3.6.2015

Ketjua, kenkiä, kiviä

Lisää kiipeiltävää humalalle ja muita pihapuuhia.


Sain noita humalan alkuja sen verran, että riitti ykköskotiinkin.
Koska talon toisella nurkalla on jo humalaa ja ketju, laitoin toiseenkin.
En löytänyt tarpeeksi pitkää ketjua, joten oli keksittävä jatkoa.
Elikä jonkun koiran vanha ketju ja jonkun vanhat hevosenkengät.
Rautalangasta tein väliosat, joissa kauan varastossa lojuneita savihelmiä.


Tuossa mihin humalat nyt laitoin, oli ennen kituvaa saniaista.
Otin saniaiset ylös, revin juuripaakun palasiksi ja heinät seasta pois.
Laitoin uuteen paikkaan ja multaan, toisen sisäänkäynnin viereen.
 Toivottavasti innostuvat nyt kasvuun...

Tuossa kohdassa oli kivien sekaan levinnyttä maahumalaa.
Kaivoin ne pois, tein kunnon kuopan, jotta pääsin rikkaruohoista.
Nostin kivet pois, laitoin uudet alusmuovit tyhjistä multapusseista.


Työkalupakki orvokeilla ja ristikkoavain tänä vuonna pöydällä.
Meinaisin tuohon vielä somisteeksi muitakin työkaluja, 
mutta saattaa olla etteivät pysyisi paikallaan, sillä ihan tien vieressä.
Leikkiväisiä ja uteliaita lapsukaisia, kun vilistelee tuosta ohi :)

5 kommenttia:

  1. Aika ihanat nuo hevosenkenkäketjut. (: Täytyykin pistää korvan taakse, jos joskus olisi paikka, jonne laittaa.

    VastaaPoista
  2. Hieno idea jälleen sinulta! Toivottavasti humala alkaa rehottamaan. Liisa

    VastaaPoista