17.6.2021

Seinäkukka

Monenlaista rautaa kokosin yhdeksi seinäkukaksi.
 
 
Lisäksi tarvittiin vähän kuparin paloja ja rautalankaa.

 
Ajatus lähti liikkeelle tästä, turhaksi käyneestä kynttilän alusesta.
Oli jo kirpparillakin myynnissä, vaan ei kelvannut sieltäkään.
Ihan hyvä ettei, kun sehän alkoi lopulta kasvaa.
Varreksi löysin lattaraudan pätkän, joka ollut joskus koukkuna.
 
 
Kukan keskelle leikkasin kuparipellistä pyörylän.
Vasaralla taoin siihen vähän muotoa ja liimalla kiinnitin.
 

 Koska varressa oli keskellä reikä, piti siihen jotain keksiä.
Porasin siis toisenkin reiän ja kiinnitin niihin perhosen.

 
Perhonenkin leikattu saadusta, kuparisesta uunineduspellistä.
Kiinnitykseen ja tuntosarviin kuorin johdonpätkän.
Perhoseen naputtelin myös vasaralla vähän muotoa.
 

 
Alimmaisena roikkuva sydän, olkoon ruukku, juuret, jotain....
Se syntyi saadusta, erittäin rumasta kynttilänjalasta.
Tuo on kauan lojunut varastossa, rumin osa meni metallinkeräykseen.
 
 
Rautasahalla ja vääntämällä irrotin kiemuraiset jalat.
Hioin pois hitsaus- ja sahausjälkiä. Porasin päihin reiät.


Rautalangalla sidoin sydämen kokoon.
Rautaiset välihelmet on muualta purettuja nekin.
Uutta oli vain spraymaali ja rautalanka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti