31.3.2015

Termoskoti

Vanhasta lommoisesta termospullosta pikkuinen asunto.


Sisäosat poistettu, kylkeen leikattu ovi ja ikkunat.
Terävät reunat piilotettu talteen otetulla reunanauhalla.
Korkkiin ripustuskoukku, vahvikkeeksi vaneria.
Kukahan kumma tämmöiseenkin mukamas muuttaisi...
Eli idea piti kokeilla, vaikkei kantanutkaan vielä valmiiksi asti.

29.3.2015

Pakki ja kalut

Nukkekotiin työkaluja ja pakki niille.


Pakki on tehty puun palasista 
ja värjätty mustekynän pesuun käytetyllä spriillä harmaaksi.
Vintilän olen tehnyt jo aiemmin.


Nyt valmistui iso avain, piikki, meisseleitä ja vasara.
 Ristipäämeisseli on tehty viilaamalla pienestä naulasta.
 Talttapäämeisselit on tehty 1,8 rautalangasta viilaamalla.
Piikkinä on sähköjohdon kiinnikkeestä pieni pyöreä naula.
Lisäksi punaisia puuhelmiä.
Meisselien pituus noin 2,5 cm, vasara 3,5 cm.


Avain on tehty sahaamalla ja viilaamalla pullonavaajasta.


Ristipään viilailua työhuoneella.
Tuo viilapenkki on ihan romu, irtosi naula moneen kertaan.



 Vasaran pää on tehty isosta rautanaulasta.
Vartena on pätkä pop-niitistä jäänyttä piikkiä kutistesukalla.


Oishan tuosta hienommankin saanut, mutta kohlous kelpaa.
Meni hermot tuon lenksuvan viilapenkin kanssa, tarttis paremman.
Ainakin työkalut kestäisivät pienesti oikeaakin käyttöä.

28.3.2015

Pu pu pu punaista

Tämä pölhö nainen on ihan innoissaan euron kirppislöydöstä.


Kaksi herkullisen punaista melaminplast mukia, 50 senttiä kipale.
Piknikkoriin Dartin penkille menevät, kesä jo mielessä.
Vielä kun löytyisi se kukallinen termospullo...

26.3.2015

Kestävä ja pestävä

Roskislöydöstä valmistui helposti jämerä pannunalunen.


Ruskea dyykattu levynsuoja, väri kakkoskämpälle juuri passeli.


18 mm vanerista sahasin sisäpuolle kiekon täytteeksi.
Ruskealla puuvahalla sopivan väriseksi, liimalla kiinni.
Vaneri on sen verran paksu, ettei metalli kosketa pöytää.
Vaneriin porattu reikä, jotta alustaa on helppo siirrellä.
Kokoa on, että riittää käristyspadan allekkin.

24.3.2015

Silputen

Sekalaisia omiin askarteluihin sopimattomia metallikippoja, 
silputtu työhuoneella nukkekotiin sopiviksi.

  
Kolme pokaalia, joista kaksi alumiinia, yksi jotain muuta.
Yksi pieni, kiero, kaiverrettu, tinainen kynttilänjalka.


Valmistui kaksi alumiini pesuvatia, saapi tiskit tiskattua.
Kahvallinen tarjoilukulho, sekä nuotiokattila eräreppuun.
Sivutuotteena eläinpatsas, liian eksoottinen omaan mökkiin.

22.3.2015

Pääsiäissaarille

Kierrättävä keväinen koristelu edellisen postauksen kaitaliinan päälle.


Kirpputorilta 20 sentillä ostettu  puukulho.


Ilmaiskorista poimittu pupu.


Sahasin puukulhosta nokat pois ja poistin lakat.
Käsittelin valkoisella puuvahalla ja koristelin punaisella akryylillä.
Kukkakepistä masto ja kaitaliinan ompelun jämistä purje.


Purjehtii pupuna, ei jäniksenä, olkkarin ikkunalla tai maailman ääriin.
Pääsiäiskoristelustakin on näin selvitty, ihan omin värein ja aihein.

21.3.2015

Pane liina

Uusi liina olohuoneeseen vanhoista materiaaleista.
Eli paneliverhosta kangaskaitaleella koristaen kaitaliinaksi.


Eilisen siivouksen ja tavaroiden siirtelyn yhteydessä päätin, 
että olen katsellut olohuoneen pöydällä ollutta liinaa jo tarpeeksi.
Pöytä on ollut aina liinoitettuna, vaikka täyskoivuisena komea ilmankin.
Koska pöytä on 1,5 metriä pitkä, eipä ollut tarpeeksi pitkää kaitaliinaa.
Sen sijaan ylimääräinen musta paneliverho löytyi liinavaatteista.


Löysin kangasvarastosta pienen palasen punavalkoista kukkakangasta.
Leikkasin kankaan suikaleiksi, ompelin pötköksi ja sitten verhoon.
Näytti vielä vaillinaiselta, joten merkkaustussilla piirsin kukkiin ympyrät.
Silitykseen meni hermo, rautani on yli 20 vuotta vanha ja huono.

Jotain keväistä asetelmaa kaipaa pöytä, tuon pulmapelikulhon sijaan...

20.3.2015

Tunturissa

Sain sentään ennen kesää tehtyä Unskille talvivaatteet.


Siellä se tunturissa vaeltelee uudet vaatteet päällään.
Tämä tunturi on katolta tulleiden lumien kasa makarin ikkunan alla,
ei tarvinnut vaeltaa Ylläkselle asti noin pienillä jaloilla.


Takki on iso, mahtuu pakkasilla villapaitakin alle.


Karvalakin ompelin nahanpalasta ja päälle fleecestä reunus.
Sarkatakki on ruskeaa askarteluhuopaa käsin ommeltuna.
Vyö on nahkasuikaleesta ja soljen väänsin rautalangasta.


Kenkäaihiot löytyi askartelutarpeista, kuulunevat barbille.
Mittasin mieheni 1:1 kengät ja laskin että pituus noissa oikea.
Leikkasin varsia matalammiksi, riittävän maiharimaiset.

19.3.2015

Naarmuinen sydän

Roskislöydön pelastustehtävä.


Naarmuisen ison mustan sydänlautasen dyykkasin roskiksesta.
Oli pohjan puolelta maalattu, ihan alunperinen maalaus,
koska tuotelappukin oli edelleen paikallaan.
Maali oli vain rumasti paikoitellen kulunut pois.
 Kokeilin maalinpoistoainetta, toimi ja sain pestyä maalit pois.


Nyt mulla on kirkas jäisen näköinen lautanen.
Mietin käytänkö kynttilöille, tarjoiluun, vai jotain muuta.
Houkuttais jossain määrin maalata mattamustaksi, 
tai väännellä ympärille rautalankaa ja ripustaa ikkunaan.
Vai antaisko olla ja tekis tulevaisuudessa ikkunan huussin oveen...

17.3.2015

Erämies

Kevät aurinko paistaa ja pilkille on päästävä.


 Tein siis Unskille pilkkiongen ja erärepun.


Reppu on ommeltu käsin ohuista nahkapaloista,
Taskutkin ovat oikeat, sinne saa vaikka sinappituubin (jos olis).
Reppuun pakkasin kuksan ja kahvipussin. Lisää sitten kun keksin...

Onki on tehty pyörökepin pätkästä ja rautalangasta.
Kela on teesivilästä leikattuja paloja, nauloja, helmiä ja pyörii oikeasti.
Siima oikeaa siimaa, pilkkinä koruosa ja väännetty koukku.


Reppuun katsoin summittaista 1:1 ohjetta vanhasta Taitokirjasta,
koska miehen reppu on kakkoskodissa, joten siitä ei nyt ollut malliksi.

15.3.2015

Lukkorengas

Romukorun vääntelyä, tällä kertaa lukkorenkaasta.


Pyörittelin jonkin aikaa käsissäni tuota lukkorengasta.
Jäänyt ylimääräiseksi ammoin mäntälampun teosta.
Mietin mitä siitä syntyisi, kunnes idea valkeni.


Tein ohuella rautalangalla siitä elämänpuu kaulakorun.
Korun tai siis lukkorenkaan halkaisija on 4,5 senttiä.

13.3.2015

Ammatinvaihto

Jalkapallolijoiden ammatinvaihdos ajoneuvoasentajiksi.


Nippu pelaajia saatu tuunaukseen kaverilta.
Puolipyöreät alaosat tässä vaiheessa jo napsittu potkijoilta pois
 Jouluna muokkasin maalilla pari pelaajaa tontuiksi, nyt tein asentajia.

Tällä kertaa pienellä pensselillä sinistä akryyliväriä kinttuihin, 
 ruskealla värillä kengät ja hiuksia muutakin kuin päälaelle.


Marraskuussa öljypurkista rakentamani talli sai näin työntekijöitä.
Kovasti näyttää Chevyn konehuone poikia kiinnostavan.

12.3.2015

Sarvea ja nahkaa

Nukkekodissani asuu ilmeisesti poromies?


Askartelin ohuesta nahkapalasta kahvipussin,
sekä poronsarven palasesta kielan suopunkia varten.
Kielan pituus himpun yli sentin ja kahvipussin hieman yli 2 senttiä.


Siinä sitä on Unskille jo joitain välineitä porohommiin.
Köydeksi kävi hauenkoukkusiima.
Kuksanhan tein koivusta jo aiemmin.


Lopuksi kuvapöljäilyä ulkona, miespololla ole edes ulkovaatteita.

10.3.2015

7 milliä

Tein aiemmin tehdylle kaulakorulle rintaneulan kaveriksi.


Materiaalina romulaatikosta 7 millinen kiintoavain.
Avain oli melkoisen ruosteinen, kiillotin messinkiharjalla.
Porasin reiät helmien pujottelua varten, liimasin rintaneulan taakse.


Nyt mulla on tulevan näyttelyn avajaisiin korut valmiina.

8.3.2015

Visukintut

Isommista töistä jää aina pieniä rautalanganpätkiä.
Nuukana naisena väänsin muutamista pätkistä korvakorut.


Lankojen paksuudet 0,9 ja 0,6 mm. Jämähelmistä tyypeille päät.
Kahta samanväristä lasihelmeä en löytänyt, eikä väliksikään.
Ovat nyt tyttö ja poika, vihreä ja punainen, sydänkruunuineen.

6.3.2015

Päivää pidempää

Kevät etenee ja päivä pitenee. Vähän sisustelin väriä kotiin.


Kirpparilta noin 2:lla eurolla löytyneet kaksi paneliverhoa.


Joululahjaksi ystävältä saatu (kirppislöytö) aurinkoinen riipus.


Keittiössä roikkuu nyt iloisempi ja juuri oikean värinen verho.
Laitoin paneliverhot vain nipsuihin peräkkäin en ommellut, 
näin verhot käy edelleen oikein päinkin.
Harmaat lähti kirppiskasaan odottamaan uutta käyttöä tai uutta kotia.
Auringonkin ripustin siimalla ikkunaan.
Mielessä pyörii idea itse väännetystä rautalankaisesta auringosta, 
mutta riittääkö aika toteutukseen...
Roikotin ja pannulamppu ovat jo aiemmin esiintyneitä tekeleitä. 

4.3.2015

Paljastuksia

Kierrättäviä käsillä tekemisiäni vähän blogin ulkopuolelta.

Olen kaiken liikenevän ajan suunnitellut ja tehnyt teoksia
seuraavaan kierrätystaidenäyttelyyni.

"Sydän säpissä" - kelolautaa ja ruosteista romua
Näyttely on 1.4.2015-29.4.2015 Yllästunturin luontokeskusksessa.
Jos hiihtelet tai muutoin liikuskelet Ylläksen suunnilla tuolloin,
käypä ihmettelmässä romuisia ja toivottavasti riemastuttavia töitäni.

1.3.2015

Pihdeissä

Pihdit ottivat pihtiotteen ja jäin jumiin tuohon näpertelyyn.


Väänsin työkalun leivän tai rieskan pistelyyn.
Kokeilin ensin 7 piikkistä, mutta 5 piikkisestä tuli sievempi.
Tein myös rautalankakorin kananmunille.


Into vain jatkui, joten lisää ideointia ja pihtipuuhia.
Väänsin avainnaulakon, vaatenaulakon ja pari sydänkoukkua.
Nämä eivät edes käy omaan nukkekotiini, piti kuitenkin kokeilla.