12.12.2017

Lovikkailua

Piti kokeilla vaihteeksi lovikka lapasten tekoa.


Itelle tein. Paristi piti luoda silmukat ja aloittaa, että leveys oli oikea.
Valkoiset ja mustat koristelut lisätty neulalla jälkeen päin.


Melkoista kikkailua oli noitten neulominen.
Langat oli pätkää ja purettua. Olleet pipoa ja lapasta aiemmin.
Pieneksi käyneitä tai muodottomaksi venyneitä purin pois.
Samaa ruotsalaista Lovikka lankaa kaikki kuitenkin.
Jatkoin ohentamalla lankojen päät ja kieputtamalla ne yhteen.

Tarkka talousvaaka on nuukan kutojan hyvä suunnittelu kaveri.
Punnitsin vanhat lapaset ja arvioin että punaiset pätkät riittäis.
Riittihän ne, ennestään käyttämättömiä pätkiä vielä jäikin. 

11.12.2017

Mysteerimuistio

Vävypojista vanhemmalle on vaikea keksiä lahjaa.
Päätelmien jälkeen, tein hänelle vanhan näköisen muistikirjan.
Tai oikeastaan nahkaiset kannet ihan perus kierreviholle.


Nahkapaloja, pellavalankaa, tussia, mustaa ja kultaa maalina.
Hankalinta oli saada tummansininen nahka näyttämään vanhalta.
Kun samalla piti näyttää vähän spesiaalilta ja tärkeältäkin.
Lopulta hinkkasin nahan pintaan mustaa ja kullanväristä maalia.


Kannet on tehty paksuista nahkapaloista, yhtä väriä ei riittänyt.


Vihon alle on sahattu kovalevyn pala kirjoitusalustaksi.
Aino hankinta tähän, oli 1,80 maksanut vihko, Muu löytyi itseltä.
Nyt sitten jännäämään, onko mieleinen...

9.12.2017

Kello yks kaks

Oman aiemman tekeleen muutos, seinäkelloksi, tällä kertaa.

 

Keittiön vanha kello lähti pois matkailuviiritaulujen tieltä.
Mie otin viisarit talteen ja kierrätin aiemman työni uudeksi kelloksi.


Ralliruutusydäntaulu luopui sydämestään ja sai tilalle kaksi pientä.


10 tunnin täplää on lyöty meistillä tarrasta leikatusta kaitaleesta.
2 tunnin täplää on jostain irti napattuja punaisia puusydämiä.


Koska pohjaan ei voinut tehdä merkintöjä, piti kikkailla.
Tein merkinnät liidulla kehykseen ja käytin kulhoa ympyrän mallina.
Pensselin varsi oli hyvä apu, sijoittaessani täplät tarkasti paikalleen.


Seinäkello löytyy nyt ovipielen taulurivistä.
Kauankohan silmä hakee sitä vanhasta paikastaan.

Pengoin blogia, löysin samaisen kehyksen tunnelmavalona vuodelta 2011.

7.12.2017

Viirit kartalle

 Pohjoisen Suomen matkailuviirejä kehyksiin ja seinälle.

 

Löysin varastoistani kolme vihreää kehystä laseineen.
No punaista spraymaalia oli vielä jäljellä, muutin kehykset punaisiksi.


Kartta, liian vanha käytettäväksi, muttei liian vanha tuhottavaksi.
Sekä 20 pohjoisten kuntien, kaupunkien ja paikkojen viiriä.


Leikkasin kartan pohjoisesta puolesta kehyksiin sopivat palat.
Alkaessani kokoamaan, muistin vielä muutaman hihamerkin.


Taulut rivissä keittiön seinällä, vitriinikaapin päällä.

6.12.2017

Prenikka

Eihän mulle mitään arvomerkkejä myönnetä, ni tein ite.


Ajattelin että tämän mitalin olkoon ansaittu jo vanhan markan
 aikaan alkaneesta kierrätyksestä ja nuukailusta. 


Materiaalit: nauhoja, ompelulankaa, markka ja magneetti.
Sininen nauha ollut kai joskus lettinauhana, vaati silityksen.
En aio kuitenkaan kantaa prenikkaani rinnuksissa.
Saapi laittaa vaikka jääkaapin oveen.

4.12.2017

Aitan rappusilla

Se on kohta itsenäsyyspäivä ja Suomen satavuotisjuhla.


Kokosinpa käsityökamarin kaapin päälle Suominostalgisen asetelman.
Jukka-tuotteen aitta omista lapsuuden leikeistä.
Lipputanko joskus ite tehty. Koiramäkiset kirppislöytö parin vuoden takaa.

1.12.2017

Hiippa ja siivet

Löytyy hiippalakki, löytyy jotain siivekästä, poroja, tähtiä, käpyjä.
 Eli eteisen kaapin päällä vähä erilainen jouluasetelma.


Reilu vuosi sitten romusta rakennettu kuorma-auto tähtiledit lavalla.
Tontun virkaa hoitaa pieni mustaksi maalattu puu-ukko.
Tontun lakkina pursottimen suutinosa pikkuruisella kulkusella.
Porot on kirppareilta keräiltyjä ja osin tuikkukipoista muokkailtuja.
Noin metsäisiin väreihin kuuluu yksi keijukin, no Helinä löytyi varastosta.
Kävyt on omista männyistä, kerätty kesällä pihamaalta.

Meillähän on eteisessä militaristinen, metsäinen, karu vrimaailma.
Neutraalimpi vyöhyke, kolmen punaisen valtaaman huoneen välissä.