28.3.2013

Risuja ja ruohoja

Pitihän sitä vähän pääsiäisaskarrella.
Ei innostaneet puput, tiput, tulppaanit. En lämmennyt keltaiselle.
Jotain kivaa piti kuitenkin väkertämäni.



Kokonaisuus valoa vasten kuvattuna, paljon ei kyllä mikään erotu.


Sivusta päin kuvattuna, alkaa jo yksityiskohdatkin erottua.
Pikku astoista ja liinasta, olenkin jo aiemmin kertonut.
Noista puukipoista, joihin asettelin risuja ja askartelin ruohoja,
tuon haarikan olen kummitädiltä perinyt, matala on kirppislöytö.


Toisestakin suunnasta kuvattuna.
Lisää vanhoja pikkuisia juttuja ja lapsena saamani kukkopilli.


Ruoho on ketjusilmukoilla yhteen kytkettyjä, paperinarun pätkiä.
Narunpätkät on taitettu ennen virkkausta kaksin kerroin, lenkeiksi.
Virkkauksen jälkeen purkasin nyörit auki.


Ei niin kirkkaan vihreä, mutta en halunnutkaan.
Meillä on täällä Lapissa, tuo kevään vihreys vielä kaukana.


Linnut taittelin eri väristä origamipaperista. Arkin koko 10 x 10 cm.
Ohjetta etsin netistä, mutta jouduin muokkaamaan, että tuli mieleiset.
Liimasin linnut kuumaliimalla rautalangan pätkiin.

Hyvät Pääsiäiset Kaikille Lukijoille!

26.3.2013

Arkista

Hyväntahtoinen kepponen eräälle onnelliselle leijujalle :)


Puoliarkki Lambia kehyksissä.
Tuli rullassa vastaan tuommoinen teksti, enkä voinut vastustaa kiusausta.
Kehys on ikeaa, valkoisella puuvahalla väritettynä.

Hän, jonka juttuja on tässä tullut kuunneltua. Hän, jolle taulun ylläriksi tein.
Hänen hymyn valaisi kuin keväinen aurinko, kun tuon pöydällään huomasi.


25.3.2013

Tyttösille

Tämmöisiä sydämellisiä kahveleita keräilen tyttärille.


Näitä on kertynyt jo ihan kivasti. Alkaa lähemmäs 20 olla joka sorttia.
Ihan muutaman kappaleen erissä, välillä jopa yksi kerrallaan,
noita on tullut vuosien saatossa kirpputoreilta haalittua.
Ottimia ja sen sellaisia, kun tulisi vielä jossain vastaan...
Jotain Ruotsin puolella myytäviä taitavat olla, kun teksti rostfritt stål.

22.3.2013

Varustelua

Kevät aurinko lämmittää, pilkkimisen ja tulistelun aika on koittanut.
Vähän puuhailin varusteita, mukavuuden ja turvallisuuden nimissä.


Tölkkisukka, limu-, kalja-, limu-, no kaljatölkille :)
Virkattu jämälangan pätkistä, reuna taitettu kaksinkerroin ja ommeltu.
Nyöri palmikoitu lopuista langoista neljällä.
Eipä jäädy näpit, kun tuolla laavulla istuskelee nuotion loimussa.
Pysyypä tölkki myös pilkkireissulla potkukelkan aisassa kaatumatta.


Tuunattu rasvapurkki ensiapupakkauksena.
Tuolla kakkosasunnolla ei oikein ollut noita ensiaputarvikkeita.
Kokosimme perussetin, siltä varalta että sattuu ja tapahtuu...
Tarrakalvosta punainen risti kylkeen, tunnistaapa hätäisempikin.

21.3.2013

Pulloja, puteleita...

Edellisen talon mukana, joskus aiemmin, tuli paljon vanhoja pulloja.
Ne oli piilotettu metsään, eli pala maaseudun jätehuollon historiaa.
Turhat tavarat haudattiin kuoppaan, tai pensaan juurelle, tai johonkin.

Koska vanhat pullot, väreineen, kuplineen, kaikkineen,
ovat niin kauniita, keräilin silloin ehjät talteen ja pesin.



 Pullokokoelmani on nykyisin sijoitettuna ikkunoiden väliin.
Näin vältyn enimmältä pölyjen pyyhinnältä ja valo tulee kauniisti läpi.


18.3.2013

Ihmeellisiä avaimia

Mulla oli kasa ihmeellisiä, tuumakoon pieniä avaimia.
Olen niitä tuossa jo jonkun aikaa pyöritellyt.
Mihin lie tarkoitukseen ovat, kaikki ainakin erikokoisia.


Tein niistä sitten tämmöisen "seinävaatteen" olohuoneeseen.
Alhaalla helmenä on joku nuppi, johon porasin läpireiän.
Lanka on muutaman vuoden takaisen pipoprojektin jämiä.


17.3.2013

Mutkalle meni

Mulla on tämmösiä pitkiä alpakka lusikoita nippu.
Ruotsista kirpputorilta joskus ostettu.


Otin yhden lusikan, josta sivuleikkureilla katkaisin pesän pois.
Viilalla siistin leikkuujäljet. Väänsin sitten pihdeillä varren rinkulaksi.


Tuli ihan kiva rannerengas. Mietin jos tekis toisenkin...

16.3.2013

Eilistä päivää

Ajelin eilen pitkin poikin, tuolla tuntureitten tuntumassa.
Viemässä ja haeskelemassa, mutta kirpputorillekkin kerkesin.

Tässä muutama kuva löydöistäni...


Täydellisen värinen ruottalainen puukulho.
Pakko oli ostaa, vaikka kohta hukun näihin kulhoihin :)


Hopeiset poro korvikset. Koukut vaihdoin, edelliset oli niin solmussa.
Hopea on mun heikkous, sitä tulee osteltua, kun kohtuu hintaan löytyy.
Nuo kyllä pääsi, heti korjauksen jälkeen, korviini killumaan.


Keittiöön, yläkaapin oveen tämmöinen peltikyltti.
Turha odottaa palvelua, olen kuitenkin väkertämässä jotain työhuoneella :)
Taustalla näette, aah, niin ihanaa keittiökaapin ovea, suoraan seiskytluvulta.

Takaisin sorvin ääreen, ei mulla mitään sorvia ole, mutta kuitenkin...

15.3.2013

Metalliaaah...

Nyt on saatu putsattua nämäkin aarteet.
Näitä siis pengoin esiin ulkovarastosta,
laatikoista joissa oli lapsuusaarteita sekä edellisen talon pikkuromuja.


Tällä suloisella pienellä alpakka kannulla, olen leikkinyt lapsena.
Ilmeisesti en siitä silloin hirveästi pitänyt, koska näytti saaneen maaliakin.
Varovasti putsailin, että saisin maalinrippeet pois, mutta patina jäisi.
Laidassa on stanssi, olisiko mittakannu, puoli desiä mittasin tilavuudeksi.


Tämmöistä en muistanut edes omistavani.
Ilmeisesti edellisen talon vintiltä löytyneitä tavaroita.
Taskukellonkuoret, tai oli kellon takakansikin tallella, mutta sen poistin.


Hee, mulla onkin nyt maailman kaunein pillerirasia :)

14.3.2013

Lommoista

Järjestelin ulkovarastossa tavaroita ja löysin nämä.


Toinenkin Leijonarasia ja alumiininen sikarirasia.
Muistan lapsena, kun säilytimme pienimpiä legoja, tuossa pastillirasiassa.
Lommoisia nuo on molemmat, mutta eipä se minua haittaa.
Nuo päätyvät jatkoksi olkkarin peltirasia kokoelmaan.

Muitakin aarteita tuli vastaan, mutta odottavat puhdistusta.

13.3.2013

Muutama pätkä

...saatu vähenemään lankalaatikosta.


Nelinkertaisena virkattua purkulankaa pannunaluseksi.
Vanhat pannunaluset on jo niin kamalan näköisiä, että pitää uusia virkkailla.


Johonkin askartelujuttuun ammoin hankittu langanpätkä.
Tämäkin virkkaus alkoi ensin pannunalusena,
mutta muuttui matkanvarrella erittäin napakaksi pikkukoriksi.

12.3.2013

Maitokahvit

Kevät etenee ja täällä pohjoisessa päivä pitenee ihan hurjaa vauhtia.
Siirsin kynttilät odottamaan syksyä ja tein uuden asetelman keittiön pöydälle.


Pieni vanha Arabian kannu, päätynyt haltuuni jostain, enää muista.
Tyttärille aikoja sitten, tapahtumatuliaisina tuodut lilliputti kahvikupit.
Jostain metalliromuista löytynyt alpakkalautanen tarjottimena.
Alpakkalautasen halkaisija on vain 14 cm, joten ei isoja juttuja.
Äsken pikaisesti, tuon puuvillalankaisen liinan virkkasin.


Tässä mittakaavasta ja kupista lautasineen parempi kuva.

Tässä lopuksi linkki josta näkee auringon nousu- ja laskuajat kaikkialla.
Meillä pitenee päivä, seitsemän minuuttia vuorokaudessa :)


9.3.2013

Kiellettyjä ja sallittuja

Viikonlopun kunniaksi tämmöinen drinksukuva.
No vettä tossa lasissa vaan on, ei sitä nyt keskellä päivää paukkuja tehdä.


 Tein siis tuommoiset  lasinaluset, kun ei meillä moisia ollut.

Merkit on sahattu vanerista ja käsitelty puuvahalla keltaisiksi.
Sitten tein kontaktimuovista sabluunat, joilla sain kuviot tehtyä.
Kuviot on maalattu hyvin pysyvillä askartelumaaleilla.
Lopuksi hankasin merkkeihin vähän kulumaa.

Aluset sopii hyvin, alati enempi autoteemaiseksi muuttuvaan olkkariimme.
Ja koska aluset ovat erilaisia, niillä saa merkattua oman lasinsakin.

8.3.2013

Ei niin vihreää

Tässä tämä maanantainen kirppislöytö puulautanen.


Ällöttävän kiiltävä, näyttää ihan vihreälle ja nurkat kuluneet.
No, tämä oli aivan samanmallinen reunoiltaan, kuin yksi aiempi lautanen.
Kaveria tästä sille aloin tekemään, siksipä tuon ostinkin.
Aika jännä sinänsä, aiempi lautanen oli suomalainen ja tämä ruotsalainen.


Tässä on suoritettu lakan poisto. Väriä jäi, koska ilmeisesti petsattu.
Työkaluina käytin kuumailmapuhallinta ja vartavasten muokattua vanhaa veistä.
Puuvaha purkki odottaa vieressä sutimista.


Tässä lopputulos, tasaisesti kuluneen näköinen, musta/punainen.
Jonkun aikaa sain suunnitella tuota autoa, että tuli halutunlainen.
Nyt on mulla sitten yhteen sopivat, tupa- ja autolautanen.
Tinaiset snapsilasit, on kummitädin peruja.
Pidän kovasti pohjoisvaikutteisista tinajutuista.

7.3.2013

Rautalehti

 Viime viikolla varastoa myllätessä, törmäsin taas tähän valurauta lehteen.
Tuo on tuolla pyöriskellyt jo pidemmän aikaa, sillä oli tosi ruma.
Nyt vasta heräsi uteliaisuus, mitä kummallisen maalikerroksen alta löytyy...


Lykkäsin esineen hiilloksen päälle pannuun (=keskuslämmityskattila).
Kun maalit olivat palaneet pois ja lehti jäähtynyt, putsailin teräsharjalla.
Muutama mystinen taikaliemi tarvittiin, ennenkuin alkoi näyttää puhtaalta.


Pohjassa näkyy lukevan Högfors.
Mutta empä silti tiedä mikä tuo on, tuhkakuppiko?
No keittiönpöydältä löysi paikansa, valurautaisen kynttilänjalan vierestä.

6.3.2013

Kaikkea sitä keksiikin...

Käytiin maanantaina pienellä paikalliskierroksella, kirpputoreja koluamassa.


Löysin kivan värisen ja kokoisen, muovisen termosmukin.
Koska mukin pystyi purkamaan, se päätyi tietysti heti työn alle.
Virkkaamalla langanpätkistä, se sai uuden persoonallisemman ilmeen.


Ja koska en etsinyt karkkipurkkeja, niin tietysti sellainen tuli vastaan.
No nyt on kokoelmassa jo ylimääräistä, mutta löytyipä parhaalle kaveri.


Kolme kirpputoria kurkattiin, ihmeitä ei löytynyt, jotain pientä vain.
Yhdestä, mukaan lähteneestä puulautasesta, sitten myöhemmin...

5.3.2013

Mustaa ja lämmintä


Olen kauan hinkunut huopatossuja.
Appivanhempien ulkovarastosta semmoiset sitten löytyi ja ne omakseni sain.
Olivat linttaan painuneet, varret oli leikattu osittain halki ja pohjat repsotti.
Hiirikin oli jotain ryönää töppösten sisään kantanut.


Ensin kopistelin isommat roskat, sitten vielä imurillakin koitin siistiä.
Liimauksistaan repsottavat pohjat kiskoin irti.
Seuraavaksi vuorossa oli varovainnen pesu, lämpimällä saippuavedellä.
Huopikkaiden ollessa kosteat, oioin varsia ja muotoa oikeammaksi.

Tossujen rauhassa kuivutta.
Leikkasin erittäin kapean ja osin halkaistun varren, himpun lyhyemmäksi.
Liimailin kontaktiliimalla, pohjat takaisin paikoilleen.
Sitten punaisella villalangalla, vähän iloisia kirjomuksia.
Niin oli paksua ommeltavaa, että piti ottaa pihdit avuksi.


Nyt on mulla omat söpöt huopapopot pakkaskeleille.
Ja passaa hyvin noitten vuosia sitten tehtyjen, lemppari lapasten kaveriksi.


4.3.2013

Vanhoja juttuja


 Ompelin jo syksyllä, näitä sohvatyynyjä, tuonne kakkoskämpälle.
Ei vaan ollut sisustyynyjä. Kaupunkireissulla sitten vihdoin muistin ostaa.
Porotyyny on tehty tyttären hylkäämästä t-paidasta.
Punainen samettityyny on tehty rottinkikorin edellisestä verhoilusta.


Tässä tämä lupaamani lapsuusmuisto, mummolta saatu suklaarasia.
Mitenköhän olinkin tuon, tuonne varaston kätköihin unohtanut.


 Koska rasia on ollut, koko lapsuuden kovassa käytössä, kulumaakin on.
Mutta pakko oli kuvata pohja, sillä rasiassa on aikanaan,
ollut kokonainen kilo Fazerin suklaakonvehteja.


2.3.2013

Purkkeja, purkkeja

Lisää kaivellut tuolta ulkovaraston kätköistä, näitä peltipurkkeja.


Muistin ja löysin pari Marianne purkkia, nämä mulla on olleet kauan.
Eikä ole vuosien ulkosäilytyksestä huolimatta ruoste juuri tarttunut.


Vanhoja maustepurkkeja mulla on paljon, niitä kun oli edellisen talon vintillä.
Nämä yksilöt kannoin sisälle ja pesin.

Vielä olis joitain peltijuttuja tuolla ulkona, mutta en taida kaikkia sisälle kantaa.
Yks mummolta saatu peltinen suklaarasia, odottaa pestynä kuivumista.
Voin sen tuonnempana kuvailla...