30.11.2017

Kankaiden kadotus

Pieniä jouluisia tekstiilejä ja kangaskaitale kierrättäen käytöön.


Alle metrin levyisestä verhokapasta sain ommeltua kaksi lahjapussia.
Meinasin kiinnittää nauhat saumaan, muttei ne kestäisi silitystä.


Valkoisilta osiltaan tahraisesta joululiinasta pelastin kulmat.
Leikkasin neliskulmaisiksi paloiksi, taittelin ja ompelin kaksi reunaa.
Käy alusliinaksi jouluisille viemisille, esim. pulla- tai piparikoriin.
Saattavat päätyä toiselle tyttäristä, hän kun taitaa olla joulun töissä.
Koitetaan keretä sitten me muut leipoa ja viedä valmiina hälle.


Löysin myös joulukorttien taustakankaaksi sopivan kaitaleen.


Sydämet samoja hedelmälaatikosta sahattuja kuin eilisetkin.
Nyt vain maalasin ne pensselillä ja valkoisella akryylimaalilla.

Kappa ja liina olleet ilmaisia, juuri ompeluksi varten tallennettu.
Kaitale oli jäännös aikojen takaisesta sohvatyynyjen ompelusta.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Nuo kaks ekaa kangasta ei ikinä päätyis meillä käyttöön, niin jouluista, niin valkoista. Tosin tuossa pilkotussa nuo tähkät miellytti kyllä entistä maalaistyttöä. Onneksi voi tehdä muillekkin, niin ei pääse kyllästymään jatkuvaan punaiseen ja mustaan :)

      Poista