1.10.2021

Siirtelyä

Syksyn tullen hinku siirrellä tavaroita sisätiloissa kasvaa.
 

Pois vitriinikaapista, keittiön pöydän päähän, pääsivät nämä emalit.
Kockums pannu, Finel muki ja määrittelmättömät lusikka ja rasia.
Sydänhän on oma neulahuovutus/kirjonta.

Paljon on punaista keittiössä ja on sitä ikkunallakin.
Monessa näkyy oma kädenjälki; verhot, roikotin, valaisin...
Uutena hankittuja ovat kai hehkulamppu ja saintpauliat.
Kauppaan pitäisi lähteä, hedelmäkulhot on melkein tyhjinä. 


Palloksi jäädytetystä Kehrä pannusta tein valaisimen 8 vuotta sitten. 
Lamppu roikkui ensin jonkun aikaa eteisessä, sitten siirtyi keittiöön.
Pilattu ja punaiseksi maalattu emalimuki ylhäällä kantaa peittämässä.
Lamppu ei ole keskilinjassa, mutta on siinä, missä sille on paikka.

 Hevikokki hyppäsi kokkailuineen keittiön pöydältä mikron päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti