31.3.2023

Välivaate

Vähän muokkasin kirppispaitaa toimivammaksi.

 
 
Ostin paidan välikerroksena käytettäväksi
mutta kaulalle tuli liikaa vetskareita päällekkäin.
Tuntui ahdistavan tiukalta.

Ajattelin, että jos kaulusta voisi vähän madaltaa.
Ratkoinkin irti kauluksen, vetoketjun ja käänteet.
Pois ratkotuista paloista ompelin uuden kauluksen,
sekä valenappilistan, peittämään vetoketjun paikkaa.
Nyt on vähemmän kerroksia ja enemmän joustoa.

30.3.2023

Pois pätkityt

Ostin taannoin sidontavöitä kelkkailua varten.
No nehän oli liian pitkiä, joten lyhensin sopiviksi. 

No saihan pois leikatuista pätkistäkin tehtyä, 
vielä ihan käyttökelpoiset sidontaremmit.

 Sulatin nauhojen päät, etteivät purkaannu
ja ompelin jostain puretut soljet nauhoihin kiinni.
Hyvin käy muovisoljetkin keveämpiin sitomisiin.

29.3.2023

Pieneen käteen

Kirpparilta löytyi söpö, pieni, vaaleanpunainen motti.
 

Pentikin valmistama ja lienee lasten kokoa.
Hintaa hyvin vähän, kun oli osa isompaa kasaa.
Pikkuneidillehän tämä on oikein kiva vieminen.
Täytyy toivoa, että joskus tulee vastaan myös R...

28.3.2023

Pientä pintaremonttia

 Kirjaimellisesti tehty pientä pintaremonttia.
Nukkekotiin uusittu lattiat ja "kattohuopa". 


Kaikki matot olivat piirreltyjä ja/tai rikki.
Kattokin oli repaleinen ja piirrelty sekin.
Nukkekoti löytyi ilmaiseksi paikallisesta facesta.
 
 
Purin talon palasiin ja puhdistin lattiat sekä katon.
Oli ruuveilla koottu, joten purkaminen oli helppoa.
Lattiat ja katon palat ovat muovia, joten liotin
 niitä vedessä, kunnes aiemmat pinnat sai pois.
Sitten vanhoista tapettikirjoista sopivia tapetteja,
 liimattavaksi poistettujen tilalle.

Seinillä olevat tapetit, olivat vielä kelvolliset,
paitsi yhdellä seinällä, sen korjasin boordilla.
Nyt tämä on valmis pikkuneitien leikkeihin...

22.3.2023

Lapiohommia

 ...toivottavasti ei, mutta varauduttu on.


Kirpparilta löytyi juuri sopiva lumilapio,
moottorikelkan lisävarusteeksi.
Hintakin oli mieleinen, vain 3 euroa.
Lapiolla on pituutta 72 senttiä.
Sininen Fiskars, koskahan sellaisia on tehty...

21.3.2023

Kypäräpussi

Ostin viime viikolla itselleni uuden kypärän.
 

 Ompelin sille kotoa löytyneistä materiaaleista pussin.
Kestää nyöristä kantamisen ja suojaa kolhuilta.

Väreinä musta ja punainen, kuten kypärässäkin.
Nimikoin pussin polvekenauhalla.

 
Pussi on symmetrinen, eipä tarvitse miettiä,
että kummin päin kypärän siihen pujottaa.

20.3.2023

Polttamaton

 Sahausjätteeksi jäi avaimen muotoinen pala
kun piti sahata sen muotoinen aukko vaneriin.

Oli jo menossa pannuun, muuttuakseen lämmöksi.
Tulinkin toisiin aatoksiin ja hyödynsin sen.

Siitä tuli pieni naulakko, kun reiän paikkasi sydämellä.
Samaan tyyliin olen hyödyntänyt sahausjätettä ennenkin.

18.3.2023

Pelaillen 2

Kun sain talon siivottua, 
tein olohuoneen pöydälle uuden asetelman.
 

Ei penneillä pelata, ei kyllä markoillakaan :D
Korjailtu tinarasia pääsi tinapikarien seuraan.
Mukaan muuta sopivaa rekvisiittaa:
jääneitä markkoja ja kortteja vajaasta pakasta.

Tosin kohtahan tuo piti sivuun nostaa, 
että pääsi kokoamaan syksyllä ostettua palapeliä.

Vähän meni lauantain puolelle, mutta valmista.
No nyt saa pistää palat takaisin laatikkoon
ja liinan sekä asetelman takaisin pöydälle.

17.3.2023

Muutama musta

Eilisellä kaupunkireissulla löytyi lisää Kiltaa.
 

 Viisi 19 cm lautasta ja kaksi kulhoa.
Yhteensä maksoivat 11,50.

Lautasia olin kaipaillutkin, joten mukava löytö.
Vielä kun törmäisi sokerikkoon ja isompiin lautasiin...
Josko huomenna tekisi jotain hyvää syötävää
ja kattaisi pöydän vain mustilla astioilla...

15.3.2023

Pelaillen

Pelikorttiaiheisia kirppislöytöjä.
 
 
Kovia kokenut tanskalainen tinarasia.
 
 
Puisista sisäosista puuttui yksi.
Laitoin niiden tilalle nahkaisen verhoilun.
 
 
Pinta oli likainen.
 

Kiillotin sen kromitahnalla.
Tuli kyllä ihan liian kiiltävä, mutta onpa puhdas.
Tinaa kun on, niin on naarmujakin, edelleen.
Uudenveroinen ulkoasu, ei ollut edes toiveissa.
Vähän kuitenkin koitin oikoa rasian kolhuja.
Rasia menee olohuoneen pöydälle...

Löysin myös söpöt Bamse pelikortit.
Miehän keräilen erilaisia kortteja, satunnaisesti.

13.3.2023

Ajokalustoa

Mukaani tarttui kirpparilta pikkuautoja.
 

Nämä vein jo pikkuneideille.
Ostin aiemmin poistohyllystä hyppyriradan, 
niin saavat sitä pitkin ajella.

 Tämä Maiston Leadfoot jää mummolaan.
Pitäähän mummolassakin olla autoja.

10.3.2023

Traa traa

Olen niin riemuissani,
löysin mieleisen kelkkailupaidan kirpparilta.
 

Kivat värit, kiva malli ja riittävän korkea kaulus.
Hintakin oli oikein miellyttävä, peräti 4 euroa.
Puolet villaa, puolet keinokuitua ja konepestävä.
Kyllä nyt kelpaa ajella moottorikelkalla. 

9.3.2023

Lyhennyksiä

Rikki menneistä autojen lumiharjoista,
 tuli lyhentämällä kelkkojen lumiharjoja.
 

Kaikista oli raaputinpää murtunut.

 Sahasin varsia lyhyemmiksi, eli risat osat pois.
Hiomakoneella pyöristin sahausreunat.
Valkeaa lyhensin harjaspäästäkin, kun oli takkuinen.
Porasin varsiin reiät ja laitoin nyörit.
Nyt näillä on näppärä putsailla moottorikelkkoja
ja vaikka mitä muutakin. 
Samanlaillahan mie olen toiminut ennenkin.

8.3.2023

Slev

Näin naistenpäivänä silitetään työkalutkin.

No ei sentään, 
vaan vanha silitysrauta toimii liimapuristimena. 
Mulla on useampi vanha rauta, tuo uusin niistä.

7.3.2023

Päätepysäkki

Touhunnut työhuoneella ja vähän siivoillut samalla, 
ettei kuluisi liikaa aikaa tavaroiden etsimiseen.
 

 Taitaa olla vanhojen alumiinivuokien päätepysäkki.

Ylhäällä kolme vuokaa ja yksi jääpalarasian pohja.
Hiomapaperit ja ruuvirasiat meni näppärästi vuokiin.


 
Näitä pyöreitä mulla onkin ollut jo pitkään käytössä.
Niillä on hyvä siirrellä vaiheessa olevien töiden osia. 
Kaikki vuuat on jostain romukasoista meille löytäneet.
Työkalukattilasta otin kahvat pois, veivät turhaa tilaa.

6.3.2023

Pikkukaveri

Kirpparilta löytyi pieni, söpö mittalasi.
 

 Hinta oli 50 senttiä.

Nythän mulla onkin näitä sitten kaksi.
Joskus aiemmin löytynyt on vaan vähän isompi.

3.3.2023

Yleistyökalu

Työhuoneella jostain saatu huonokuntoinen puukko.
 
 
Otin sen käteen halkaistakseni pari puuhelmeä,
olikin niin käteen sopiva, että vähän sitä entrasin.
 
Hioin kahvasta enimpiä likoja pois 
ja sitten sudin siihen oranssia puuvahaa. 
Puuvahan kuivuttua, hankasin karhunkielellä.
Sitten erilaisilla hiomakivillä teroittelin terää,
tai oikeastaan opettelin tylsän puukon terotusta. 
Terässä oli useampi lovi, muistutti vähän sahaa.


Tuo kivikautisen näköinen, luonnonkivi, hiomakivi,
josta on pää poikki ja on jostain löytynyt sellaisena.
Tuo osoittautuikin oikein hyväksi viimeistelyyn.
Sain puukonterästä jopa oikeasti terävän.
Työhuoneelle yleispuukoksi, taltaksi, raaputtimeksi...

2.3.2023

Häkkyrä

Löysin tämmöisen häkkyrän, joka taipuu moneksi.
 
 
 
Onkohan tällä joku käyttötarkoituskin...
 
 
...vai väännelläänkö...
 
 
...ja käännelläänkö tätä vaan huvikseen...


Mikä lieneekään, mutta kiva tätä on käsissä pyöritellä.

1.3.2023

Vielä kelpaa

Joskus kirpparilta halvalla ostettu essu.
 
 
 
Ei kiva käytössä, kun nauha kulki sivulla kujissa,
niin essuhan valahti ikäville mykkyröille.
Eikä tuo kestänyt pesuakaan, heti linkousrantuja.
 

Työessuksi kelpaa, kun vähän muokkasi.
Katkoin nauhan ja ompelin kujan päihin kiinni.
Taskun ratkoin pois, ettei sinne kerry törkyä.
Rantutkaan ei haittaa, kun ne peittyy hiomapölyyn.