantteja


Joulutähtiähän nämäkin. Ei taida kuitenkaan päätyä omaan kuuseen.
Chryslerin tähden nyt vielä voiskin, mutta mersun tai subarun tähdet ei inspaa.
Jonain vuonna teen kyllä autoharrasteaiheisen kuusen, mutta hautukoon ideat vielä.

Kuvauksissa ei vahingoitettu luonnonvaraisia puita.


Halpa, säädettävä sormus, mallia putkiklemmari.


Turkkilevystä taivutettu alumiini sormus.
Käy näppärästi kaveriksi näille korviksille

Enemmän innostun tämmöisistä koruista kuin jostain kalliimmista.
Kulta ja timantit ei nyt kertakaikkiaan ole mun juttu.

13.12.2012

Kuivaa punaviiniä


Tässä nyt näitä aiemman postauksen pikareita aseteltuna alpakkalautaselle.
Löysin Tornion reissulla punaista koristehiekkaa viiniä esittämään.
Yksi pikareista tarkoituksella nurin, olisi muutoin aivan liian järjestelmällinen. 

10.12.2012

Pienen mökin laittaja


 Joka paikassa näkyy pieniä ja isompia peltisiä mökkejä tai lyhtyjä.
Vaan tässäpä oma versioni, eli onnistuuhan se mökin teko koukullakin.
Osat virkattu puuvillalangasta, malli kehitelty siinä virkkauksen myötä.
Kovetettu palaset vesi/liimaseoksella ja ommeltu sitten yhteen.
Kynttilää ei tähän voi tunkea, ei mahdu edes ledituikku ovesta.
Mökin lattia pinta-ala on 5 x 5 cm.
Tää on taas niitä töitä, jotka on tehty ihan vaan nähdäkseen onko mahdollista.



8.12.2012

Kiiltävää


Kirpparilta Pajalasta ostettu pikarisarja.
Krominkiillotustahnaa ja vanhan t-paidan palasia.
Kaikki lika mikä lähtee kiillottaessa, tuntuu tarttuvan sormiin.
Kolmeen kertaan sai tiskiaineella pestä kädet, että oli puhtaat.


Tältä pikarit näyttää kiillotuksen jälkeen, en alkanut hifistelemään, saavat näyttää vanhoilta.
Jos noihin laittais punaista koristehiekkaa ja tuikut, tai jotain...


Leipäkori, joka oli vaalea ja sangallinen, vaan eipä ole enää.

6.12.2012

Itsenäisesti

Aamun puurtanut joululahjojen parissa.
Mutta niistä en laita kuvia, menisi yllätysmomentti.
Laitan kuitenkin parit kynttiläkuvat...


Keittiön pöydällä näin.
Kulho on vuosien takainen kirppislöytö, pastillirasia mummon peruja.


Pohjoinen näkökulma olkkarissa.
Kynttiläkipot on kirppilöytöjä nämäkin, kuten taitaa olla porokynttiläkin.


Tämä kuva vähä erilaisesta joulukoristeesta, on omistettu eräälle lukijalleni :)
Idea on pyörinyt päässäni ja hänen bloginsa innoittamana, lähti lentoon.
Yksi lehmä, matta mustaa maalia ja bling blingiä, siinäpä se.

4.12.2012

Yhdessä tuumin


Virkkailin muutamat punaiset puuvillaliinat, joulua ajatellen.
Isompi on 32 cm halkaisijaltaan ja pienempi 25 cm.
Mallit on ihan omasta päästä, koska ohjeiden seuraaminen ei kiehdo.
Halusin suht ison sileän keskiosan, että käy tarjottimellekkin.
Lanka on jotain kauan sitten ostettua, käytetty tässä kaksinkertaisena.


Samaan aikaan näppäränäppinen tyttäreni sääteli blogiani mieleisekseni.
Suuret kiitokset hänelle, ei olisi omat kykyni saati kärsivällisyyteni riittäneet.
Vielä jäi vähän hienosäädettävää, mutta sitten joskus...

1.12.2012

Punasia ja palasia



Meillä on keittiössä vanha pirttipöytä ja penkit.
Pöytä on sen verran kapea, ettei voi kaitaliinaa laittaa keskelle pitkittäin.
Tavaksi on tullut tuossa keittiönpöydän päässä pitää jotain kausikoristeita.
Nyt kun ostin punertavan vahaliinan, niin kaipasi nuo asetelmat jotain allensa.
Ompelin harvasta juuttikankaan palasesta juuri pöydänlevyisen liinan,
 johon villalankaa pujottelin koristeeksi.


 Eteiseen paikkansa löytänyt peilipöytä kaipasi myös liinaa.
Ompelin sen kirpputorilta löytyneestä aidakankaan palasesta.
Kirjailut pujottelin pellavalangalla, tarkoituksena nopeasti valmista.