31.12.2020

Vuosi vaihtuu

Toivon teille kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
 

 ...ja kuvaan kortiksi vanhoja romuja/aarteita :)
 

  Löytyi saaduille, vanhoille kolikoillekkin käyttöä.
Niistä kun sai muodostettua tulevan vuoden lukeman :)

29.12.2020

Tyllihelma

Pieneksi jäänestä, aikuisten hameesta, irrotin vuoren.
Vuoren reunasta, riitti tylliä pieneen prinsessahamoseen.

Tyllin korkeus on 22 senttiä ja siihen resori päälle.
Tuuriakin, löysin juuri riittävän palan resoria varastoistani.

Väriä ei saa kuvattua mitenkään oikein.
Punertavampi lila oikeasti ja resori lila/harmaa.

 
Ompelukone ei ollut kauhean yhteistyöhaluinen.
Piti purkaa tikinsäätönamikat, kun ei meinannut jousto-ommella.
Parin purkamisen ja uudelleen kokoamisen jälkeen,
 jotain loksahti paikoilleen, kun löytyi ne kadonneet ompeleet.

23.12.2020

Joulua

Hyvää joulua kaikille teille!
 
 
 Ammoin itse tehty puuvillalanka/paperinaru kaitaliina.
Joskus kirparilta ostetut: finelin lautanen ja iso kulkunen.
Pätkiä miehen enolta saaduista poronsarvista.

22.12.2020

Tirpat

Pikkuroinalaatikossa majailleet tirpat pääsivät vapauteen.

Olisivatkohan jostain Aarikan mobilesta alunperin.
Mutkalla, naarmuisia ja ihan tylsän väriset helmet.
Purin osiin, teräsharjasin tasaisemmille naarmuille.
Vaihdoin samalla helmet punaisiksi sydämiksi.

 
Nyt ripustamaan lintuset...

21.12.2020

Lisääntyy

Löysin lisää punaisia kangastilkkuja, joten lisää sydämiä.
 
 

 8 vuotta sitten ompelemani hääpuvun punamustaa.
Joskus ompelemani paidan punamustaa ruudullista.
Kukallista jostain lapsuuskodin ikkunaverhosta.
Sekä kolmen eri projektin kirppiskankaiden rippeitä.

Tässä kuva siitä, miten olen sydämet ommellut.

Nyt sydämiä on jo 15 ja en ehkä keksi enempää kankaita.
Mutta tiedänpä keräillä vastaisuudessa lisää kankaita...

19.12.2020

Pehmoisia puuhia

Ompelin tilkuista pieniä pehmeitä sydämiä.
 

 Käyvät leikkimiseenkin, voi nakella toista tai kulhoa kohti,
kopitella tai tyytyä vain katselemaan kulhossa. 
 
On mummovainaan, äitin ja ex-anopin vanhaa verhoa,
27 vuotta sitten lasten tilkkupeittoon ostettua nallekangasta, 
kirppislöytökankaiden rippeitä...

Osan tilkuista olen leikannut 25 vuotta sitten kokoon 9 x 9.
Mitoitin sydämen niin, että pystyin hyödyntämään niitäkin.
Mietin, olisiko kangasvarastoissa vielä jotain punaista...

18.12.2020

Onneni

Löysin laatikosta siellä 20 vuotta olleen brodeerausnäytteen.
 

Sahasin vanerista kehyksen sekä sydämen ja tein tekstistä taulun.
Kääräisen taulun paperiin ja annan lahjaksi tyttärelle.

 
Tein joskus myyntiin tauluja joissa oli pellavalle brodeerattu teksti.
Tilasin omat värssyt, brodeerattuina, silloisella kotikunnalla 
sijainneelta yritykseltä, tekstinäyte on niiltä ajoilta.

16.12.2020

Kuusi palaa kissaa

Tein tyttären tyttärelle 6,5 millisestä koivuvanerista palapelin.
 

Itse suunniteltu ja sabluunalla tehty kissa aiheeksi.
Enemmän meni aikaa kuvan suunnitteluun, kuin palapelin tekoon.
Päädyin yhdellä värillä tekemiseen.
Askartelumaalieni värivalikoima kun on kovasti rajallinen.
Vesiohenteisella maalilla kuva ja päälle spraylakka.
Sahauksen jälkeen, siistin vielä reunat viilalla.
 

 Kiiltävänä melkoisen haastava kuvattava.
Saa nähdä oppiiko äkkiä, vaikkei ole palapelejä juuri tehnyt.
Jos, niin tehdään sitten 2-vuotissynttäreiksi vaikeampia...

14.12.2020

Valorasia

 Leikkasin ja taivutin mehumaijan palasesta pienen rasian.

 
Korkeus, leveys ja syvyys, kaikki noin 45 milliä.
 
 
Kultasepänsaksilla leikatut, reunoista viilatut ja hiotut osat.
Alareunat taitoin alle ja pohjan liimasin kiinni sisäpuolelle.  
Sivulle tein liitoksen niittaamalla.
Porasin reiät, joihin pätkät alumiinilankaa ja naputtelin littanaksi.
Kanteen porasin vielä rusettia varten kaksi reikää.
 

Sydämen muotoiset aukot tein poralla ja viilalla.
Eipä tarvinnut sahan terää irrottaa joka aukkoa varten.

 
Laatikossa lojui patterituikku, vähän sillä mielellä rasian tein.
Toisaalta, halusin myös kokeilla, onnistuuko moinen.

10.12.2020

Värinvaihto

 Omien tekosien muokkausta eli
pari vuotta sitten tekemäni "kyborgi" vaihtoi väriään.

 Ei sopinut oranssina enää sisustukseen, niin hioin puhtaaksi
ja sudin mustalla puuvahalla uuden, paremmin sopivan värin.
Nyt voin siirrellä kaveria huoneesta toiseen :)

 
Onneksi omatekemät on useimmiten helposti purettavissa.
Tähänkin olen osat kiinnittänyt ruuveilla.

9.12.2020

Nappimekko

 Tein tyttären tyttärelle joululahjaksi pientä askaretta.
Idea on pyörinyt päässäni jo jonkin aikaa.
Neiti kun näkyy pitävän näpertelystä, niin tässä sitä tulee.

 

 Ensimmäisenä piirtelin tarvittavat kaavat.
Sitten 6,5 mm koivuvanerista sahasin mekon ja 15 nappia.
6 millin poralla tein reikiä 20 millin väleillä. 
Nappien halkaisija on 39 mm, turvallisuuden vuoksi. 
Napit ja mekko on käsitelty ocmocolorilla.
 Mukaan luonnonvalkoisia kengännauhoja ompelulangaksi.


Napit ovat niin isoja, että joka toinen reikärivi jää tyhjäksi
Mutta nappeja voi ommella myös pystysuuntaan,
tai aluksi voi harjoitella ja pujotella vain nyöriä mekkoon.

8.12.2020

Maalitta

Toistamiseen tuunailtu kipponen, jonka jätinkin maalitta.

Sopii juuri näille kynttilöiden jämistä valetuille kynttilöilleni.

(alkuperäinen kuva, ennen omia maalailuja)

Parisen vuotta sitten hioin ja maalasin kipon kuparin väriseksi.
Nyt poltin pois kaikki maalit ja hioin maalatakseni uudestaan.
Tykästyin kuitenkin metalliseen pintaan, enkä maalannutkaan.
 
 
 
Kippo on koottu kahdella ruuvilla, kapeassa osassa kierteet.
Tein ruuveille vähän sievemmät upotukset, sojottivat rumasti.
Löysin myös varastosta sopivan, vähän isomman levyn jalaksi.
Tuli turvallisempi ja tukevampi kynttilän alla käytettäväksi.

7.12.2020

Pala pohjoista

Tämän vuoden joulukortit tehty. 
Aika erilaiset aiempiin vuosiin verrattuna.

 
Idea lähti rakentumaan taittelemistani tähdistä.
Löysin varaston nurkasta vihreää kartonkia pohjiksi,
kaapista tummempaa taustalle ja kuviosakset leikkelyyn. 
Kultavahaliidulla tein vielä revontulet taustalle.
 
Kortteihin löysin hyvän Topeliuksen runon:
  
Tähdet pienet tuikahtaa, meiltä huolet poistaa.
Revontulet hulmuaa, valo meille loistaa.
Tähdet maata katselee, loimu yötä valaisee,
Meille uuden riemun suo, joulun ihmisille tuo. 
 
 Pohjoisen, talvisen ja öisen taivaan kunnioitusta.

Tähdet taittelin saadusta, käyttämättömästä, 
mutta jo vanhentuneesta, topografisesta kartasta.
Pohjoista ulottuvuutta, mutta ei ihan omia seutuja.
Ohjeen taittelluun löysin googlaamalla: origami star
 Jokainen kortin saaja, saa siis pienen palan Lappia :)

3.12.2020

Airamintähti

 Toinenkin romutähti, tällä kertaa termospullon rippeistä.

Väriksi tuli metallinhohtoinen punainen.
Käytin tähän vuosien takaisen projektin rippeet.
Eli pari koviakin kokenutta Airamin termoksen palaa.

Kun oli noinkin ruhtinaallisesti materiaalia, tein viisi lehteä.
Menetelmä melkein sama kuin eilisessä romutähdessä
Nyt vain naputtelin vasaralla muotoa kaikkiin osasiin.

Kulunutta kiiltoa. Naarmut näkyy ja niin näkyy vasarointikin.
Tämä kukka keittiön pöydälle ja eilinen olohuoneen.

2.12.2020

Romutähti

Metallikukkien teko vaan jatkuu, nyt syntyi romutähti.
 
 
Materiaalit pääosin kierrätettyä alumiinia ja puuta. 

Tästä risasta ja hapettuneesta espressopannusta idea lähti.

Kannesta sain sahattua isomman tähden.


Mehumaijasta leikattuja sydämiä lehdiksi, sekä pienempi tähti.
Pienemmän tähden naputtelin vasaralla kaarevaksi.
Joskus kirpparilta ostettu puupurkki, punaiseksi maalattuna.
Pyöröpuupätkästä sahattu ja porattu "multapaakku".
Kolme metallihelmeä kukkavarteen ja alumiinilankaa.

Lisäksi tarvittiin hopeanväristä nauhaa purkin ympäri.
Kukan osia ei ole kiinnitetty millään, vain painettu reikiin.
Helpompi purkaa ja säilöä tai vaihdella kukkia kauden mukaan. 

Kylkeen ripustetun sydämen leikkasin mehumaijan kahvan alta.
Sillä halusin hyödyntää tuon ALU tekstin myös.

30.11.2020

Apulaisen paita

Pikkuapulainen sai uuden punaisen paidan.

 

  Vanha paita sisälsi ihan liikaa valkoista ja oli vähän nafti.

Ohuesta punaisesta puuvillakankaasta ompelin uuden.
Kun löytyi juuri sopiva pala, muuhun olisi riittänytkään.


Lampun kannan vuoksi kaula-aukon pitää olla iso.
Hihojen rypytykset piti tehdä vielä uusiksi, oli liian väljät.

Jouduin kuitenkin virkkaamaan valkoisen pitsikauluksen, 
peittämään tuota isoa kaula-aukkoa.
Samalla virkkasin yhden sydämen rintamukseen.


Nyt sopii yhteen värit ja kuviot :)

Pikkuapulaisen olen tehnyt valaisinromusta kolme vuotta sitten.
Puolitoista vuotta sitten muutin sen istuvaan muotoon.

26.11.2020

Yöpöydällä

 Nyt on yöpöydällä, minun puolella, kuparinen kokonaisuus.
 
 
Tiistaina tehty kuparikimppu ja aiemmin tehty kuparikruunu,
saivat parannellun kuparisen kulhon seurakseen.
 
 
 
Olen tämän rumiluksen kantanut monesti jo työhuoneelle
ja sitten toivottomana tapauksena takaisin varastoon. 
Nyt keksin madaltaa sitä kunnolla kultasepänsaksilla.
Leikkasin pois reunuksen ja sen lisäksi puolisen senttiä.
Poistin vähän enemmän, kuin repeämän, ettei olisi terävä.
Reunan siistin viilalla ja hiomapapereilla.
Kiillotin ensin teräsharjalla ja sitten hiomatahnalla.
Oli tuossa hinkkaamista, oli niin pahat hapettumat.


Kulhon sisäpuolella on kiva puunsyykuviointi.
Vasaroin myös pohjaa tasaisemmaksi, ettei keiku.

24.11.2020

Kuparikimppu

 Tein itselleni maljakollisen kierrätyskukkia.

Eilen työhuoneen koreja järjestäessä löytyi sopivat ainekset.
(maljakko on vuosien takainen kirppislöytö) 
 Kimppu oli palkinto työhuoneen pölyisimmän nurkan siivouksesta.
Kun sain sen homman tehtyä, ehti taas näperrellä mukavia.

Kuparisen, omenan muotoisen rasian rippeet, lehti jo käytetty.

 
Puolikas kuparinen päärynä, lehti ja puolet jo käytetty.
Kumpikin hedelmä oli saatuja ja hieman lommoisia, voi pilkkoa.
 
Veemäisin homma oli poistaa kuparin pinnalta lakka.
Jollei poista, kupari on ihan väärän väristä, eikä patinoidu.
Jouduin turvautumaan maalinpoistomömmöönkin.
 

 Päärynän pohjasta riitti isompaan kukkaan.
Omenan puolikkaista tuli kaksi matalampaa.
Lehdet leikkasin kuparin värisen matkamuistotaulun palasta.
 
Keskelle kukkaa liimasin ison metallinhohtoisen helmen 
ja kukan alle pienen puisen helmen, joka pitää kukan ylhäällä.
 
 
Varret kieputin akkukoneella 0,9 mm rautalangasta.