30.9.2012

Toinen kierros


Viikonloppu on kulunut vanhasta uutta tehden.

Lasten vanhoja pieniä lakanoita ompelin tyynyliinoiksi.
Oli niin hyvälaatuista ja mukavan tuntuista kangasta, että uuteen käyttöön.


Muutama vuosi sitten virkkaamani mustan lovikkalanka pipon purkasin.
Virkkasin kirjavan langan kanssa uudelleen, paremman näköiseksi ja malliseksi.

29.9.2012

Räpellyksiä


 Mäggärin uudet vaatteet.
On tuo metallinen lamppu niin kylmä kädessä ja luistaa liukkaasti lapasesta.
Tuumailin jos teen nahasta pehmusteen, niin olis mukavampi pidellä.
Ruudut on nahalle väritetty ihan vaan hyvällä tussilla.
Ylempi lamppu on 2 AA ja alempi 2 AAA patterin lamppu.


Avaimenperiä eli meistien käytön harjoittelua.
Muistin kauan laatikon pohjalla pyörineet turhat alumiinikiekot.
Materiaali oli vähän turhan kovaa, mutta kestääpä sitten käytössä.

26.9.2012

Thebe


Näitä ruotsalaisia ruokailuvälineitä on tullut vähän kerrassaan keräiltyä.  
Suunnittelija on Folke Arström, valmistaja Gense ja malli Thebe.
Veitsiä ja haarukoita on kertynyt jo ihan kohtuullisesti,
pikku lusikoita, leikkelehaarukoita ja ottimia olisi vielä mukava löytää.
Parisen kertaa on silmiini sattunut useamman kahvelin nippu,
muutoin karttuu kokoelma hissun kissun, yksi osa kerrallaan.
Nettiostamista en näissä keräilyissä käytä ollenkaan, katoaisi metsästyksen ilo.
Mukavampi se on aina riemastua satunnaisesta löydöstä kirpputorilla.

Aiemmin olenkin jo Kaj Franck Scandia aterimien keräilystä kertonut.
Joskus tuonnempana saatan kertoa vielä eräistä aterimista, joita tyttärille kokoan...

20.9.2012

Metsään menee


Kierrätyksestä löysin erittäin huokealla kaksi Trangian paistinpannua.
Veistelin niistä  riemastuneena lisää paistinlasta/sekoitinkapustoja.
Yksi pannu menee sekoittimineen isännän eräreppuun.
Toisen pannun taidan jättää odottamaan kelkkakelejä tuohon kotilaavulle.
Pidempi sekoitinkapusta menee eräälle käristyksentekijälle,
joka taannoin meinasi omia minun kapustani...

19.9.2012

Himmeää valoa


Syksy on tullut. Illalla ulos mennessä ei meinaa enää rappusia nähdä.
Pihavaloista en pidä, ovat aina liian kirkkaat ja tunnelmattomat.
Tein kanaverkko kaitaleesta ja ledisarjasta kranssin ulko-oveen.
Valaisee juuri riittävästi, näkee kulkea kompuroimatta raput,
mutta ei häikäise ja häiritse iltaista/öistä tähtien tuijottelua...