27.9.2018

Jööran jööraninpoika

Olenpa tehnyt pitkästä, pitkästä aikaa sukututkimusta.


Minulla on isältä perittyjä papereita, hänen aloittamastaan projektista.
Taitaa nuo kuvassa olevat muistiinpanot olla jo 80-luvun puolelta.
Omia heitin pois tallennuksen jälkeen, mutta nuo säästän muistona.
Ajoittain aina innostuin itsekkin, olin hälle kaverina tai tutkin omin päin.
Nyt olen istunut pari päivää läppärillä kirjoittamassa tietoja puhtaaksi.
Koonnut muistiinpanoja yhteen ja tarkistellut tietokannoista faktoja.
Paljon helpompaa, kuin silloin aloittaessa, netistä löytyy jo niin paljon.
10 polvea Majureita on jo paperilla, mutta paljon on vielä tekemistä.
Nimellä Georg on melkoisen monta kirjoitusasua ja niin Majurillakin.
Tämä lienee projekti joka alkoi jo kauan sitten, eikä lopu koskaan...

25.9.2018

Pienempää ja isompaa

Erästelyaiheisia löytöjä parilta viime viikolta.


Parilla eurolla isohko Savotan reppu.
Muutamiin tapahtumiin somisteeksi, sekä ihan oikeaan käyttöön.
Mahtuu mettäreissulle mukaan vaikka kokonainen varavaatekerta. 
Sivutaskuihin sopii villasukkapari jos toinenkin ja ne on äkkiä löydetty.


Saatu pieni puukko. Terä oli aivan ruskea, mutta se olikin vain likaa.
 

30 sentillä ostettu Silvan punainen kompassi.
Mies saa tuon aiemmin löytyneen vihreän, punainen kuuluu mulle :)

24.9.2018

Poro parrasvaloissa

Ekan ledisarjan pimenevälle pihamaalle jo virittelin.
Ajastin täytyy vielä etsiä, turha tuota kaiken aikaa on polttaa.


Tovin mietin miten saan kivasti 40 lampun sarjan ja poron lyhtyyn. 


Kesällä tarjouskorista bongattu valosarja, näitä olis vielä toinenkin.


Metalliverkosta leikkasin sopivan palasen lyhdyn pohjalle.
Taitoin kaksi riviä reunoiksi, johdot mahtui alle piiloon
Lamput ompelin villalangan pätkällä kevyesti kiinni reunaan.
Olisihan reunaa voinut vielä jollain maisemoidakkin,
mutten halunnut mitään koristeita vähentämään valotehoa.
Valot ainoa ostettu. Lyhty, sarvivikainen poro ja verkko saatuja.
 Poroa piti taas korjata, oli tiputtanut toisen sarvensa kesän aikana.
Porasin tyveen ja sarveen reiät, johon työnsin rautalangan, taas pysyy.

21.9.2018

Murtunut

Vävypojan puukontuppi oli hajonnut ja sain sen korjattavakseni.


Vyölenkki oli murtunut irti paikastaan. Kovin olikin reunassa reikä.


Korjattu on, taas saa vyölle roikkumaan maastoon lähteissään.


Parkkinahasta leikkasin sopivan suikaleen.
Kastelin nahan, ompelin sen paikoilleen ja tein lenkille uuden reiän.
Kuivuttua käsittelin uuden osan ja samalla koko tupen nahkarasvalla.

20.9.2018

Pöllömpi teos

Toinenkin lintutaulu akryylimaaleilla maalailtu.


 Tein samoin sävyin kotkalle kaveriksi pöllön.
Piirsin luonnoksen paperille ja siirsin sen kalkkeerilla pohjaan.
Tuli vain suuntaa antava ja kevyt jälki, eikä paljoa peiteltävää.


Kaipaisiko sarja vielä kolmattakin teosta...


Kierrätystä suosin maalaustarvikkeissanikin. 
20 vuotta vanha d-vitamiinipullo, pipetillä lisään väriin vettä.
Orpo teemakuppi ja jonkun keittimen teräskansi toimii palettina.

18.9.2018

Pöytälaatikkomaalari

Ajattelin sutia vanhoja akryylivärejä pois kuivumasta.
Syntyi omalaatuinen kotka, joka ei taida seinälle mahtua.


Joskus on kiva maalailla tauluja, vaikkei niin osaisikaan.
 Se on kuitenkin kivaa ja rentouttavaa ajanvietettä.
Maalasin koivuvanerista sahatulle ja pohjamaalatulle pohjalle.

17.9.2018

Vilttivaunu

 Tein jo jonkin aikaa sitten olohuoneeseen vilteille säilytyspaikan.


Materiaalina rakennusjäterimaa ja jostain kalusteesta puretut pyörät.
Kuluneen pinnan sain aikaiseksi kahdella maalikerroksella ja hionnalla.


Hyvin mahtuu kolme vilttiä ja tarvittaessa ylimääräisiä tyynyjäkin.
Meillä on olohuoneessa divaanivuodesohva, 
tuon päälle on näppärä heitellä sohvalta tyynyjä, kun sen levittää.
Tarpeeksi täytettynä laatikko toimisi myös jalkarahina.


Halusin jotenkin koristaa laatikkoa, mutten meinannut keksiä miten.
Päädyin numeroimaan laatikon volvon merkistä leikatulla numerolla.
Sahalla pilkoin merkkiä ja reunat siistin viilaten.

13.9.2018

Polvekkeet

Yhdellä kirpparilla oli vanhoja polvekenauhoja myynnissä.


20 senttiä maksoi yksi pakkaus, joten 5 pakettia maksoi euron.
Värivalikoimaa oli vähän, löytyi kuitenkin mustaa ja vaaleanpunaista.
Tykkään polvekenauhoista, niillä on helppo koristaa tai piilottaa sauma.
Haalin varastoon ompelutarvikkeita aina, kun sopivasti vastaan tulee.

12.9.2018

Kuulapää

Askartelin kummallisen kuulapään, jolla ei mene kuulat sekaisin.


Materiaaleina laudanpätkä, kuulalaakeri, nappi ja sydän.


Porasin ladan palaseen ensin upotuksen laakeria varten.
Sitten vasta sahasin ukkelin muotoonsa.
Nappi on liimattu kiinni laakerin alle ja sydän rintaan.
Ukko on kymmenen senttiä pitkä ja seikkailee olkkarin hyllyillä.

10.9.2018

Husku

Löysin paikallisesta kierrätyksestä vanhan Husqvarnan.


Kauan olen jo haaveillut vanhasta ompelukoneesta, 
joka oikeasti toimisi ja jossa koneen saa laskettua alas.
Aiempi kone, siirtyi muualle somisteeksi, siitä kun puuttui osia.
Koneessa ei ole poljinta, vaan painetaan polvella mustaa vipua.


Kone toimii sähköllä ja siinä on lisävarusteena valo.


Alkuperäinen käyttöohje, ruotsiksi ja tarvikerasia.
Ihan kaikki varusteet ei taida olla enää tallessa, paljon kuitenkin.


Koska koneen saa laskettua alas ja kansilevy on tallessa, 
toimii tarvittaessa hyvin läppäritasona tai pikkupöytänä.
Käy tietenkin ompelupöytänä, myös uudemman koneeni kanssa.


Etureunassa on pieni kääntyvä lokero.
Siihen mahtuu tarvikkeet ompeluun, kuvien siirtoon, jopa kamera.


Jätin nyt tähän asentoon, lisätaso poissa käytöstä.

6.9.2018

Mikätinkoru

Romulaatikosta olen monesti ottanut käteeni kummallisen rinkulan.
Muoto oli jotenkin vain niin houkutteleva, käyttötarkoitus puuttui.
 

No solminpa sitten siitäkin itselleni rannekorun.


Olisiko kenties laakeri, josta kuulat puuttuu...
 

Pujotin solmimisnyörin raoista läpi, keskinyörit kulkee rinkulan alla.
Pariton määrä koloja, teki vähän epäsymmetrisen nyörin kulun. 


Mie niin tykkään tästä :)

4.9.2018

Kahdesta yksi

Kahden messinkisen lyhdyn jäänteistä syntyi yksi lyhty.


Kaverilta sain lasittoman lyhdyn ja itseltä löytyi reiällinen lieriö.
 

 Poistin lieriöstä kannen ja leikkasin reunoja vähän matalammiksi.


Helppo homma, tarvittiin vain kultasepän peltisakset ja viila.
 

Piti mennä ikkunattomaan liiteriin ottamaan tunnelmakuva.