30.9.2021

Euron ilo, vai keräilyn kiro

Löysin kirpparilta eurolla 6 punaista ja nostalgista lusikkaa.
 
 
Muistan nuorena, joissain kyläpaikoissa oli tuollaisia.
Olivat jo silloin mielestäni söpöjä.
Eihän nuo uudenveroisia ole, vaan mikäpä meillä olisi.
Pikkulusikoistakaan ei varmasti tule ikinä uupeloa, 
olen jo niin montaa sorttia keräillyt.

 
Mustan Kiltan kanssa katettuna tuo piristystä.
Piristäisi myös kaapista löytyvää harmaata ja mustaa Teemaa.

Waechtersbachin kanssa katettuna, näkyy ainakin kuvassa sävyero.

28.9.2021

Fineliöt

Kierrätyksen riemua kirppislöytösilmien kanssa.
Sekä aiempien ilmaiskorista löytyneiden nuken käsien.

 

Nukenkädet magnetisoin löytyneillä geomageilla jo aiemmin.
 Nyt tein silmistäkin magneetit, niin saan kipoista hahmoja.

Jo kädet tehtyäni, kaipailin silmiäkin, kesti ennen kuin löytyi.
Mutta vihdoinkin, löysin kirpparilta pussillinen silmiä eurolla.

 
Liimasin isoimpien silmien taakse pienet magneetit.

 
Ylimmässä kuvassa vanha kirppislöytö finelin pannu
ja tässä alemmassa finelin emalimuki.
Näillä astioilla, kun oli nokat omasta takaa.

27.9.2021

Katras

 Koko katras puuhahmoja, noin 25 vuotta sitten sahaamiani.

Kana, lehmä, akka, ukko, hevonen, kukko.
possu, koira, kissa ja lammas.
 
Omille lapsilleni tehty ja teinpä samanlaisia myyntiinkin.
Mallit suunnittelin itse, mahdollisimman turvallisiksi.
En ole ainakaan 16 vuoteen tainnut enää sahailla tämmöisiä 
Käsittelemätöntä puuta ovat, joten leikkien jäljet näkyy.
Kaivoin nyt esiin varastosta, lapsenlapsille leikittäviksi.

23.9.2021

Kiltti karhu 2

 Toiveissa oli pikkuneitien tavaroille pieni naulakko.
Samanlainen, kuin aiemmin tehty naulakko, ylempänä seinällä.

Onneksi piirsin kolme vuotta sitten nallen kaavat pahville.
Tallessahan ne olivat työhuoneen kaavalaatikossa.
Liiteristä löysin sopivan laudan pätkän, josta osat sahasin. 
Työhuoneella oli 10 mm pyörrökeppiä, josta pätkin tapit. 
Tappien reiät on porattu vinoon, ettei tipu tavarat.
Pohjan sudin mustaksi, niin kuin on vävypojan naulakossakin,
mutta nytpä teinkin ruskeakarhun sijasta jääkarhun.

22.9.2021

Muotopuoli

 Tein jonkun aloittamasta kulhon aihiosta mieleiseni muotopuolen.

 
 
Yksikorvainenko pikkukulho?

Saatu aihio on ollut 2015 tällainen.
Silloin jo tuosta jotain meinasin ja hioin kaarnakohdat pois.

Kun taas tartuin aihioon ja sitä käsisäni pyörittelin, oli se tällainen.
Keksinkin, että muokkaan kulhon tarkoituksella toispuoleiseksi.
Ensin poistin vähän sahalla ja sitten poistin paljon hiomakoneella. 

 
Pintaan mustaa puuvahaa, jota sen kuivuttua hankasin kovasti.
 Sitten syvensin sävyeroja vielä ruskealla puuöljyllä.
 
 
Tykkään, veikeä muoto ja kivan kulahtanut pinta.
Muodoltaan ja kooltaan kävisi vaikka suolapähkinöille...
tai kipoksi johon tyhjentää housujen taskuista kolikot, avaimet...

20.9.2021

Sarvellinen

Taaskin yhtä puukulhoa kertaalleen muokkailtu.
 
 
 Poistin aiemmat käsittelyt, tasasin pintaa ja lisäsin poronsarvea.
Kiinnitin poronsarven kulhoon pellavalangalla ommellen.
Nyt käy myyjäiskulhoksi poronsarvinapeille ja muuhunkin.

Seitsemisen vuotta sitten tuunailtu pinta ei enää miellyttänyt.

Koverruspuukolla ja siklillä vähän silottelin kupruista pintaa.
Vähän liikaa oli veistojälkiä, vaan ihan sileää en tehnyt nytkään.
Saa edelleenkin olla vähän primitiivisempi kulho.
Pintaa tasoitellessa poistuivat aiemmat kuvioinnitkin.
 
 
Työhuoneelta löytyi vähän lohjennut poronsarvi.
Joka ei vikansa puolesta moneen askarteluun edes kelpaisi.
Hiomakoneella muotoilun jälkeen siitä tuli täähän sopiva.

17.9.2021

25 vuotta sitten

Kaivoin varastosta omille lapsille ammoin tekemäni palapelit.
 

Nämä neljän palan pelit tehty ehkä -95.
Enää en muista koska ostin proxxonin kuviosahan.
Niin että, onkohan ekat sahattu käsin vai koneella.

Maalattu vesiliukoisilla askartelumaaleilla vanerille
ja sitten suihkittu spraylakka päälle.
Puppe ja Puh ovat kokoa 15 x 20 cm.

8 palan Hiawathalla on kokoa 30 x 20 senttiä.

Sitten osattiin tehdä jo 9 palan pelejäkin.

 Jokunen ja Bambi ovat kokoa 15 x 20 cm.

Taitojen karttuessa, vuorossa olikin 24 palan pelit.
Puolen hehtaarin sakki ja ankat tehty -97, koko 20 x 30 cm.

Palapelien kuvat on kopioitu jostain, onneksi vain omaan käyttöön.
Taisi olla tietämys tekijänoikeuksista tuolloin vähän huonompi.
Nykyään ei antais luonto myöten, edes itselle tehden, pitää ihan ite.
Suhdepiirtimellä tarvittaessa suurensin kuvat sopivaan kokoon.
(olin saanut "ennakkoperintönä" ammattitason suhdepiirtimen)
Silloin kun ei vielä tulostimella kikkailun mahdollisuuksia ollut.

 
Tätä kettua en enää edes muistanut olevan.
Tässä kokeiltu tekniikkaa, jota käyttivät äidinisä ja isäni.
Ohennetulla liimalla liimattu lehden sivua vanerille.
Näkyy kulma ottaneen osumaa jossain vaiheessa.
 
Tallessa on palapelit ja nyt kuvatkin, pelit lastenlasten ilona.
 
Tein myöhemmin palapelejä myös myytäviksi.
4 ja 6 palan versioita, niihin suunnittelin itse eläinkuvat.

15.9.2021

Olematon Oil

Olkkarissa oli dyykattu, vanha öljykannu ja päätin koristella sen.

 

Kannua on tinaamalla korjailtu ja vähän vinksallaan joka suuntaan.
Treenailinpa minäkin tuohon tinausta, pitkästä aikaa.
Yhtä surkeaa jälkeä tuli, kuin kaikki aiempienkin, sopii siis sekaan.
 
Halusin tuohon jonkun öljy-yhtiön logon, vähän väriä tuomaan.
Koska en viitsinyt matkia mitään, keksin oman kuvitteellisen logon.
Taas yksi syntymävuoden lukema sijoitettu sisustukseen.
 
 
Tietokoneella ja ihan tekstinkäsittelyohjelmalla suunnittelin logon.
Sitten leikkasin kontaktimuovista kolmelle eri värille sabluunat.
Tällä kertaa käytin maalaamiseen spraymaaleja.
Paljon haastavampaa touhua, kuin akryylivärit ja tuputtaminen.
Maalien kuivuttua hioin logon kuluneen näköiseksi.
 

13.9.2021

Harmaannutus

Löysin eurolla kirpputorilta kivan muotoisen puukulhon.
 

Lakanpoiston jälkeen, harmaaksi käsiteltynä, on hyvän värinenkin.
Harmaa väri on puuvahaa ja karhunkielellä hankasin kulumaa.
 
Kulho menee myyjäisissä käytettäväksi, kierrätyskoruille yms.
Sopivan neutraali väri, eikä koristeluita, niin tavarat erottuvat.

Oli lakan peittämä ja kovasti kiiltävä.

Kuumailmapuhaltimella ja siklillä poistin lakat.

10.9.2021

Kruunu silmillä

Rapuilta lähti orvokkiämpärit pois ja näytti niin tyhjältä.
Nyt rappusilla istuksii sitten kruunupäinen sammakko.
Pakkasta oli yöllä, tarttis tuokin kai pipon, jos nyt hetken tarkenisi.
 

Muovisen puutarhakoriste sammakon olen ostanut kauan kauan sitten.
Muutamasti sen jo kokoon liimannut ja uudelleen maalannutkin.

 Kruunun tai oikeastaan kaksi leikkasin tästä alumiinikiposta.
Alareunasta pienempi, joka sammakolla ja yläreunasta vähän isompi.

8.9.2021

Kalassa

Löysin eurolla kirpparilta metallivalua olevan kalan.

 
Valu ei ollut kovin korkealaatuista, vaan kalan leuassa oli reikä.
Se mitä et voi peittää, korosta, tai jotain ja siitä se idea lähti...
 
 
Romuloorasta joku GFH Fjällsjö uistin/pilkki/tiedä tuota.
 
 
 
Kiillotus ja rautalangasta puuttuvat osat.
Oikeaa koukkua en edes miettinyt, sehän olisi terävä.

 
Laitoin koukun leuassa olevaan reikään.
Taas yksi, meille sopiva, sisustuksellinen asetelma on valmis.
Menen järjestelemään eteisen lipaston päällystä uudelleen...
Suomustusrauta on vuosien takainen romutorilöytö.

7.9.2021

Tuplattu työteho

Pienen kuulapääukon työteho tuplaantui, kun sai toisen työkalun.
 

Pari viikkoa sitten, kun tein itselleni työkalukorvakoruja,
Löysin pienen litteän avaimen, josta sain muokattua parin aiemmalle.

Ylempi avain, oli ukolla kädessä jo ennestään.
Alemman katkaisin, pään pyöristin ja vähän vartta kavensin.
Molemmat kiillotin miniporan teräsharjalla. 
Kuulapää ahertaa nyt entistä tehokkaampana olohuoneen hyllyssä :)

6.9.2021

Vanha juttu

Tämä traktorin merkki on ollut mulla kauan.
 

Vuosia sitten sen romutorilta löysin ja itselleni ostin.
Pitkään oli rautalangalla kiinnitettynä vanin keulilla.
Nyt vähän kiillotin, kuvasin ja ripustin olohuoneen seinälle.
Maanviljelijän tyttärenä pidän tuosta keskikohdan kuvasta
ja kun sukunimeni on Majuri, niin sopiihan se jotenkin ;)

3.9.2021

Hevikokki

 Hevipukilla on nykyisin toinenkin ammatti, hevikokki.


Hämmentelee korjailtuja alumiiniastioita uudessa roolissaan.

Tällaiselta näyttää toisessa päähineessään, hevipukkina.
Tyyppi valmistui kolme vuotta sitten, niihin kuviin pääset tästä.

Kokinhatun tein lampunjalasta, sahaten ja hioen, sorvia kun ei ole.
Molemmista päistä sahasin pätkät pois ja sitten muotoilin uusiksi.
Keskellä olleeseen reikään laitoin 10 mm pyörökeppiä.
Pintaan harmaa puuvaha, sen kuivuttua karhunkielellä himmensin


Nyt voi vaihtaa hattua mielialan tai tarpeen mukaan.

Kaveri pääsi nyt kokkailemaan keittiön pöydän päähän.
Joka sopasta löytynee muutama harmaa karva :)

2.9.2021

Sarjaksi

Yhdistelin vanhoja, alumiisia leikkiastioita sarjaksi.
Kahvoja akryylilla maalaillen ja pieniä korjauksia tehden.
 

Kahvipannu on löytynyt kirpparilta jo vuosia sitten.
Kapustan muistin löytyvän yhdestä miljoonaloorasta.
Kahvipannun ja isomman kattilan halkaisija on 55 mm.

Kaksi pientä ja lommoista kattilaa löysin viikko sitten.
Oli niin söpöjä, että mukaanhan ne kirpparilta lähti.
Akryylimaalilla sudin kahvat oranssinpunaisiksi.
Hiekkapaperilla hankasin kuluneen näköisiksi.

Kahvipannun sanka on aina ollutkin oranssinpunainen.
Kantta pannussa ei ollut minulle päätyessään.

Alumiinipellin palasesta taoin pannuun kannen.
Käytin kahta erikokoista metallirengasta muottina.
Löysin vielä pienen ruuvattavan nupin kanteen.
Nuppi piti maalata, ihan peittoon asti, koska messinkiä.

Kannen sisäpuoli ruuvinkantoineen.

Astiakokonaisuus päätynee keittiötä koristamaan...