28.6.2014

Jaloa puuhaa

Jatkoa edelliseen postaukseen.
Eli sisustusesineineitä jaloviinan ja kotibaarin hengessä tehtynä.


Tyttären jostain pelastamia kehyksiä kuparin väriseksi suihkittuna.
Tulostettuja teeman mukaisia laulunsanoja kehyksiin.


Dyykatusta lp-levystä tein seinäkellon.
Tulostetun tähden kiinnitin keskelle vesiliimaseoksella
ja maalattuja, jostain kertyneitä tiimarin tähtiä liimasin ulkoreunaan.

Näistä musiikillisista jutuista tulee yksi kokonaisuus seinälle,
kuvailen uudemmin sitten joskus paikallaan.


Vanerista sahasin yhden isomman tähden välioveen laitettavaksi.
Samalla kuparin värisellä spraymaalilla suihkin senkin.
Tulossa siis vain yhden tähden baari ;)
Kuparinvärinen spraymaali on vanhaa, löydetty miehen varastoista.

5 kommenttia:

  1. Voisin kelpuuttaa tuollasen kellon oman olkkarin seinälle :) Pari kulhoa oon tehny kirppareilta löytyneistä lp-levyistä uunissa sulattamalla, nekin on aika hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taisi olla kolmas tekemäni lp-levy kello. Tyttärellä on yks barbikitara somisteinen ja yhden olen tehnyt lahjaksi. Mulla on melkoinen kasa levyjä, kun kerran roskiksesta pelastin. Jotain niistä ain tulee väkerrettyä.

      Poista
  2. Tämä on kyllä aivan loistava teema! Kysymys kuuluu: Mutta onko yhtään jallua nautittu projektin aikana? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole, täytynee korjata asia jossain vaiheessa ;)

      Poista
  3. Huikea idea tuo kello ja lopputulos on todella nätti :)

    VastaaPoista