29.8.2015

Lamppusia

Tytär on muuttamassa ja tarvitsee lisää valaisimia.


Hän löysi kirpparilta tuollaisen vaaleanpunaisen varjostimen.
Minä löysin myöhemmin siihen mielestäni sopivan jalan.


Lyhensin lampunjalkaa valkoisen osan verran ja johdotin uudesti.
Jotenkin varjostin näytti mielestäni pieneltä...


Varastosta valkoinen pienempi lampunjalka ja varjostimen runko.
Onneksi pinkkiä spraymaalia oli vielä jäljellä värin vaihtoon.
Nyt on sitten kaksi valaisinta, joista voi varjostinta vaihdella.


Tytär valitkoon kumminpäin koottuna kivempi :)

27.8.2015

Renttu


Viime viikon pölhö kirpputoriostos.


Metallivalua oleva pieni juopotteleva ukkeli.
Saatta olla osa jostakin, sillä jaloissa on kaksi ruuvinreikää.
Asetonilla sain hinkattua helsinki tekstin pois.
Inhorealismiako? voi olla. Omalla karulla tavallaan vetoava kuitenkin.

25.8.2015

Kaksi kerrosta

...liikaa valkoista maalia.


Miehen varastosta löytynyt tarpeeton valkoinen jakkara.
Poistin vanerisesta istuinosasta kaksi kerrosta valkoista maalia.
Maalikerrosten alta löytyikin yllättäen kaunis punainen väri.
Kolojen pohjalle jäi muisto valkoisesta, uutta maalia en laittanut.
Putkijaloista poistin myös maalit ja suihkin mustiksi.


Kontaktimuovista sabluuna ja vähän mustaa koristeeksi.
Lopuksi levitin vielä rätillä puuöljyä pintaan.
Onnistuneen ajaton lopputulos, ei näytä tänään muokatulta.

20.8.2015

Penkova löytää

Yhden roskiksen penkomisen heti käyttökelpoista satoa.
Paljon lähti mukaan materiaaliakin, mutten kaikkea kehtaa kuvata.


Kulahtanut leikkiauto, kahva ja sormustin.


Kahva oli Trangian ja käy aiemmin löytämiini astioihin.
Kummasti erävarusteita kertyy kirppareilta ja ilmaiskoreistakin.
Trangian logonkin opin ammoin kirpparilla, kun spriipolttimen löysin.


Gorgin Batmobile vuodelta 1976, niin kauniisti kauhtunut.
Aion vissiin pelastaa kaikki loppuun leikityt autot, 
no en nyt sentään, monta ei kiinnostavaa jätin ottamatta.


Pieni hopeinen sormustin, kolmen kruunun leimalla.
Omaan käyttöön pieni, tyttärelle jos haluaa tai sitten koruksi.

Huomaan olevani intohimoinen metsästäjä, romun metsästäjä.
Jo metsästys on nautinnollista ja pienikin saalis kruunaa retken.

19.8.2015

Yhtä vaille

Kirpparilta löysin syksyistä somistetta.


Kuusikulmainen, neliskulmainen ja pyöreä peltinen lyhtymökki.
Lyhdyt spraymaalasin hopeanvärisiksi.


Nyt lyhtypuun seitsemässä oksassa on saman sarjan lyhtyjä.
Vähän kerrassaan, sieltä ja täältä kerättyjä, yhtä vielä uupuu.
Yksi on erilainen, mutta sekin peltiä ja tähdenmuotoisilla rei'illä.


Tämä oli ilmeisesti joku tuikkukipon pidike, ilman kippoa.
Voimapihdeillä takaa lenkki pois, viilalla viimeistely
 ja ikkunalle väriä tuomaan.

17.8.2015

Pyörät alla

Edelliset työtuolit ovat iän myötä alkaneet hajoamaan.
Vastahan se oli vuosi -84 ja Martelan tehtaanmyymälästä 
tuli ostettua pari toimistotuolia, joko ne muka tuli tiensä päähän :)


Löysin kirpputorilta 3 eurolla resun satulatuolin.


Laitoin tuoliin vähän uusia toppauksia ja uuden keinonahan.
En löytänyt varastoista riittävän isoa palaa, joten sauma keskellä.
Kokeillaanpa oppiiko tällaisella istumaan...

14.8.2015

Ne yhteen sopii

Haalin kirpputoreilta ja niiden ilmaiskoreista 
sekalaisia puisia esineitä omiin projekteihini.


Pieni sinertävä lautanen löytyi viikko sitten, hinta noin 0,25 €.


Idea putkahti, joten työhuoneelta kaivelin lisää puisia osia.
 Jostakin tullut musta kippo ja jäänyt osa jostain kynttilänjalasta, 
lisäksi yksi pieni puinen rinkula.


Hiontaa, suunnittelua, liimailua ja muutama pintakäsittely.


Valmistui puinen kahvikuppi tasseineen ja hehkuvine väreineen.

Taidan laittaa tämän keittiön ikkunalaudalle,
sillä olen onnistunut tappamaan siitä lähes kaikki kukkaset.

Mukavaa viikonloppua !

12.8.2015

Tuoli toisin

Ruska-ajan muutamia ulkomyyntitapahtumia odotellessa,
tein itselleni myyjäisiä varten mukavan tuolin.
Edellinen tuoli kun oli päätynyt parempaan käyttöön.


 Huonekalukierrätyksestä 2 eurolla ostettu tuoli.
Tuolissa kulumaa, vanerin halkeamia, kosteusvaurioita...

Porasin niittaukset auki, parempi käsitellä vaneriosia.
Poistin vanereista huonon lakkapinnan.
Liimailin vanerin irronneita kerroksia uudelleen yhteen,
ja hioin pahimpia rosoja reunoista pois.
Metalliosille en tehnyt mitään muuta, kuin pyyhin pölyt.


Muutaman pintakäsittelykerroksen jälkeen tuoli näyttää tältä.
Koottu uudelleen, kaksi niittiä puuttuu vielä, loppuivat kesken.
Istuinosan vanerin käänsin, entinen etureuna on nyt taaksepäin.

Rosoista jälkeä tuoliin tavoittelin ja rosoista jälkeä tuli.
Kokeilu luontoisesti tehty, aloittaessa en tiennyt, mitä tulee.

10.8.2015

Lampun vaihto

Löysin viime viikolla kirpparilta punaisen kattolampun.


Likainen, johdoton ja hinta kaksi euroa. 
Malli mieleinen ja väri täydellinen.


Pestynä ja johdotettuna roikkuu nyt keittiön katossa.
Paikalta poistui edellisen talon 90-lukuinen, 5-haarainen lamppu.
Lamppu siirtynee vähän toiseen kohtaan syksymmällä,
mutta vaatii sitä ennen suunnitellua ja pari nättiä kohdelamppua.

9.8.2015

Pöytä vai palli

Sekä että, kumpi vaan, pieni pöytä joka varmasti kestää istuakkin.


Kakkoskotiin taannoin kotibaaria tein ja risoja penkkejä hyödynsin.
Kansista tein silloin baaritiskin ja hyllyn, jäljellä oli enää yhdet jalat.
Eihän käypää materiaalia voi pois polttaa, joten tein pienen pöydän.


Sahasin molemmista jaloista siivun keskeltä pois.
Kiinnitin hiotut siivut rakennusjäteenä saatuun kakkoskakkoseen.
Kansilevyn sahasin jostain projektista jääneestä liimapuulevyn palasta.


Pintaan oranssia Osmo Coloria ja sabluunalla poroja.


Pöytä/palli menee kakkosasunnolle jatkoksi aiemmin tehdyille.

8.8.2015

11 x dyykkaus

Olen saanut Liebster award haasteen kahdestakin blogista.
Tavaroiden taikamaailman Johannalta ja Hyvien hetkien Tanjalta.
Koska en suosi pitkiä tekstejä postauksissani, oion nytkin omin päin.
Kerron teille 11 yksityiskohtaa sukuni dyykkaushistoriasta.


Tämä on yksi rakkaimmista dyykatuista esineistäni.
Tämän hopeisen rannerenkaan on joskus kauan sitten, löytänyt 
kaatopaikalta toinen isoisistäni. Mummo ja vaari dyykkasivat yhdessä.
Äitinikin tekee löytöjä. Olen siis jo kolmannen polven dyykkari. 


Tämä taannoin neljä uutta rengasta saanut auto, on isäni dyykkaama.
Hän on sen jostain 70-luvulla löytänyt minulle ja veljelleni.
Nyt kun viisikymppiä lähenee, koristaa auto entisöitynä olkkariamme.
Isäni oli erittäin luova dyykkari, hyödynsi romumetallia taiten.


Tämä on minun, kuuskytluvun lapsen rakkaimpia dyykkauksia.
Resuinen jo silloin ja resuisempi nyt, mutta niin nostalginen.


Kävin hakemassa paikallisesta tarvikeliikkestä korvikerenkaat.
Ihan on o-renkaita, vähän liian pieniä, mutta kelvatkoon.


Seitsemänkymmentä luvulla syntynyt veljenikin dyykkaa.
Tämä pohjastaan risa emalipannu, josta tein lampun, on hänen löytö.
Kahdeksan, siis sylinteriä, mieluiten dyykkaan autoaiheista tavaraa.
Yhdeksänkymmentä luvulla syntyneet tyttäreni,
 alkavat jo ymmärtää dyykkauksen hienouksia :)
Täyskymppi dyykkaus, voi olla aivan arvoton romu, 
mutta luovasti käyttökelpoiseksi muokkautuva esine.
Yhtä ja toista saan nykyisin dyykkaamatta, ihmiset alkavat tietää, 
että tämä hullu akka keräilee kummallisia romuja ja kapineita 
ja tavara päätyykin roskiksen sijaan materiaaliksi minulle :)

6.8.2015

Pöllöpööpuu

Aiemmin virkkailin omalle pihalle purkulankaisia otuksia.
Virkkailin jatkoksi yhden pöllönkin, mutta maastoon.
Nyt vasta sain onnistuneen kuvan otettua.
Ihan vain virkattu kamalista akryylilangoista, eikä ohjetta.


Pöllö on miehelle ja minulle rakkaassa tulistelupaikassa.
Ei komeimmassa puussa, ettei maisema kärsi, lähellä kuitenkin.
Olemme olleet tuolla ihan suhteen alussa öisellä retkellä.
 Viereisen puun oksalle, lensi iso pöllö ja sitten vielä pienempikin. 
Iso istui oksalla, pieni kierteli ympärillä ja me seisoimme puun alla.

(pöllö on kiinni siimalla, jos se jotakuta haittaa, helppo irrottaa)

4.8.2015

Suoraan luonnosta

Materiaaleja nukkekotiin napattu mukaan maastosta.


Vihta luonnon tarjoamasta minimateriaalista eli vaivaiskoivusta.
Sidottu kuoritulla koivunjuurella, samasta varvusta hyödynnetty.
Vaivaiskoivu kiskaistu mukaan hillajänkältä.


Pieniä leikokukkia löytyykin ihan omalta pihalta.


Kimppu niin kauniita vanamoja.


Viikonlopun löytökissatkin pääsivät rapsutettaviksi.
Eihän Unskilta puutu kuin sauna enää... :)

3.8.2015

Jos vaikka mitä

Viikonlopun monenlaisia kirppislöytöjä.


Vanerille sekatekniikalla toteutettu taulu.
Tykästyin kuvaan, väreihin ja toteutukseen.


Kamala muovitonttu, niin kamala että oli ihan pakko ostaa.
Joulukrääsän vihaajana, tämä on mauttomuudessaan täydellinen.
Pituutta ukolla on 15 senttiä.


Keltainen traktori, paluu lapsuuden hiekkalaatikolle.


Nukkekotiin hiirenpyydyksiä ja kenties pihamaalle jäniksenpoika.
Jotkut matkamuisto sandaalit, tuleviin nukkisprojekteihin...

Muita aktiviteetteja, eli marjanpoimintaa toisessa blogissani.