31.5.2015

Kakkuja ja kattamista

Meillä on juhlittu koko viikonlopun, 
sillä molemmat tyttäret valmistuivat kaivosalan ammattikoulusta.


Leivottua tuli paljon, suolaisia ja makeita.
Suklaakakkua, suklaamousse kuorrutuksella ja suklaakarkeilla.


Savukalainen voileipäkakku.


 Savuporoinen voileipäkakku.
Kakut on tehty nuukalla budjetilla, joten en törsäillyt koristeluun.


Lisäksi blingbling pikkuleipiä, kauralastuja, tiikerikakkua,
sekä hirvi/pekonipiirakkaa ja pesto/juustokiekkoja.

Pöytäliinassa ja koristelussa päädyimme omintakeiseen tyyliin.
Tyttären käyttämätön työhaalari, koulun logolla, sekä kypärä.
Kauan sitten kerätyt kehräsarjan astiatkin pääsivät taas käyttöön.


Tytärten vanhoja playmobileja, juhlatunnelmissa nekin.
Valittu tytärten näköiset hahmot ja sopivaa rekvisiittaa
Kauhakuormaaja ja gerberat piti ihan vartavasten ostaa.

27.5.2015

Vanhoja koiria

Ihan pakko saada, mutta ei niin tarpeellinen kirpputorilöytö.


Eurolla ostetut koirapelikortit, syystä että kuvat niin nostalgiset.


Mulla on lapsuudesta tälläinen leikkaamaton keräilykuva-arkki.
Mummo tuonut työpaikaltaan joskus hyvin hyvin kauan sitten.
Nuo kuvat pelikorteissa tunnistin heti samoiksi.


Korteissa ei ollut kuin 24 rotua, näissä kuvissa lienee 40.

Keräilykuva-arkin laitoin takaisin muistojenlaatikkoon.
Korteista teen joko tyttärelle taulun, tai pelataan niillä muistipeliä.
Tauluja saisi tehtyä 2, koska kaikkia kortteja on 2 samanlaista.

24.5.2015

Kuski

Leikkiä ikä kaikki.


Kirpputorilta parillakymmenellä sentillä löytynyt ukko,
sekä omasta varastosta löytynyt Harry Potter pelin matkalaukku.


Ukko hyppäsi avoauton rattiin ja nakkasi laukun takapenkille.
Mihinköhän maatie miestä vie...


Tykkään lisäillä ja vaihdella pieniä yksityiskohtia sisustuksessa.
Sitä en tiedä huomaako tuota kuskia kukaan, mutta sainpa leikkiä :)

21.5.2015

Sinivalkoinen korjaus

Joskus joutuu korjaamaan yllättäviä asioita, kuten Suomen lippua.


Täällä rajanpinnassa melkein joka talossa on seinällä Suomen lippu.
Omani ei näkynyt kestävän aikaa ja aurinkoa, vaan haprastui.
Ei tuon näköistä ole sopivaa enää seinälleen laittaa,
mutta ihan korjattavissa, koska itse lippuhan on täysin ehjä.
Tätä niin kutsuttua omalippua, ei voi ostaa pelkkänä lippuna,
myydään vain pakettina jossa lippu tankoineen.


Ratkoin hiutuneet kiinnitysosat irti lipusta ja ompelin uudet.


Löysin onneksi riittävän pätkän valkoista ripsinauhaa varastostani
ja nyöri on pois puretun nyörin sisällä ollut ohuempi nyöri.


Taas liehuu lippu talon etuseinällä, kuten kesäisin kuuluukin.

20.5.2015

7 pyöreää

Tyttärien kera etsitty kirppareilta muutamia juttuja valmistujaisiin,
mutta löytynytkin kotiin jääneelle miehelle tavaraa.


Suosikkibändinsä, en voinut siis jättää tuota kelloa hänelle ostamatta.


Mieheltä, eli kakkoskodin astiakaapista, löytyy noita pullalautasia kuusi.
Vanhemmillaan ollut tuota Arabian Sirkkua, jotain osia on heillä vieläkin.
Nyt löytyi kuusi lautasta lisää, vain 50 senttiä kappale, eli tusina täysi.

19.5.2015

Henkareita

Ajatus pienistä rautalankahenkareista kyti päässä, 
keksin miten näppärästi toteuttaa useampi.


Hioin puupalikasta muotin, jonka ympäri väänsin rautalangan.
Sitten vain päiden yhteenkiertämistä, pois palikalta pujotus,
lopuksi päiden mittaan leikkaus ja koukun taitto.


Kasa henkareita valmiina, odottamassa ullakon järjestelyä.
Vähän oikaisin, en tuota pikku mutkaa tehnyt sivuille.

17.5.2015

Ei niin hellästi

Tein torstaina kevätsiivousta ja eräs epäkohta pisti silmään.
Keittiön nurkassa oli ylimääräinen tuoli, joka ei ollut hyvä siinä.
Muistin ylimääräisen yöpöydän vaatehuoneessa, joten...


Yöpöytä oli valkoinen, paksun maalikerroksen peittämä.
Maalinpoistoa kuumailmapuhaltimella, ensin hellästi, sitten rajummin.
Pöytä oli joskus saanut kosteutta ja viilut repsotti, sekä ylä- että alapuolelta.
Huomasin että viilun alla on koivua, joten väänsin veitsellä viilut pois.
Samalla tulin hajottaneeksi pöydän palasiin, ei tykkäneet liimat kuumasta.
No hommahan helpottui, osina olikin paljon joutuisampi saada maalit pois.


Tässä yöpöytä puupuhtaana ja jälleen koottuna.


Mustaksi puuvahasin tämänkin, niinkuin vissiin kaiken ja aina.
Puuvahan kuivuttua, hinkkasin pintaa vähän rikki.
Tuon laatikon yläpuolella olevan hyllyn sahasin vanerista uuden,
sillä edellinen oli jotakin kuitulevyä.


Vanhan yksittäisen vetimen pengoin romulaatikosta.
Nytpä menen pukkaamaan tuon keittiö nurkkaan
ja siirrän sen tuolin sieltä vaatehuoneeseen laskutasoksi...

14.5.2015

No se halkes

Muutama vuosi sitten tekemäni keittiön ikkunalauta halkesi.
No oli huonosta laudasta tehtykkin ja alla lämpöpatteri, ei ihme.


Olis muuten ehkä vielä toiminutkin, mutta kaareutui samalla,
eikä tuuletusikkuna mahtunut enää aukeamaan.
 Tein sitten vanerista jääneestä suikaleesta uuden.


Nyt värinä samaa mustaa puuvahaa kuin keittiön pöytäkin.
Maalasin myös spraymaalilla loput kukkapurkit punaisiksi.


Ihanaa, sai vihdoin jouluvalon johdon pois tuuletusikkunan välistä.

12.5.2015

Pienoisporo

Koriste-esine kierrätystekniikalla nukkekotiin.


Joku matkamuistolusikka, päätynyt sekatavaraläjässä minulle.
Sivuleikkurilla ja viiloilla poistin tuon ukkelin poron vierestä.
Katkaisin lusikan varren ja pienensin poron jalustaa.
Oli muuten erittäin heikkolaatuista metallia, sai varoen käsitellä.


Näin valmistui nukkekotiin yksi poroaiheinen koriste-esine,
metallisia poroja kun keräilen oikeaankin kotiini.

11.5.2015

Mukihylly

Koska komeroprojektista jäi vaneria, sain tehtyä yhden hyllyn lisää keittiöön.


Kaksi ylempää hyllyähän on jo keittiöremontin aikaan tehtyjä.
Alapuolelle lisäsin kapean hyllyn muutamille emalimukeille.
Vanerihylly on mustattu puuvahalla, kannakkeet vanhat ja maalatut.
Tuo apilanlehtikuvioinen muki on arpajaisvoitto lapsuuden ajoilta, 
muut kertyneet vuosien saatossa, pääosin dyykaten, joskus halvalla ostaen.


Laitetaan samaan postaukseen tämä Clas Ohlsonilta löytynyt vaaka.
Ostin jo pari kuukautta sitten, mutta nyt vasta otin pois paketista.
Niin on meidän keittiön väreissä, että kehtaa pitää näkösälläkin.
Käytän tuota kyllä enemmän pakettien punnitsemiseen, kuin ruuanlaittoon.

9.5.2015

Yhä ylös yrittää

Nukkekotimaisia kevätpuuhia.


Piti tikapuut tehdä, että Unski saa vietyä linnunpöntöt puuhun.
Sahausjäteenä saadusta koivusta sahasin nuo pystyt.
Askelmat pätkitty pestyistä jäätelötikuista, yhdestä sain kaksi.
Oikeissa alumiinitikkaissa askelväli on 28 cm, päädyin 25 mm.


Milläköhän meinaa pöntön mäntyyn kiinnittää...

7.5.2015

Siivouksen satoa 2

Lisää komeroista löytyneiden tavaroiden muokkausta.


Mikä lienee kori, mistä lienee, joskus kynttilää tuossa poltellut.


Pihakeittiölle tarvittiin säätiloihin sopiva talouspaperiteline, sitä tekemään.
Pesin ensin, sitten poistin sangan ja laitoin ketjusta pidemmän tilalle.
Nyt saa paperirullan kostealla kelillä katoksen suojaan roikkumaan, 
eikä sanka alas taitettuna vie paljoa tilaa, ei pöydällä, eikä ulos kantaessa.
Perinteinen paperiteline ei toimi oikein ulkona, kun tuuli lennättää paperia.
Tykkään siitä, että rullan voi napata käteen ja repiä kerralla sopivan pätkän.


Pois heitetystä olkalaukusta leikattu hihna ja saatu vyönsolki.
Niistä syntyi helposti tyttären työhousuihin sopiva vyö.

6.5.2015

Siivouksen satoa

Komeron siivouksessa löytyi käyttökelpoista materiaalia.


Joutilas, sisäpuolelta kynien sotkema, peltinen kynäpurkki,
joskus vuosia sitten kirpparilta tyttärille ostettu.
Sekä puinen ajan tahrima puupurkki kierrekannella,
jonka löysin jostain niin kauan sitten, enää edes muista mistä.
Työhuoneella vähän näitä muokkasin...


Puisesta purkista tuli mystinen rohdospurkki.
Mustaa puuvahaa ja sabloonalla punaista akryylia.
Kynäpurkista sain tehtyä kaksi minikokoista peltikylttiä.
Leikkasin kuvat peltisaksilla irti ja hioin reunoista terävyyttä pois.
Peltikyltit menee toistaiseksi matkalaukkuhyllyyn olohuoneeseen.

5.5.2015

Komerossa

Sain vihdoinki käytyä läpi ongelmallisen komeron.
Suunnitelma itänyt jo kauan, nyt oli oikea mieliala puuhaan.


Tässä komero kokonaan tyhjennettynä, hyllytkin poistettu.
Niin oli taas vauhti päällä, että aloituskuva jäi ottamatta.
Hyllyjä oli viisi ja vain tuolla oven viereisessä syvennyksessä.
120 senttiä leveässä komerossa oli vain vajaa 50 senttiä säilytystilaa.
Erittäin paljon hukkatilaa ja vähän säilytystilaa, joten aina sekaisin.


Lattia peittyi tarpeelliseen ja tarpeettomaan tavaraan.
Mittailin ja miehen kanssa sahasimme havuvanerista uudet hyllyt.
Ihana oli järjestää jäljelle jääneet ja uudet mahtuvat tavarat hyllyille.


Nyt on komero ojennuksessa ja paljon käytännöllisempi.
Kaksi ylintä hyllyä ovat koko komeron syvyiset, eli 53 cm.
Kaksi alempaa 30 senttiset, silityslauta mahtuu sivuun pystyyn.
Hyllypaperina käytin keittiön vanhat vahaliinat, nitojalla kiinni.
Mapit on rumia, mutta pakollisia, komerossa niidenkin paikka.
Ainoa ostettu materiaali oli alle 30 € vaneri, jota jäi vielä.

3.5.2015

Vintillä

Nukkekodin vintti saatu ojennukseen.


Koivuisesta sahaussoirosta tein kirstuja vintille.
Saadulla puuöljyllä tummensin vanhemman näköisiksi.


Kaksi kirstua tein, ilman saranoita ja köysikahvoin.
Eihän ullakolla liian hienoja saa olla, ennemminkin laarimaisia.


Ohuet vanhat perityt puikot ja kireitä kutomuksia joulukuulta.


Kirstuun päätyivät nämä vialliset pipo, lapaset ja sukatkin.
Nuo on niin kireät, ettei varmasti saa kenellekkään puettua.
Hellanreunalle noita kuivumaan meinasin, mutta kun ei ole kaarta.
Varrotkoon vintillä visiota...


Tyttäreltä löytynyt viulukin pääsi ullakolle hylättynä lojumaan.
Ei ole Unski musikaalinen, ei soita ja lauluäänikin kuin variksella.


Kirstut täyttyvät vähitellen hylkytavarasta.
Samalla saan piilotettua noihin kausitavaraakin.
Vielä pitää vintille keksiä muitakin säilytysratkaisuja...
Vaikka vintti on nostettavan katon alla piilossa, aion sisustaa senkin.