21.10.2014

Käristelyyn

Olen aiemminkin tehnyt näitä koivuisia kapustoja,
ovat näppäriä maastossa, kun käy paistamiseen ja keittämiseen.
Kummallakin kulkee repussa ja muutama on annettu lahjoiksikin.
Jonkin aikaa sitten mettäreissulla kävikin niin hassusti, 
että kaverin koira järsi miehen käristyksen makuisen sekoittimen.
Tietysti lupasin tehdä uuden ja samalla niitä halusivat muutkin.


No vauhtiin päästyä niitä syntyi 8 kappaletta, vähän erilaista.
Veistelty ihan liiteristä haetusta ja pienitystä kuivasta koivuklapista.
Hiottu ensin koneella ja lopuksi käsin, sitten koristeltu kolvilla.
Nyörilenkillä kapustan voi ripustaa oksaan tai naulaan.
Kolme nimikoinkin jo, kun saaja tiedossa, viisi vain koristelin.

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit. .tommosia meille nippu. Ne kaupan kopiot on ihan kauheeta kuraa verrattuna noihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo menee miehen metsästyskavereille, kun vaan muistasin ketkä kaikki niitä halus.
      Tommoset on muuten aika helppoja tehdä, tosin pöytämallin hiomakone helpottaa hommaa.
      Meil on kotikäytössä vain muovisia, ne kun saa lykätä tiskikoneeseen.

      Poista
  2. Siis aivan upeita. Olet sinä melkoinen taituri oli sitten kýse mistä materiaalista tahansa :) Liisa

    VastaaPoista