Tiukujen kilinää

 Jos eilen valmistui rumpu ja kapula, 

niin tänään voinkin sitten soitella tiukuja.

Villalangasta palmikoin tiukuihin nauhat.

Kirppikseltä pienempi tiuku.

Nahkahihnan leikkasin pois, maalit poltin pois.

Isomman tiu'un sain kaverilta.

Siitäkin poltin pannussa maalit pois.

Miniporalla+teräsharjalla putsasin molemmat.

Nyt voin tonttuilla, soitellen tiukuja ja rumpua :)

Rummun pärinää

 2000. blogipostaus, joten rummun pärinää.

Tein työhuoneella olleesta kehästä rummun.

Idea lähti liikkeelle tuosta poronsarvesta.

Lajittelin työhuoneella sarvia eri töihin

ja tuon erikoinen muoto kiinnitti huomioni. 

Koristelin sarven villalangoilla.

Kuviot rumpuun piirtelin permanent tussilla

ja nahkaa patinoin mustalla saapasrasvalla.

Puukehä on jäännös aiemmasta projektista.

Joku kulhon reuna, jonka olen sahannut pois.

Siistin sahauspinnan ja hioin pois lakat.

Kehän halkaisija 15 cm, ettei kovin iso rumpu.

 

Varastossa oli onneksi ohutta, punaista nahkaa,

kun olen joskus kirppareilta paloja ostellut.

Pala oli vähän nippanappa, riitti juuri ja juuri.

Puukehässä oli ulkoneva kohta, jota hyödynsin.

Nahan reunaan tein reiät kiinnitystä varten.

Kahdesti kiertää harmaa villalanka reijissä.

Punaiset langat pujottelin harmaisiin tikkeihin.

Rumpu soi pehmeästi ja aika hiljaisesti.

Nahka ei olisi kestänyt kovaa pingotusta,

joten sointi on sen mukainen.

Molemmista päistä

Kun ei kokeilematta tiedä, onko ne sopivat,

niin neulotaan sitten kerän molemmista päistä.

 

 Vävypoika pyysi kelkkarukkasiin sopivat lapaset.

Sain käden kuvan ja langan, mutta jätin kesken.

Kun ei saa olla liian isot, tai menee mykkyrälle.

Eikä liian pienet, kun ei ole hyvä sekään.

Yhteishyvän ohjeesta katsoin silmukkamääriä.

Kokeilkoon ensin, sitten tietää joko katkaistaan,

vai pitääkö purkaa ja neuloa kärjet uusiksi...

Jää kide

Työstetään hanaa vaiko venttiiliä ja jää kide.

Valurauta vaihtui siis valettuun alumiiniin.

Hioin ja kiillotin osittain, patinakin saa olla.

Ehkei tuo ihan lumi- tai jääkidettä muistuta,

mutta onhan se työstön jälkeen jäänyt kide.

Tällainen oli aloittaessa.

Tässä kuvassa toisin päin, kuin yläkuvassa.

Muotoilinkin kiinnityspuolesta päällipuolen. 

Paljon piti madaltaa kantikasta ruuvinreikää.

Ja lopuksi pyöristellä reiän molemmat reunat.

Monenlaista kärkeä käytin miniporassa.

Siivousmielelläkin, käytin huonoja pois. 

Joskus ostettu roinakaupan kärkisarja,

joista osan sai heittää pois samoin tein.

Valusaumoja poistin myös ihan viilalla.

Olihan tuossa taas nyhertäminen :)

 Keittiön pöydän päässä on nyt valettua metallia.

Kynttiläjalka, kynttilänalunen ja jäänyt kide.

Kauan säilötyt kynttilätkin, 

nekin käy hyvin kukkien ja ledien väreihin.

Kääntäen ja karsien

 Mulla on kai joku rautakausi menossa.

Joten taas valurautaa, nyt kääntäen ja karsien.

 

Tukeva ja kivan näköinen alunen kynttilälle.

 

Oli tällainen, en muista mistä, tai tiedä mikä.

Valurautaa on kuitenkin ja

rumasti hitsattu, eli joku halpatuonti.

Rautasahalla irrotin pois kiemuraiset raudat.

Keskuslämmityskattilassa poltin pois maalit.

Miniporalla+hiomakivellä siistin jäljet.

Lopuksi puhdistin miniporalla+teräsharjalla.

Kun jäljelle jääneen osan käänsi ylösalaisin,

muuttui se ihan toimivaksi kynttilälautaseksi.

 

Sopii hyvin pariksi eilen putsatulle kynttiläjalalle.

Onko se rautaa

 ...kun noin kiiltää. Eihän se noin menny.

No se on ihan vain valurautaa.

Kauan sitten kirpparilta löytynyt kynttiläjalka.

Oli emaloitu vihreäksi, mutta kovasti kärsinyt.

Oli silloin jonkin aikaa käytössä sellaisenaan.

Sitten yritin poistaa emaleita, ei ihan onnistunut.

Mattamustaksi maalattunakin, oli tovin käytössä. 

Nyt kokeilin, lähtiskö loput emalit järein keinoin. 

Hiomakivi miniporaan ja hiomalla poistamaan.

Kyllähän se lopulta onnistui.

Ahtaimpiin väleihin tarvittiin kyllä viilaa.

Teräsharjalla vielä kiillottelin lopuksi.

Kynttilänjalan kaksi osaa, jalka ja koristekehä.

Kiviä ja kuulia

Viikonlopun asetelma olkkarin pöydällä.

Entistä sydämellisempi, isänpäivän kunniaksi.

Valurautaa, kuulalaakereita ja kivisydämiä.

Isävainaa kun korjaili monenlaisia koneita,

niin kuulalaakerithan on ihan paikallaan.

Iso sydän minun hioma ja pienempi isän.

Hiottu joskus 80-luvun loppupuolella.

Isä silloin innostui kivenhionnasta 

ja teki itselleen koneen siihen hommaan.

Isä hioi silloin useampiakin koruja

 ja koruksihan se on hiottu tuo sydänkin. 

Pitihän se minunkin vähän kokeilla, 

Mutten hirveästi innostunut, niin hidasta.

Oman kivisydämen hioin vain koristeeksi.