26.2.2019

Kitarasta

 Tein risasta kitarasta hyllykön tai oikeastaan nukkekodin.


 Keittiön nurkassa roikkuu nyt odottamassa kahvilakalusteita.
Ei lienee täysikokoinen kitara, kokonaispituus 92 cm.
Puu-ukon pituus on 12 cm, aika sopiva tuohon huonekorkeuteen.


Reikäinen, moneen kertaan paikkailtu ja pensselillä sudittu.
Metalliosat paksussa ruosteessa, kielet puuttuu ja muitakin osia. 
Sisältä löytyi aimo annos auringonkukansiementen kuoria.


Kuumailmapuhaltimen kanssa pehmitin liimaa, että kansi irtosi.
Veitsellä kampesin auki, aina viitisen senttiä kerrallaan edeten.


 Kuumaa ilmaa tarvittiin myös sisäosien liiman notkistukseen.
Sillä purin sisäpuolelta pois kaiken tässä tapauksessa tarpeettoman.
Sahasin kannesta käyttöön vain reunat.

Vesiohenteisella mustalla kalustemaalilla maalasin kitaran kahdesti.
Takaseinän tapetointia mietin ja testailin, kun piti olla jäykkää,
 että tasaisi kaikki vanerin repaleiset kohdat.
Onneksi jemmassa oli vuosien takainen seppälän lahjalaatikko.

6 kommenttia:

  1. Upea!! Ja erityisesti kiinnitti huomioni tuo vuosia hillottu Seppälän lahjapaketti :D Kaikki kannattaa ( no ei ihan kaikkea sentään) säästää, aika tavaran kaupitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kauemmin joku oli hillonnut tuota kitaraa, sillä metallisosat olivat niin ruosteessa, että tuskin soinut pariinkymmeneen vuoteen. Mie sain kitaran vasta syksyllä, ollessani siivousapuna. :)

      Poista
  2. Vau, tosi hieno! Meilläkin olisi yksi kitara askartelutarkoituksiin. Kiitos ideasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ollos hyvä vaan :)
      Jos kitara ei oo yhtä paljon kärsinyt kuin tuo oli, liimauksen purku saattaa olla vaikeampaa...

      Poista
  3. tosi hieno toteutus!!
    erinomaisen hyvä idea;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Puolisen vuotta on kitararomu ehtinyt ideaa jo odottaakkin :)

      Poista