28.11.2013

Joskus aiemmin

Kovasti kiirettä pitää, on kurssia ja on töitä.
Ei kerkeä värkkäillä mitään, vaikka ideoita olis.
Joulua ajatellen, jotain kuitenkin kaivoin kätköistäni.


Jostain matkan varrelta mukaan tarttuneet emali mukit.
Oli vuosia kynäpurkkeina, nyt sentään päässeet keittiöön asti.


Noin 15 vuotta sitten tekemäni joulukalenteri.
Pussukat pellavasekoitetta, numerot tekstiilitussia.
Juutti- tai pellavanyörillä silloin sidoin säkit suppuun.
Aika kauan olleet varastossa jo käyttämättä.
Mutta viime joulun alla, tytär täytti karkeilla, ihan itse itselleen :)


Kiulu, joka lasten ollessa pieniä, toimi pikku säkkien astiana.
Nykyisin tuo puupytty toimii wc-paperi säilönä vessassa.

Toivottavasti tää kiire vähän helpottais,
olis kiva päästä tekemään uusia joulujuttuja, kun vanhat tökkii...


25.11.2013

Kolmen tähden

...keittiö eli tuiki tähdellisiä askarteluja.


 Tarkoitus oli keittiön toisen oven päällys koristella tähdin.
Eka yritys ei onnistunut, liian ohuet sakarat, liian lerppu tapetti
Piirtelin leveämmän tähden, lisäsin pahvin, johan alkoi onnistua.


Siinä ne nyt on, kaikki kolme tähteä.
Materiaalina tapettia, jonka taakse siis liimasin kartongin.


Tästä näkynee toteutus, eli vain leikkausta ja taittelua.


Tämmöisellä kaavalla tehty.

22.11.2013

Kaikenlaista

...kivaa, löytyi eilisellä kirppiskierroksella.
Käytiin sekä paikallisella, että Ruotsin puolella.


 Kukkaruukku, odottaa värimuutosta ja menee keittiön ikkunalle.
Paneliverho, kivan tumma jouluinen, ompelen tableteiksi.
Puiset kynttilänjalat, ilmaiset, osia tuleviin nikkarointiprojekteihin.


Tämmösiä monitoimihärpäkkeitä mulla löytyy joka paikasta.
Tää on senverta pieni ja kevyt, että kulkee sujuvasti taskussa..


Eniten tuosta tarttee noita pihtejä, löytyy ruuvimeisselikin.
Heti jos työkalua ei ole matkassa, sitä johonkin tarvittaisiin.
Myönnän olevani heikkona, noihin macgyver vehkeisiin :)


Magneettihelmet ja ihan mun värimaailmaa.

Näihin meni rahaa yhteensä 3 euroa.
Paljon nappasin myös ilmaista romua, sekalaisiin projekteihin.

20.11.2013

On se iso

Alussa oli, veljen mulle jostain dyykkaama vanerinen tarjotin.


Sitten tuli tuunaaja, jolla oli idea, porakone ja palanen santapaperia.


Tarjotin sai hiontaa, mustaa puuvahaa ja lisää hiontaa.
Siitä tuli iso iso nappi, no onhan se tarjotin edelleen.
Mutta paljon hauskempi, kuin tylsä puunvärinen kiekko.


Hyvin mahtuu kyytiin useampikin muki.

18.11.2013

Muutamalla silmukalla

Olisiko nämä jo jouluvalmisteluja, vai talvista koristelua.


Elikäs mustaksi maalaamani puutyyppi sai vaatetusta.
Kudoin pipon, kaulaliinan ja pikkuruiset lapaset.
Näin tämäkin tyyppi toimii koristeena ympäri vuoden.
Lapaset on tehty kahdella puikolla ja kymmenellä silmukalla.
Kaulaliinankin leveys on ruhtinaalliset 8 silmukkaa.

16.11.2013

Puikoilla ja purkissa

Toisetkin lapaset miehelle saatu tehtyä.
Tällä kertaa mustaa ja harmaata raitaa.


Puoltoista vyyhtiä meni näihin lovikkaa.

Koska käsityökopassa pyörii muutakin kuin kerät.
Aattelin askarrella tilpehööreille kotelon.


Otetaan yksi tyhjä porepurkki ja katkotaan sopivaksi.
Teippaillaan etikettejä piiloon.

 

Näin on saatu näppärä säilytin peukkunyöreille ja neuloille.

14.11.2013

Turkoosia

 Löysin kirpparilta kasan turkoosia villalankaa.
Tiedä miltä vuodelta lie, mutta jotain tuostakin tulee... 


  Mun mielestä halpaa, euron vyyhti, 300g villaa 3 eurolla.
Väri on kiva tumma turkoosi, vaikka kuva muuta väittää.
En tiä kokeilisko tuostakin lapasia, vai jotain muuta.


Onneks mulla on tämmönen kapistus.
Joskus 10 vuotta sitten kirpparilta ostettu.
Ei tartte vaivata kanssaeläjiä vyyhdin pitämisellä :)

13.11.2013

Kerämpäri

 Myöhään iltaisin ehdin joskus tv:n ääressä kutoakkin.
Tytär on vaan lainannut käsityökorini :)


Löysin eilen varastossa penkoessa tämän ämpärin.
Tuo on ihan näpsä pienissä töissä ottaa nojatuolin viereen.
Kokeilin sitä sabluunalla koristella, tuo musta esittää lankakerää.
Ihan ei onnistunut, oli liian jäykkä sabluuna, noin kaarevalle pinnalle.
No, samantein sain toisen vastaavan idean toteutettavaksi...

12.11.2013

Lapaset sai

Isot harmaat lapaset saatu sentään aikaiseksi.
Kovasti pitäis muuta puuhailla, mutta kun kudotutti.


Aika paljon omia isommat tumput piti miehelle tehdä.
Eihän se auttanut kun sovittaa joka välissä.
Lovikka-lankaakin piti käydä välillä toinen vyyhti hakemassa,
eipä se yksi mitenkään tämänkokoisiin riittänyt.

Mutta nyt on miehellä lapaset, aiemmin tekemieni rukkasten sisälle.
Toinen setti rukkasia ja lapasia pitää vielä tehdä,
jotta riittä kakkoskämpällekkin, eikä tartte eestaas rahdata.
Sen verta olin sentään fiksu, että kirjotin silmukkamäärät ylös,
onnistuu seuraavat ilman jatkuvaa sovittelua.

9.11.2013

Lapsuudesta

Mulla on ollut varastossa odottamassa vanha peltiauto.
Tuolla autolla on lapsena veljen kanssa kovasti mäkeä laskettu.
Isä on sen meille jostain romukasasta aikoinaan pelastanut.


Auto lojui kotona vuosia ulkona ruostumassa.


Tässä työn alla uusien akseleiden tekoa ja pinnan hiontaa.
Miehelle kiitos tuosta akselien teosta ja hitsauksesta.


Mattapunaista maalia suihkittu pintaan.
Reikiä ei korjattu, eikä lommoja oiottu,
ettei kajottaisi alkuperäiseen kyläsepän työjälkeen.


Puskurin ja merkkien kiillottelua.


Hioin maalia hivenen, ettei liian vastamaalatulta näytä.
Biltemasta tilasin uudet renkaat, edellisiä kun ei ollut enää.

Autokaunotar on nyt olohuoneen koristuksena.
En sitä henno enää pihalle laittaa. 

8.11.2013

Tummemmin

Muutetaan maailmaa mustaksi, pala kerrallaan
ja suuri suunnitelma ehtiä muka neuloa harmaata...


 Olin kauan jo katellut tätä kynttilanjalkaa kirpparilla.
Muodollisesti pätevä, mutta äklön valkea ja kiiltävä.
Päätin sen kuitenkin eilen ostaa, jos vaikka...


No otin riskin, että kestääkö polttokäsittelyn.
Kestihän se, sain valkeat maalit pois.


Mattamustaa spraymaalia pintaan, nyt tykkään.


Kynttilänjalka menee keittiön pöydälle,
 kaveriksi veljeni mulle dyykkaamalle peltiselle sydän kulholle.


Eilen kävin myös Ruotsin puolella ostamassa lankaa.
Tää lovikka on mun ehdoton suosikkilanka.
Pitäis miehelle tehä tumput, rukkasten kanssa käytettäviksi.

6.11.2013

Lapsellista

...touhua vaihteeks.
Just, kun olis työn alla monta paljon tärkeämpääkin projektia.


Oon jostain syystä hinkunut jonkun aikaa jo ritsaa.
No vanhoja muistellakseni semmoisen tänään tein.
Materiaalina, joku paksu jämä vaneri ja risa fillarin sisäkumi.
Pintakäsittelynä, liekitys pannussa ja puuvahaa pintaan.
On ne taidot lapsuudesta karttuneet ja sisäkumit heikenneet.

Jos hakis kaupasta kuivia herneitä, luontoon hajoavia ammuksia.
Vois viikonloppuna miehen kans kisailla, tyhjiä tölkkejä kaadellen.
Aikuinen on terve kun se leikkii :)



5.11.2013

Rukkaset sai

...mieheni  ja ihan käyttöönsäkin vielä.

Olin etsinyt pitkään miesten rukkasten kaavoja.
Sopivan vinkkauksen avulla, suuntaa-antavia ohjeita löytyikin.
Lopulliseen muotoon ja kokoon kaavat piirtelin itse.
Vanhoista mallia katsoen ja miehen käteen vertaillen.


Ensimmäisen proton sovitusta varten, ompelin vanhasta vahaliinasta.
Seuraavaksi vuoroon pääsi miehen, risa ja liian pieni nahkatakki.
(sain vihdoinkin luvan poistaa sen vaatekaapin nurkasta. Jees!)


Tällaiset näistä tuli, takissa oli hitosti turhia saumoja hankaloittamassa.
Kelkkailuun nuo tarkoitettu, laitetaan paksut villalapaset sisälle.
Seuraavaksi vois kokeilla mokkanahasta, yksi turha takki olis.


Tässä mallia rukkasen kaavasta, jos joku muu kaipaa...

4.11.2013

Vääntyykö

 Kun kerran vauhtiin pääsi.
Pitihän sitä kokeilla rautalangan vääntelyä sydämen muodossakin.


Tein siis työkalun tähänkin hommaan ensin.
Valmistus samanlailla kuin neliskanttinenkin alusta.


Sitten kokeilemaan minkälaisia sydämiä tuolla saa aikaiseksi.


Tässä muutama kokeilu erilaisilla langoilla.
Kiiltävä on ohutta rautalankaa ja keltainen puhelinpiuhaa.
Yhteen jopa virkkasin testimielessä villareunuksen.
Joulukortteja tässä ajatellut, rautalankaisia joulukortteja.
Täytyypä jatkaa idean kehittelyä...