3.5.2021

Kieppipuu

Kierrätysmateriaalein kirjoin itselleni kiemuraisen puun.
Ketjupistoilla. Luonnosviivat piirsin suoraan kankaalle. 
Tosin merkkausliitu ehti häipyä kirjoessa, että sinne päin.
 

Työ alkoi purkamalla 20 vuotta sitten tehty työ.
 
 
 
Purin ihan osiin, hyödynsin kankaan ja päädyt uuteen.
Päädyt olen aikanaan ostanut kirpputorilta.
Nyt otin alhaalla roikkuvan rinkulan pois ja laitoin talteen.
 
 
Kirjonnat tein mustalla kalastajalangalla.
Ovat loimen loppuja vuosien takaisesta matonkudonnasta.
 

Metalliosat ovat saatuja, jonkun emalityöharjoitteluita.
Olleet mulla jo muutamassa paikassa aiemminkin.
3 sydäntä ja 4 lehtikuviota löysin tässä käytettäväksi.

28.4.2021

Toinen vihainen ankka

Alpakkainen noppakippo näytti pöydällä niin yksinäiseltä, 
että tein sille toisen "vihaisen" ankan kaveriksi.
 
 
Ankka on oikeasti säästölipas, kai lapselle lahjaksi tarkoitettu. 
Olen sen joskus romukasasta pelastanut ja aiemminkin tuunannut.

Nyt liimasin punaisena killittävät, muovitimanttiset silmät.
Lisäsin kaulaan tribaalikorun, tuotelipukkeen ketjulla,
sekä metallirinkulan, poraamaani reikään nokkaläväriksi.
Kaikki lisätyt sälät, löytyivät tarpeettomina omista kätköistäni.

Nyt on kummallakin puutarjottimella metallistakin materiaalia.
Liekö molemmat metallit, myös ristiäislahjoiksi tarkoitettuja esineitä.
Pataässä ja noppa kuutonen, puulautaset olen tuunaillut aiemmin.

26.4.2021

9 sorminen ankka

Materiaalilaatikossa on vuosia odottanut korvaton alpakkamuki.
 

Nyt sain idean tehdä siitä noppakipon.
Vähän outo ankka, melko vihainen ilme ja yhdeksän sormea.
Kaiverruksen perusteella muki on 50-luvulta.

Korvasta ollut jäljellä, kuin rippeet tinauksesta.
Ensin kolvilla sulattelin pois loppujakin tinauksia, sitten
hienolla hiomapaperilla ja krominkiillotustahnalla, siistin.

Eipä kyljestä enää huomaa, että jotain puuttuu.

24.4.2021

Metallikukkia

Löysin laatikosta hopeaa ja tein keittiön pöydälle uuden asetelman.
 

Vuosien aikaisia kirppislöytöjä kaikki, paitsi oma tekemät kukat.
Kartio kermakko ja sokerikko 50-60-lukujen vaihteesta. 
Lautanen Fineliä, maljakko Lindshammar, Sweden.
Sokeriksi laitoin muovitimatteja, niinkuin joskus ennenkin.


Lajittelin aarteitani ja hoksasin, että samat kukkakuviot päissä.
Turkulaista hopeaa molemmat, lusikka vuodelta -72 ja lapio -63.

 Keittiön pöydällä voin noita nyt ihailla.

23.4.2021

Seinälle sullottu

 Reilu neljä vuotta sitten valmistunut kanavatyö sullottu kehyksiin.
Kirpparilta silloin ostin, ihan television tuijotuksen ohella tehtäväksi.

Lakkasin odottamasta sopivan kokoisten kehysten ilmestymistä
ja sulloin muutan sentin liian pieniin raameihin.
Taittelin pahvin avulla pienemmäksi, saa myöhemmin isommaksikin.
Näyttää ihan siedettävältä, kun alareunasta rajautui kivet pois.
Kehys on ollut joskus keltaiseksi tuunattuna vessan seinällä.
Nyt ehti jo jokusen vuoden odottaa uutta käyttöään.
Värimaailma ei ole mieleinen, mutta eteisen seinälle ripustin.
Eipä meillä kukaan kulje etuovesta, että melko näkymättömissä.

22.4.2021

Pienet muistot

 Laitoin pieniä muistoja lapsuudesta pieniin kehyksiin.

Mummolta saadut ja jo kauan sitten hajoneet:
Rintakoru, avain ja siitä roikkunut lukko.
Kaulakoru jonka keskeltä irronnut hevosenkenkä.
Isän Kirsberry pullojen lasit, olivat lapsuuden nukkekodissa.
Pohjana askarteluhuopa, sydämen kirjoin langanlopulla.
Oli sävyä vaihtava lanka, etsin siitä tähän sopivat kohdat.
 
Ekan version tästä, tein jo parisen kymmentä vuotta sitten.
Nyt tein kokonaan uudelleen.

21.4.2021

Kurakintaiden kuivatukseen

 Tytär pyysi henkaria pyykkipojilla kurakintaiden kuivatukseen.
En löytänyt omista nurkista sopivia pyykkipoikia moiseen.
Ongelma ratkesikin, kun menimme heille kyläilemään.
Poistoon oli menossa rikkinäinen pikkupyykin kuivausteline.

Väänsin telineestä pyykkipoikia irti koukkuineen ja pujotin henkariin.
Olikin juuri sopivan kokoisen kiinnikkeet, eivät luista liiaksi henkarilla.
Kaksi henkaria tein, toisen saa pesuhuoneeseen ja toisen eteiseen. 
 
Eiköhän noilla taas jonkun aikaa pärjää ja kintaat saa kuvumaan.
Jospa ne löytyisi kadonneet pyykkipojat, niin teen sitten jämerämpiä...
 
 
Näin sai tästäkin vielä pelastettua käypäsiä osia jatkokäyttöön.