18.8.2014

Syksyksi muuttuu

Kesä on alkanut viiletä syksyksi.
Osa kesäkukista oli enää rumia ränkkänöitä.


Ruokakaupassa käydessä mukaan tarttui kaksi krysanteemia.
Toinen päätyi sinkkiämpäriin ovenpieleen, mutta toiselle tein ruukun.


Mulla oli maalikaupan poistolaarista löydettyä efektisprayta.
Koska halusin hopeanvärisen ruukun, 
eikä maalille enää tarvetta, kun hankittu aiempaan projektiin.
Suihkin varastoista löytynyttä saviruukkua surutta tuolla.
Mukavan röpelöinen pinta lopputuloksena.


Hyvin on kestänyt kesän ulkona, tämä romusta tuunattu tuhkakuppikin.
Koska tuhkis on osa asetelmaa, ei se häiritse silmää.
Pöytä pitänee ensi kesänä maalailla uudesti, hilseilee hiukan.


Humalakin on hullaantunut kasvamaan räystääseen saakka.
Tukena on ruosteista, jonkun joskus punaiseksi maalamaa ketjua

Kyllä näkyy pihamaalla, että tämä akka on nikkaroinut 
ja tuunaillut kalusteita kaiken kesää, on vähän retuperällä.

4 kommenttia:

  1. Toi suhu onkin mulle uusi asia. Pitääpäs joskus kokeilla. OOH, onpa teillä hieno tuhkakuppi :) Krysanteemit ovat mielestäni kauneimmillaan juuri niin kuin sinulla:osa vain auennut ja muut nupuilla. Itselläni jo täysin auennut ja se ei ole enää nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä löytyykö tuollaista maalia enää, taisi olla aika vanhaa, kun poistossa oli ja parisen vuotta sitten. Taidan itekkin pitää enemmän noista, vasta puhkeamassa olevista krysanteemeeista.

      Poista
  2. Hauska tuo suhumaali ja hyvä pinta tuli ruukulle. Taidan itsekin tuunailla jonkin kivemman tuhkiksen kuin ainaiset kurkkupurkit..
    ja ihan hullunhauska tuo humala-ketju!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon allerginen rumille tuhkiksille ;) Kun tarkkaan kurkkii humalaketjukuvaa, näkee toisella ovella olevan kaffepannutuhkiksen.

      Poista