31.10.2015

Muisteluksia

Asetelma edesmenneiden sukupolvien muistolle.


Kunnia isävainaan kätevyydelle, kera hänen facomiensa.
(hylsysarja on itellä ihan käytössä, hain tallista ja vähän pyyhkäisin)
Malja mummovainalle, oi ne hänen mehunsa patenttikorkkipulloissa.
Kukat ja kynttilät monelle muullekkin jo joukostamme poistuneelle.

29.10.2015

Vielä yksi kierros

Venytetty tavaroiden elinkaarta vielä yhdellä kierroksella.

 

Roskiksen vierestä napattu puhelin.
Mulla olis vihreä varastossa, mutta en vaan tykkää vihreästä.
Nyt harmaana koristakoon eteistä, kunnes kyllästyn ja kierrätän.
Punaisen haluaisin, mutten sellaiseen hintaan, millä näkynyt.
Kotona meillä oli tummanpunainen samanlainen, kun pieni olin.


Joskus 15 vuotta sitten ostin kirpparilta palan sydänkangasta.
Ompelin siitä silloin jollekkin lapselle essun joululahjaksi.
Myöhemmin tein pari tyynynpäällistäkin, jotka olleet missä milloinkin.
Nyt riittävästi tyynyjä sohvalla katselleena, nappasin päälliset pyykkiin.
Leikkasin kankaan palasiksi ja ompelin neljä monikäyttöistä liinaa.
Käy pullakoriin, leipäkoriin, kattaukseen, ruokaliinaksi...

26.10.2015

Himmeeksi

Pinnan parannusta hiomapaperilla.


Kirpparilta ostettu pieni ja ruma lasikantinen lokerikko. 
Hioin maalia pois ronskilla otteella, 80 hiomapaperilla.


Hiotulle pinnalle levitin tummahkoa puuöljyä.
Paljon mielyttävämmän patinainen pinta nyt.


 Joku Oivariinikoodien keräilyllä saatu voiveitsi.
Mikä lie järki, oli huonosti viimeistelty ja lakkaa pinnassa.
Hioin lakan pois ja pyöristelin kulmia käytön kannalta paremmiksi.


Levitin mehiläisvahan siistittyyn pintaan.
Nyt tätäkin tohtii käyttää.

23.10.2015

Mamma rokkaa

Keväällä tein punaisesta leikkipannusta pienen kodin.
Pannukotiin muutti lopulta muumimamma jukeboxeineen.


Rok, rok, mamma rokkaa.


Pohjalla muovimaton palanen ralliruututeipillä päällystettynä.
Lapsilta jäänyt jukebox ja kirpparilta löytynyt muumimamma.


Katettuna ei riitä valoa kuvata yksityistilaisuutta.

21.10.2015

4 kuppia ja 3 kerrosta

Omaan silmään osuneita löytöjä paikallisesta facekirppisryhmästä.


4 mustaa Kiltan kuppia tasseineen.
Katselin noita tuumaillen pidemmän aikaa, kun ei sinänsä tarvetta.
Hyvä väri, passeli koko, kiva muoto ja nostalgisuus veivät voiton.


Nyt mummolta peritty Kiltan neliölautanen pääsee tarjoiluastiaksi. 
Aiemmin lautanen lojui vain yläkaapissa hyvässä tallessa.


Toinen löytö oli punainen kolmikerroksinen Matti&Maija kerrosrasia.


Ahtaaseen kuiva-ainekaappiin tuli tilaa, kun korput ja näkkärit meni rasiaan.


Tältä näytti keittiön taso vielä eilen illalla, tylsää, turhaa ja väritöntä.
Paahdin lähtee johonkin muualle, tyttärille jos tarvitsevat.
Keraaminen kulho sopii väreineen tulevaan vierashuoneeseen.


Tältä näyttää nyt, ihanan paljon punaista väriä.
Vanhan korin maalasin eilen spraymaalin lopulla, jota oli vähän liian vähän.
Korin pohjalla on yksi aiemmin kirpparilta löytyneistä keittiöpyyhkeistä.

Tuo 80 senttinen pätkä, on ainoa työtaso keittiössä, 
joten leipomisinnon iskiessä, sen pitää olla helposti tyhjennettävissä.

19.10.2015

Kirjavaa

Tytär tarvitsi ostoskasseja, oppinut kotona, että kankaiset on lujia.
No liinavaatekaapille verhopinoa penkomaan...


25 vuotta sitten joululahjaksi saatu kangas, pääsi viimeiseen käyttöönsä.
Ollut ensin pöytäliinana, sitten halkaistuna pitkittäin ja poikittain verhona.


Melkoinen väripläjäys, ehkä vähän liikaa väriä nuoremmalle tyttärelle.


Kolmeen kassiin verhoista riitti, laiskana hyödynsin osan päärmeistä. 
Yksi päärme yläreunassa sisälle taitettuna, toinen kahvojen reunassa.
Pyrin ompelemaan kahvat tukevasti kiinni, että kestää ainakin 10 kg. 

18.10.2015

Kovia leipomuksia

Toin kakkosasunnolta jo päiväyksen ohittaneen jauhopussin.
Tein taikataikinaa nukkekotileipomuksia varten.


Reikäleivän teossa työkaluina olivat.
Leikkikaulin, vanha pieni peltipurkki, mehupilli ja kampa.


Koitin tehdä monenlaista, mutta kaikki eivät onnistuneet.
Porkkanat halkesivat ja limput pullistuivat liikaa.
Nostin uuninlämpöä loppuvaiheessa, jotta leivät tummuisivat.


Nyt on ämpärillinen pottuja, reikäleipiä, pitkoa ja polakkaa.
Pullapitkoon sivelin kirkasta kynsilakkaa ja päälle sokeria.

16.10.2015

Rosee

Ostin jonkin aikaa sitten vaaleanpunaisen ledisarjan.
Halusin lisää lämpöisiä valosävyjä pimeneviin iltoihin.


Hain ulkoa haalistuneen lyhdyn, hioin maalia vielä kuluneemmaksi.
Tungin lyhtyyn ledit johtoineen, sekä kaikki löytämäni pullonkorkit.


Viiniystävällinen asetelma olohuoneen pöydällä.
Oikeasti pidän punaviinistä, roseeta juon vain joskus kesäisin.
 Asetelman muut osat: mustaksi maalattu risana saatu Apilasarjan lasi,
pesty skumppapullo, kirpparilöytö korkkiruuvi ja ostettu muovikukka.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

14.10.2015

Pelastettu puolikas

Epätoivoinen emännänkaapin yläosan pelastusprojekti.


 Kaverilta saatu kaapinrähjä, näytti mahdottomalta pelastettavalta.
Koska täälläpäin ei vanhoja kalusteita juurikaan ole tarjolla, 
eikä ainakaan halvalla, päätin nuukana sittenkin kokeilla...

Melkoisen työmäärän vaati, ei missään tapauksessa järkevä projekti.
Paljon raaputusta, hiomista ja liimailua, jopa osittaista vanerien vaihtoa. 


 Lopulta puuvahattuna harmaalla ja oranssilla,
 kaappi näyttää kuitenkin suhteellisen hyvältä.


Yhdestä laatikosta puuttui nuppi ja yksi oli reunoistaan lohjennut.
Käytin kaikki nupit irti, että sain kunnolla raaputettua ja hiottua. 
Yhdistin viat yhteen laatikkoon ja jätin lohjenneet kohdat puupinnalle.
En tiedä jättäisikö tuon risan laatikon pois ja käyttäisi tilaa lokerona.


Toisesta reunasta oli alempi sarana joskus murtunut irti ja paikkailtu.
Purin vanhat paikkaukset ja tein liimalla ja nauloilla uudet.
Nyt oven saranalla on jälleen pitävä kiinnitys. 
Saranoita en juuri puhdistellut, notkistin vain ja laitoin uudet ruuvit.


Kaappi tarvitsee isomman pöydän tai jotain alleen...
Katsotaan mitä tulee vastaan, tai mitä tuohon kehittelen.

Sisustelen tuota jalasmökkiä vähän sillä mielellä, 
jos siinä joskus pientä puotia pitäisin...

13.10.2015

Punaista ja kiiltävää

Omista romuista koottu asetelma keittiöön.
Kulunutta metallista kiiltoa ja punaisen sävyjä.


Pari metallista kynttilänjalkaa, toinen kirpparilta, toinen dyykattu.
Vatkain joskus kirpparilta, silitysrauta ja muut dyykattuja.
Liina joskus omin käsin kirjoma, kirpparilta ostetulle aidakankaalle.
Olis tietty voinut hienompiakin esineitä, mutta nyt arjen kauneutta.
Kynttilänjaloille riitti pyyhkiminen, muut tiskasin messinkiharjalla.


Asetelma ruokapöydän päässä, keittiön ikkunan edessä.
Ai niin, 6 hengen pöytä ja syödään kaksin, olisi mahtunut keskemällekkin.
Miten niin muka tykkään punaisesta?

11.10.2015

Taas yksi

Meillä on jo kieltämättä aika monta pakkia, 
mutta vielä piti pelastaa yksi, koska oli nuo keitinosat mukana.
Vasta olin netistä keittimiä katsellut, niin tulikin sitten vastaan kirpparilla.


Maksoi viisi euroa, taitaa olla ihan käyttämätönkin.
25 euroa näkyisi olevan Varustelekan hinta moiselle.


Ihan näppärän oloinen tämä ruotsalainen setti.
Piti kokeilla pakkia ja poltinta viikonlopun aikana, 
mutta olin unohtanut toppahousut kotiin, eikä tarennut maastoutua ilman. 

Tuo on nyt jo neljäs pakki, vähän turhan mones jo itselle, 
muttei haittaa, varustetaan sitten seuraavan sukupolven eräilijöitä.

8.10.2015

Osittain uusiks

Kirpparilta jonkin aikaa sitten ostettu pikkuhyllykkö koki muutoksen.


 Purin hyllykön palasiksi, tosin laatikoista irrotin vain nupit.
Hylkäsin nuo päädyt, halusin seinälle kiinnitettävän, jossa olisi koukkujakin.
Hioin osat, sahasin toisenlaiset päädyt ja kokosin uudelleen.
Tähän kului metrin pätkä poltolta pelastettua lautaa ja 50 cm pyörökeppiä.

Käsittelin oranssilla puuvahalla ja nupit harmaalla.
Värit siis samoja, kuin aiemmin kunnostamassani kulmakaapissa.


Nyt hyllykkö roikkuu uudistettuna, kapealla seinän pätkällä, jalasmökissä.
Vielä väännän, vaikka rautalangasta sopivia koukkuja tuohon alareunaan.

6.10.2015

Valurautaa

Ruosteinen, kai kukkaruukkunakin palvellut valurautapata.
Harjataan löydöstä ensin kerros irtoroskaa ja ruostetta pois.
Muistetaan vasta sitten ottaa se ennen kuva.


Sitten lisää pesua teräsharjalla ja hankaussienellä.
Poltin tulikuumaksi nuotiolla, että varmasti kaikki haitallinen paloi pois.
...lisää pesua ja hankausta.
Lopuksi vielä rasvapoltto puhdistuneelle padalle.
(näillä ohjein älkää tehkö, googlatkaa perusteellisempaa tietoa)


Sitten vain pata käyttöön, pistin uuniin, koska kansi puuttuu.
(possua, sipulia, porkkanaa, lanttua, paprikaa, tomaattimurskaa ja papuja)


Wärtsiläläiset saivat näin yhden kaverin lisää.
Wärtsilän lentävä lautanenhan on näkynyt blogissa jo aiemmin.

Vähän kerrassaan, olen valurautaa kirppareilta tai roskista kerännyt.
Vähän kerrassaan, olen valurautaa opetellut ruuanlaitossa käyttämään.

Valurautahan on hyvin käytettynä ikuista
 ja huonosti kohdeltunakin monesti vielä pelastettavissa.

5.10.2015

Talon vanhin

Esitelläänpä teille talon vanhin kaluste, noin kaksisataavuotias kirstu.


Etureunassa rippeitä vuosiluvusta 1811 ja joistakin nimikirjaimista.
En pääse kunnolla kuvaamaan, jollen kanna sänkyä ulos huoneesta.
Kirstu on löytynyt edellisen talon vintiltä, muuttaessani toin mukanani.


Kirstu toimii yöpöytänä ja tavaran varastointipaikkana makuuhuoneessa.
Kokoahan tuolla on, kansikin 105 x 60 senttiä.
Pikkukirstu on itsetehty, lamppuun tein joskus tuon kruunuvarjostimen.

Vinkkinä muille samanlaisten vanhojen rähjien ystäville:
Huopamatto on hyvä tuolla alla, suojaa lattiaa raudoilta ja nauloilta.
Huopamatto myös liukuu hyvin, helpottaa siis siivousta.

3.10.2015

Rohjo

Jalasmökin tyhjennyttyä, sen uudelleen kalustelua.


Kaverilta halvalla ostettu, melkoisen räjähtänyt kulmakaappi.
Ollut joskus viilutettu, mutta viilut karisseet vuosien varrella.
Kaappi on jonkun omatekemä, vuodelta 1979, kertoi tussiteksti.
Ylempään oveen olisi ollut lasi, mutta halusin siihenkin umpioven.

Hiomakoneella hioin viilujen rippeet ja jääneet liimat pois.
Oven kulmista irrotin ananaksen näköiset puuleikkaukset.
(talteen laitoin, jos johonkin sopisivat, turhan eksoottiset epäilen) 
Irrotin myös salmiakin oven keskeltä, jotta sain kunnolla hiottua.
Yläoveen laitoin vanerin ja sahasin molempiin uudet salmiakit.
Ovien puiset nupit vaihdoin hieman pienempiin.
Repsottavan ja kulmasta lovetun sokkelin poistin kokonaan,
sahasin poistetusta sokkelinpätkästä vain etureunaan täytepalan.
Yhtään naulanreikää, enkä ajan saatossa tullutta kolhua kitannut.


Kaappi sai pintaansa oranssia Osmoa ja korosteväriksi harmaata.
Puuvahan kuivuttua hioin pintaa kuluneeksi ja mataksi.
Nyt kaappi on juuri sopiva pikkumökin tulevaan värimaailmaan.
Samalla se vanheni ulkonäöltään yllättävänkin paljon.
Tunnen suunnatonta onnistumisen ja pelastamisen riemua.

1.10.2015

Punaista piristettä

Päivät lyhenee ja talvi lähenee.
Kukat on kannettu pihalta kompostiin ja lyhtyjen aika koittaa.
Sisälläkin valaisimet lisääntyy ja esillä olevat tavarat vaihtuu.


Useamman talven ulkona roikkuneet lyhdyt olivat ruostuneet puhki.
Mutta en ostanut uusia, pengoin vanhoja varastosta ja ostin maalia.
Siniset olleet joskus messinginvärisiä ja yli kymmenen vuoden takaa. 
Valkoiset tasan kymmenen vuoden takaa, lasit olleet joskus punaiset.
Tiskasin pölyt ja talit pois, vähän käytin teräsharjaakin.


Punaista spraymaalia muutama kerros pintaan.


Siinä ne nyt roikkuvat tolpassa talon edustalla.
Tolppa rakennettu romusta ja jätepuusta jo aikoja sitten.
Neljän euron, eli spraymaalipurkin hintainen lyhtyprojekti.


 Viime viikolla kirpparilta mukaan lähtenyt pieni Barbababa.
Niin hellyyttävän halaava olemus, vaati päästä mukaan.


Tämän viikon kirppislöytö, pieni punainen tyyny.
Tyyny on kiinnitetty takapuolelta nuppineuloilla, saa poiskin.
Onkohan Barbababa menossa talviunille vai rennosti pelaamaan...  
Ainakin se eteisen kaapin päällä kotona piipahtavia tyttäriä tervehtii :)


Kesäinen kirppislöytö, Koiramäen sakkikin löysi kotinsa eteisestä.
Talot tehty muinoin vanhoista saunanlauteista ja poroaidasta