18.10.2018

Palmikoita

 Halusin huopahattuani kiertämään uuden koristenauhan.
Tahdoin palmikoida sen itse ja hyödyntäen jämälankoja.


Ensimmäinen viidellä, sitten seitsemällä ja vielä yhdeksällä langalla.


Viidellä langalla. Akryylilanka ei ole paras mahdollinen hommaan.
Yhden yli ja yhden ali, vuorotellen oikealta ja vasemmalta keskelle. 

Vanha silitysrauta pitää nauhan palmikoinnin ajan paikoillaan.
Rautaa on helppoa siirtää, aina sitä mukaa kun työ etenee.
(raudan pohjaan on liimattu kalustehuopa, ei naarmuta, eikä sotke)


Seitsemällä langalla, pätkät ei riittäneet kuin kirjanmerkkiin.
Kahden yli ja yhden ali, vuorotellen oikealta ja vasemmalta keskelle.


Yhdeksää lankaa palmikolle. Lanka lienee seitsemää veljestä.
Kahden yli ja kahden ali, vuorotellen oikealta ja vasemmalta keskelle.

Tämä nauha kelvanneekin jo koristeeksi omaan hattuuni.


Tässä kaikki nauhat rinnakkain.


Ohjeet löysin omasta hyllystä, tästä kirjaston poistokirjasta.

Olisin palmikoinut enemmänkin, kokeillut vielä yhtätoistakin lankaa.
Mutta käytin jo ihan kaikki kelvolliset punaiset langanpätkät.
Jouduin kaivamaan jo aivan pätkiä, viimeiseen nauhaan löytyi enää
kolmen metrin pätkä ja vielä 70 cm samaa lankaa. Eli just just riitti.

2 kommenttia:

  1. Tulee erinäköstä, kun lettipalmikko. Erikoista.
    Työkalut on ainakin kohillaan! ;)

    VastaaPoista