23.10.2014

Huomioväriä

Olin luvannut kutoa miehelle uuden metsästyspipon.
Olemassa olevalla, kun tarkenee vain alkusyksyn keleissä.
Jonkin aikaa sai haeskella oikean väristä lankaa.
Hirvimetsällä kun pitää olla 2/3 yläkropasta oranssia.
Ruotsin puolelta löytyi lopulta riittävän kirkasta oranssia.


Lanka on Järbo Garn Luva, 70 % akryyliä ja 30% villaa.
Vyöte suositteli kutosen puikoja, mutta käytin nelipuolikkaita.
Tarkoitus oli ja sellainen tulikin, eli pakkaskeleilläkin riittävä pipo.

Yhden illan sain haeskella sopivaa silmukkamäärää.
Kavennustakin sai mietti jokusen tovin.
Tykkään kutoa, sen vähän mitä kudon ja osaan, ilman ohjeita.
Taitaa olla vuosi siitä, kun olen viimeksi puikkoihin kajonnut.

Tekniset tiedot:
5 vanhaa sukkapuikkoa koossa 4,5.
96 silmukkaa, eli 24 silmukkaa per puikko.
Yksi oikein, yksi nurin, neulottu koko pipo.
Kerrosmäärä, sopiva, kokeiltu, ei laskettu.
Kavennukset, kaks yhteen alussa ja lopussa, kuten näkyy.
Järbo Garn Luva lankaa meni noin 110 grammaa.


Mies tykkäsi, riittävän näkyvä sekä lämmin ja mukava päässä.
Mie tykkään, ei mies palele, eikä tule hirvenä ammutuksi.

Ostin samalla useamman kerän, vähän eri värejä tuota lankaa,
 jos samoilla silmukkamäärillä, vähän muokkaillen, tekisi vielä pari...

3 kommenttia:

  1. Tilasitko langan, vai ostitko suoraan kaupasta? Nimittäin pitäisi itsellekkin tehdä hirvipipo kun punaiset ei enää käy!

    Ps. ohjeen soveltamista helpottaisi, jos mittaat vielä miehen päänympäryksen niin tiedän paljonko pitää laittaa vähemmän silmukoita omaan pipoon! :)

    VastaaPoista
  2. Ostin Ruotsin puolelta ihan ruokakaupasta, en tiedä löytyykö Suomesta.
    Miehen pään ympärys on noin 60 senttiä, mutta koska joustinneuletta koko pipo, oli ihan hyvä myös omaan 58 ja tyttären 56 päähän. Alankin tyttärelle kutomaan pipoa ihan samoilla silmukkamäärillä...

    VastaaPoista
  3. Hei! Piposta näkyy olevan jo vähän aikaa, mutta olisiko tämä samansävyistä lankaa:
    http://garn.nu/p/luva-garn-50g-orange/

    Suomesta taitaa vähän vaihtelevasti löytyä ja nettikuvien perusteella ei voi olla sävystä varma...

    Kiitos :)

    VastaaPoista