22.1.2019

Työpöydällä

Blogin täytettyä jo kahdeksan vuotta, 
voisin esitellä noita työpöydällä käytettävissä olevia koneita.
Kun niistä aina välillä kysymyksiä esitetään.


Työpöytänä on vanha kirjoituspöytä, jolla kokoa 80 x 170 senttiä.
Mahtuu mukavan paljon tavaraa päälle ja lisää laatikoihin.
2017 päällystin pöydän kannen vanerilla ja se sai näin jatkoaikaa.


 Hiomakone Rexon BD-46A.
20 vuotta ikää. Äänekäskin jo, kun vikaa puslissa ja laakereissa.
Hiomanauhoja 100 x 915 tähän löytyy helposti ja eri karkeuksia.
Uusi pitäisi hankkia, sillä tämä alkaa olla jo tiensä päässä.


Pienempikin Rexonin hiomakone B130R.
Vuodelta 1997, ei vielä vikaa, kun paljon vähemmällä käytöllä.


Proxxonin kuviosaha DSH.
Vuodelta -97 tämäkin, varaosia olen joutunut tilaamaan paristi.
Paljon on ehtinyt 22 vuodessa kertyä maaliroiskeita koneeseen :)

Tämä saha ja pienoisporakone oli ekat konehankintani aikanaan. 
Sahahan on tarkoitettu pieniin sahauksiin.
Mutta olen sahannut sillä isojakin juttuja, ihan huonekalujakin.
Kun ei sirkkeli sovi mitenkään työhuoneeseen, saati pöydälle.


Proxxonin järeämpi pienoispora mallia IB/E ja teline sille.
Pora vuodelta 2010. On kovassa käytössä, pienemmät ei kestä. 


Joku vanha Skil ja siihen porateline isompien reikien tekoon.


Pikku Makita, ilman en pärjää, näppärä porailuun ja ruuvailuun.
Tämä ei ole aina pöydällä, mutta useimmiten on, kun paljon käytän. 


Ruuvipuristimena viime kesäinen kirppislöytö.


Pienen alasimen sain jokunen vuosi sitten lahjaksi.


Pölyjä pitää kurissa Makitan ei kovin vanha rakennustyömaaimuri.
Letku liitettävissä hiomakoneisiin ja sahaan.

Laatikoista ja aputasolta löytyy lisää koneita, tässä eniten käytetyt.
Kun on tottunut, että käytettävissä on pieni työhuone koneineen, 
ilman en pärjäisi. Lähes päivittäin pitää jotain pistäytyä tekemässä.

4 kommenttia:

  1. noin taitavalla tekijällä,on oltava kunnon työvälineet!!
    mahtavia konneita!
    ja käden työt puhuu puolestaan!!!Mestari!!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 4 x 2 työhuone on vaan vähä pieni, ei sovi enempää koneita.

      Poista
  2. Minulla on myöös Rexon BD-46A, meni viikon sisään 3 hiomanauhaa, toki ostettu 10 vuotta sitten tai jopa aiemminkin. Hiomanauhan pituudeksi mittasin 900mm, hyvä tietää että sopii nuo puolitoista senttiä pitemmätkin. Tosin mun kone näyttä pikkasen erilaiselta, ei ole vihreä vaan mattahopea väriltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis ostaa jo uudempi, tuon kulumista johtuvat tärinät vaan lisääntyneet. Ei meinaa enää pöydällä pysyä.

      Poista