28.12.2018

Huopapussukka

 Ompelin itselleni punaisen olkalaukun.


Kaikki materiaalit kierrätettyä, saatua ja talteen purettua.
Laukulle tuli hintaa suurinpiirtein nolla euroa.
 

Saatu verhoilukäyttöön tarkoitettu huopakangas.
Purettuja lenkkejä, vetoketjuja ja nauhanpätkiä.
Tyttäreltä tuli kasa poistovaatteita lajiteltavaksi, 
Kaikki vetoketjut ja lenkit sain purettua yksistä housuista. 

Olen jo kauan halunnut punaista nauhakoristeltua laukkua,
nyt kun oli aikaa ja sopivat osatkin kertyneet, niin pääsin tekemään.
 

Olkahihnnan sisälle laitoin ripsinauhan estämään venymistä. 
Vuoritin laukun ohuella flanellilla, etutasku on vain ommeltu päälle.
Laukku tai pussukka on 16 senttiä leveä ja 22 korkea.

Taskun alareunan peittävä nauhan jouduin tekemään kahdesta pätkästä.


Jatkoskohdan piilotin hajonneella sydämellä, josta oli lenkki irronnut.
Sydän roikkui avainketjussani, se on kulkenut pitkin Suomea matkassani
 ja kulkee taas, nyt laukun koristeena, napiksi porattuna.


Vielä riitti pieneen kolikkokukkaroonkin. Koko 8 x 8 senttiä.

26.12.2018

Poropari

Nuoremmalle tyttärelle tein lahjaksi talvivalon.


 Tarkoitettu niin kausi-, koriste-, tunnelma-, kuin käyttövaloksikin.
Vaikka valaisemaan pimeää kotia vuorotöistä palatessa. 


Sahasin 6,5 millin vanerista poroparin sekä taustalevyn
Väliin asensin 30 lampun ledisarjan.


Tässä vielä ilman valoa.

Tytär asuu paikassa, jossa viereisellä tontilla on porotarha
ja näkeepä noita täällä Lapissa muutenkin ympäri vuoden.

24.12.2018

Hyvää joulua


Hyvää joulua!


(liina, sydän, kynttilä ja kippo omatekoisia, lusikka kirppislöytö)

23.12.2018

Pelisalkku

Toisen vävypojan joululahjatoive olikin melko haastava.
Halusi game master screenin, enkä edes tiennyt mikä se on.


 Pöytäroolipelehein tuo liittyy ja pelinjohtajalla käytössä.
Onneksi sain tyttäreltä kuvalinkkejä, jotta osasin alkaa sunnitella.
Toteutustapa piti keksiä itse, siihen eivät linkkien kuvat auttaneet.


Mullahan ei ole sirkkeliä käytössä, vaan proxxonin kuviosaha.
Eihän se suoran sahaamiseen paras ole, mutta onnistui silläkin.
Käytin salkkuun tekemiseen 6,5 ja 9 millisiä vanereita.


Tässä salkku kokonaan avattuna.
 Salkkuun mahtuu peliin tarvittavat nopat, kynät ja paperit.


Tässä pelauksessa käytettävässä asennossa.


Prikat liimasin magneetteja varten, jotta saa ohjepaperit kiinni.
Saranat ja soljet on kiinnitetty niittaamalla.
Materiaalit kun olivat liian ohuita ruuvikiinnityksiin.
Käytin sekä popniittejä prikkojen kanssa, että sisarniittejä.

21.12.2018

Kaksin kaunihimpi

 Korjailin pari kynttilänjalkaa taas käyttöön.


Kynttilänjalat oli koottu metallisista osista kierretangoilla,
 joten purku ja muokkaus olivat helppoja.
Sahasin koivulankusta sydämet, jotka maalasin punaisiksi.
(koivulankku oli jostakin purettua, piti väistellä naulanreikiä)
Vielä kierretankoa peittämään punaiset puuhelmet.
Jalat maalasin mustalla spraymaalilla jota hioin osin pois.


Ennen työstöä.

20.12.2018

Kotiruokaa

Kirpputorin ilmaiskorista bongasin keittokirjan.


 Vuodelta -68. Uusitun laitoksen 30. painos.


Piparkakkureseptejä löytyy 10 erilaista.
Joulupiparkakut, piparkakut, suklaapiparkakut, Rovastin piparkakut, 
pehmeät piparkakut, inkivääripiparkakut, Annan piparkakut, 
Kokkolan piparkakut, ohuet piparkakut ja viipalepiparkakut.

Minkä noista valitsin, otin kaupan pakastealtaasta valmistaikinan.


Hieman haastaviakin reseptejä, mistäpä löytää porsaan pää. 
No joo, tuskinpa olen sylttyä syönyt, tuskinpa syön vastakaan.

 

Aiempi, jatkuvasti käytössä oleva Kotiruoka keittokirjani.
Ekaan omaan kotiin itse ostamani, vuodelta 1989.
49. painos. Täysin uusitun 48. painoksen toinen painos.

19.12.2018

Hyrrä

Hevipukin vartaloa sahatessa, siitä jäi jäljelle oiva kiekko.
Kiekosta sain tehtyä hunajaotinta hyödyntäen hyrrän.


Testailin pintaan erilaisia hiontoja, värejä ja vahoja.
Tarkoituksena oli saada aikaan kulahtanut pinta.
 

Ilmaiskorista napatusta ikealaisesta kului tähän noin puolet.

17.12.2018

Hevipukki

 Askartelin sorvatuista puuosista vähän synkemmän pukin.
Siihen kului kaksi risaa kynttilänjalkaa ja yhden aihio.


Tämä pukki ei käy parturissa, eikä kuuntele kauneimpia joululauluja.
Sillä pauhaa stereoissa suomalainen hevimusiikki ympäri vuoden.


 Näillä osilla aloitin. Sahasin ja hioin oikeaan muotoon.

 

Halusinkin pyöreämmän pään, senkin sain tehtyä kynttilänjalasta.


Puuosat valmiiksi työstettyinä.
Pukki on kootu ilman liimaa, voin purkaa ja muokkailla.


Parta ja hiukset purkulankaa. Hiukset nipussa avainrenkaalla.


Puretuista vöistä, nahasta ja pikkusälästä asiaankuuluvat asusteet.


Tarpeettomasta rannekorusta helmiä partakoruiksi.


Mustien pukkien kokous keittiössä mikroaaltouunin päällä. 

Hevipukin joulun jälkeinen virka on vielä vähän auki. 
Ei tuo oikein saunatontuksikaan käy, kun on hankalasti pestävä, 
mutta eiköhän sille joku sopiva paikka löydy...

16.12.2018

Talvikarvaa

Luonto on lisännyt kotipihan esineisiin omat koristeensa.
Kauniimmat, kuin mihin ihmiskäsi kykenisi.


Kummallista talvikarvaa kasvaa siellä sun täällä.


Ohut valosarjan johtokin on muuttunut paksuksi.


Kuin pieniä kuusia tai saniaisen lehtiä kasvaisi siinä.


Risusydämet on pörröisemmät.


Nallekin näyttää vanhalta tuuheine korva- ja kulmakarvoineen.


Nääkkään kohta mitään, kun silmätkin peittyy.


Romuneidon raajat olisivat sheivaamista vaille.


Kesäauton antennikin on kuin pelästyneen kissan häntä.

15.12.2018

Varo kilttiä karhua

Yhden joululahjan tohtii kai julkaista ennen joulua.


Tein vävypojan puukoille sun muille ihan oman naulakon.
Materiaalina 60 sentin pätkä jostain purettua puhdasta lautaa.
Sahasin siitä 40 senttisen naulakon ja siihen koristeeksi karhun.
Pinnat käsittelin osmocolorilla.


Tapit 10 mm pyörrökepistä, reiät niille porasin vähän vinoon.

14.12.2018

Pipariton talo

 Toiset tekee hienoja piparitaloja, mie väänsin karun talon rungon.


Verkosta tein pikkuisen mökin, johon mahtuu myös patterituikku.
Ikkunatkin on, että valoa riittää, mutta voi olla vetoinen asua.
On vain taivuteltu. Kattokin saranoitu verkon lankaa hyödyntäen. 
Koottu kahdesta palasta, eli seinät ja lattia samaa, katto omansa.


Pienen mökinhän pitää olla punainen, se onnistui spraymaalilla.


Verkon palan oli jonkun dyykatusta rakennelmasta.
Purin, oioin, putsasin ja taivuttelin uuteen muotoon. 
Viilasin kaikki leikatut kohdat siisteiksi.

13.12.2018

Parsittu sydän

Duukattu kynttilälautanen muuttui seinäkoristeeksi.


 Paljas, harjattu metallipinta ja rautalangalla kiinnitetyt paikat.
Paikkalaput leikkasin alumiinisesta kattilankannesta.
Ompelua varten tein porakoneella reiät.


Tällainen oli, ennen kuin poltin maalit pois.
Jotain halpatuotantoa, koska oli teräviä metallipiikkejä reunoissa.
Viilasin ja hioin reunat ensin, etten revi käsiäni ommellessa.
 

Jalkanupit lähtivät irti sivuleikkureilla. 


Mutta jalkojen kohdalle jäi rumat jäljet, jotka parsin piiloon.

11.12.2018

Minitaontaa

Uuden vasaran testailua ja minitaonnan harjoittelua.


 Kakkukynttilästä nipsaistulle pätkälle alusta.


Sisäpuolelta.
 

Ulkopuolelta näkeekin, että sen on vanha viiden pennin kolikko.
 

Kuparilevyn palasesta syntyi myös nukkekotikokoa oleva kulho.
 

Tällainen motonetistä ostettu 5 euron microvasara.  


Vasaran pään leveys 55 mm, päiden leveys 8 mm.
 

Alustan taontaan tein vanerinpalasesta.
 

Senkkausterällä surautin siihen kuopat.

Vasara käy ainakin koru- ja nukkekotiaskarteluun,
sekä metalliesineisiin tulleiden lommojen oiontaan.