Kankaan palasesta ompelin tyttärelle pannulappuja.
Punainen ei ole ihan hänen värinsä, paitsi jouluiseen aikaan.
Isoimpaan tarvittiin peräti 8 palasta, että tuli vain ehjiä kukkia.
Isoa ajattelin käytettävän astioiden alla ja uunipeltien kanssa.
Keskikokoiset sain ommeltua yhdestä taitetusta palasesta.
Sisälle laitoin saatua vanhaa vilttiä, jo aiemmin hyväksi todettua.
Pienimmän ompelin pikkuneitien leikkeihin, ilman toppausta,
että taipuu pienissäkin käsissä, pienten astioiden ympärille.
Samasta kankaastahan olen ommellut jo lasten essun aiemmin.
Niin se tuli hyödynnettyä tämäkin, jäljellä ollut verhon palanen.
Levitin palasen ylösalaisin pöydälle, viivottimella mittailin.
Melkoinen suunnittelu ja piirtely, mutta tarkaan tuli käytettyä.
Viistähti atomikentässä!1 Vähänkö siisti, symbolinomainen. Olen tainnut löytää tässä näpertelyssä sielunsiskon, "jos ei itse tee tavaroista kivoja" on niin hyvä kuvailu miksi minäkin tällaisia teen, niistä lähtee niin paljon hupia pienellä vaivalla, eikä tarvii olla niin viimeisen päälle, itse, tämä myös yhdistää, vimmainen tekeminen on niin terapeuttista. kuten maalaaminenkin. Kirjoittamiseen suhtaudun jo rimaa korkeammalle nostaen, muu on vain terapia, kivaa ajankäyttöä ja ,ja ,ja... ihan hiton siistiä!! ;DD
VastaaPoistaMulle kierrätys ja vanhan romun pyörittely on ihan elämäntapa. Aika halpaa hupia ja mukavasti luovuutta kutkuttavaa.
VastaaPoistaAikalailla olen perfektionisti. Jäljen pitää olla siistiä. Materiaalin mielummin halpaa ja kenties muille kelpaamatontakin. Tehtyjen töiden pitää olla purettavissa takasin materiaaleiksi tai kierrätykseen lajiteltaviksi.
Meillä alkaa olla aika persoonallisen näköinen koti, kun alati olen jotain väkertämässä. Tai sanottaisiko ihan tekijänsä näköinen <3