30.9.2013

Melkutin

Viikonloppu kului metsässä, miehen matkassa hirvikämpällä.
Ruoka valmistui avotulella, kahvi jne juotiin kuksasta.
Tuli ihasteltua syksyistä luontoa ja loikittua pitkin poikin jänkää.


Totesin kaipaavani melkutinta kuksan hämmentämiseen.
Semmoisia sitten muutaman tänään kokeeksi vuoleskelin.
Tuon koristelemattoman, tein ensin. Toisesta tuli sellainen kuin kaipasin.

26.9.2013

Silmukoihin seonnut

Käytiin tänään iltapäivällä kirppiskierroksella.
Mukavasti löytöjä nuoremmalle tyttärelle.
Mullekkin jotain höpsötyksiä, eli muovinen luuranko.


Hintaa tälle ei tainnu tulla edes 50 senttiä.
Kirstuhäkkyrä lensi jo roskiin, mutta rangosta oli visio.


Mulla kun odotti elokuinen kirppislöytö, sitä "älytöntä älynväläystä".
Häkki sai ripauksen mattamustaa maalia ja lintu lensi oksinensa pois.
Häkkiin muutti hullu, silmukoihinsa seonnut kutoja.


Häkki on nyt vaihteeksi olkkarin pöydällä, siirtynee myöhemmin hyllyyn.
Kivat varjot siitä muodostuu pöytäliinalle.

25.9.2013

Topattua

Ajankohtaisia ompeluksia.


Miehelle lupasin, että kyllähän minä yhden pyssypussin ompelen.
Tässä jo kerran piirtelin haulikosta paperille kuvan, jotta koko olisi sopiva.


Jonkin aikaa jouduin varastoja penkomaan, ennekuin kaikki tarpeellinen löytyi.
Vedenpitävää kangasta pintaan, vanhaa vilttiä toppaukseksi ja puuvillasta vuori.
Vihreä 70 senttinen vetoketjukin löytyi varastosta.
Kelpaa kuulemma :)


Paikalliselta kirpparilta löysin tänään oranssin vanuneen villapaidan.
Pääsin siis ompelemaan sitä lämpöisempääkin "turvapipoa".


Tällä kyllä tarkenee jo pakkasilla ja viimoillakin.
Pinta tuosta villapaidasta (80 % villaa) ja sisäpuoli pörröistä fleeceä.


Kirpparilta löytyi samalla, myös hyvä syystakki ja yhdet reisitaskuhousut.
Alkaa olla vihdoinkin riittävästi varusteita.

Jaaha, tuossa odottaa miehen mettähousut parsintaa...

23.9.2013

Tuplaten täpliä

Eilisen illan piirrä, leikkaa ja liimaa askartelut.


Talvella eteistä uusiks sisustellessa tekasin taulut, joihin kyllästyin.
Kaipasi tuo hämärä nurkka, vähän selkeämpiä kuvia.
Sain eilen idean leikellä tapetista täplikkään pöllöparin.
Siinä ne nyt tuijottaa meitä eteisen nurkassa.

22.9.2013

Hirvee pipo

Viikon päästä alkaa hirvenmetsästys,
eikä metsään taida uskaltaa, minun niin mustassa värimaailmassa.
Tulin sitäpaitsi luvanneeksi miehelle lähteä metsälle mukaan, taukotulia pitämään.
Ajattelin että pitää olla omasta takaa, edes jotain asiaankuuluvaa tekstiiliä.


Kirppiskassista löytyi tyttären liian pieni paita ja kangasvarastoista pala fleeceä.
Epätoivoista ohuen, venyvän trikoon ompelua tavallisella ompelukoneella.


Menettelee metsässä, oranssi nyt vaan ei ole minun väri.
Kunhan joskus pääsee kaupunkiin ja kangaskauppaan,
täytynee ostaa jotain kivaa neulosta ja tehdä hienompi ja lämpöisempi

20.9.2013

Ehjätään...

Monesti sitä hassaa käsittämättömän määrän energiaa jonkin korjaamiseen,
ennemmin kuin painuu kauppaan ostamaan uutta ja täyttää roskista romuilla.

Tyttären Maglite oli ollut liian vähällä käytöllä.
Oli hapettunut kiinni ja patterit jumiutuneet tiukasti sisälle.


Aika paljon piti kokeilla konsteja ja improvisoida erilaisia työkaluja.


Nyhertää tovi jos toinenkin, tuumata ja vaipua välillä epätoivoon.
Lopulta, lähti kuin lähtikin, patterit, yksi kerrallaan, palasina.
Hioin enimmät hapettumat pois lampusta ja laitoin kuparitahnaa jenkoihin.


Taas toimii. Maailmaakin pelastettu yhden lampun verran. :)

19.9.2013

Laudalla

Eilen järjestelin keittiön ikkunanlaudan, taas kerran uusiks.
Mustaa ja peltistä purkkia lähti, punaisia kippoja tuli tilalle.


Kesällä kiertoon pistin jo yhden liian pitkäksi venyneen viherkasvin.
Nytkin uuteen kotiin lähti yksi liikaa venähtänyt ja roskiin yksi kärsinyt.
Täällä vaihtelee tuo valonmäärä niin paljon vuodenkierron mukaan,
että tulee uudistettua tuota kukkarivistöä kausittain.
Mikään kummoinen viherpeukalo en ole, nuo ovat talon ainoat kukat.


Metallinkeräysestä löytyneeseen punaiseen kattilaan laitoin muorinkukan.


Resuiseen emaloituun kaffepannuun päätyi tämä vihreä, mikä lie.
Kaveriksi pannulle laitoin yhden emalimukin.

18.9.2013

Ei Picasso

Mulla on kaksi kehystä keittiössä odottanut jotakin ideaa.
Eilen sain idean tauluista, mutta skanneri/tulostin oli yhteistyöhaluton.


Onneksi kopiointi rakkineessa sentään toimi.
Otin siis vanin korjauskäsikirjasta muutaman yleishyödyllisen kopion.


Liimailin ne vanerista sahatuille palasille, kahvilla ohennetulla 66:lla.
Sain valkoisuutta katoamaan ja sopivan kulahtaneen näköisiksi.
Ylemmässä on jarrun räjäytyskuva ja alemmassa veekasin poikkileikkaus.


Piti se saada sitten kolmas taulu, samalla seinällä, sopimaan sarjaan.
Ja koska tuo tulostaminen ei onnistu, hilppasin pihalle liidun ja paperin kanssa.
Jäljennetty, kuten ammoin jäljennettiin lyijykynällä kolikoiden kuvioita.
Tuon tilalle tulee jotain muuta, kunhan pääsen sopuun tulostimen kanssa...

Kehykset on kaikki vanhoja, uudelleen maalattuja, vanerikin oli sohvanpohjaa.


Keittiön seinä kokonaisuudessaan tässä.

16.9.2013

Paikalla

Sekalainen kokoelma kuvia tältä illalta.


 Käytiin ajelemassa jokivarressa maisemia katsomassa.
Kovin on vesi alhaalla Muoniojoessa.


Viikonloppuna saatu jalallinen kulho tai semmoinen.


Vähän jouduin tuunaamaan, oli nupit kahvoista kadonneet,
laitoin turkoosit helmet, koska meni nuoremmalle tyttärelle.


Isännän lemppari työpaita, joka vähän kärähti rälläköidessä.
Koitin antaa sille jatkoaikaa, siksakkaamalla toisen taskuista reiän päälle.
Ei mikään siistein tekemäni korjaus, tasku oli hivenen liian pieni,
mutta ompa paita yhtä lämmin, kuin ennenkin.

12.9.2013

Monta metriä...

...valkoista vania.
Eli autohullun naisen autoaiheinen päivitys :)
Tässä siis yksi isoimmista romuistani/aarteistani.
Monta muisteltavaa reissua ja paljon yhteisiä kilometrejä.


Parin vuoden tauon jälkeen vanini on taas liikenteessä.
Tänään onnistuneesti katsastettu.
Auto on ehtinyt olla mulla yli 9 vuotta
ja lisää mittarilukemaakin on sinä aikana ehtinyt kertyä reilut 150 000 km.
Muuttokuormiakin ajelin tällä aikoinaan 12000 km.

11.9.2013

Pullo pimeään...

Pannuhuone kaipasi toimivampaa valaisinta.
Koska alkuperäinen valaisin sijaitsee samalla seinällä alati auottavan oven kanssa,
tärinä rikkoo energiansäästölamput alta aikayksikön.


Otetaan yksi alumiininen vodkapullo.
Poistetaan siitä korkki, etiketit ja pohja, hiotaan leikkuureuna, poraillaan reikiä...


 ...lisätään sähköjohto ja lampunkanta.
Ripustetaan kattoon.
Yritetään saada kuvia pimeässä pannuhuoneessa.


Tästä tuli hyvä, valaisee juuri sopivasti pannun edustaa,
eikä oven kiinni kolahtelut enää riko lamppuja.

10.9.2013

Älkää edes kysykö...

...mikä tämä on.


Tytär piirsi minkälaisen työkalun tarvitsee cosplay asuunsa.
Kilttinä äitinä painuin työhuoneelle toteuttamaan.
Työkalu on sahattu vanerista ja siihen on lisätty muovinen ruuvi.
Maalattu ensin väreillä ja sitten kullalla, hinkattu kuluneeksi.
Kultainen jakari on kuulemma joku Engineerin spesiaalijuttu,
aina ei siis tartte tietää, mitä on tekemässä... :)

7.9.2013

Työhuone

Laitanpa kuvan työpöydästäni, jotta näette millä varusteilla täällä värkkäillään.


Pöydän olen saanut joskus 15 vuotta sitten, se on vanha kirjoituspöytä.
Pöytä on päällystetty muovimatolla, joka olisi aika jo vaihtaa.
Molemmilla puolilla laatikosto, joten saa paljon työkaluja käden ulottuville.
Pääosin käyttämäni työkoneet mahtuvat tuolle pöydälle.
Ikkunalasien suojaksi olen tehnyt "kapan" vanerista.

Elikäs tärkeimmät sähköiset koneeni ovat:
Muutama erikokoinen porakone telineineen + akkukone
Kuviosaha, kauan jo palvellut.
Pari erilaista hiomakonetta ja imuri pölynpoistoon.
Autotallissa olisi vielä muutama härveli, odottamassa sijoitusta.

Työhuoneeni on siis talon toinen eteinen, niin kutsuttu kelkkaeteinen,
eli porotilatalon välinehuoltoon tarkoitettu huone.
Kooltaan huone on 2,2 x 4 m.

4.9.2013

Harmaannutus

Olipa tälläinen roskiksesta dyykattu junghanssi.


En tykkää lakatusta, saati sitten ruskeasta.
Ehei, eli kello purkuun ja käsittelyyn.


Hioin puuosia vaalemmiksi, mutta en kunnolla, että jäi tummia sävyjä.
Käsittelin savenharmaalla osmocolorilla pinnan uusiksi.
Kellotaulua, joka oli tarralla päällystettyä peltiä,
hioin santapaperilla kuluneeksi ja tummensin hinkkaamalla sanomalehdellä.

Kello piti tuleman työhuoneelle, mutta taidampa keksiä muun paikan,
liian helposti taitaisi tuo kerätä pölyä.


Vanhaa koneistoakaan en enää laittanut, vaihdoin sen tuoreempaan,
helpomminhan noita sormiparistoja löytää.

3.9.2013

Ei meinaa ehtiä

Kauheesti yrittää keretä tehä kaikkea.
Mutta tuntuu ettei mitenkään saa tarpeeksi aikaan.


Laitoin hedelmiä tyrkylle kauniiseen punaiseen pesuvatiin,
josko niistä irtoaisi vähän lisää puhtia...
Vati on pelastettu metallinkeräyksestä, odottanut varastossa käyttöä.