3.6.2019

Kuningaskalastaja

Taas yksi pihakoriste tehty, tällä kertaa kuningaskalastaja.


Materiaalit: kolhuinen lankunpätkä ja monessa toiminut pyörröpuu.
Pyörröpuu taitaa alunperin olla jonkun saunan kaidetta.
Kruunuksi päähän ruuvasin tuikkukupin. 
Raajat ja niiden osat on kiinnitetty pitkillä puuruuveilla.
Halutessani saan ukon myös istuvaan asentoon. 
Ukolla on pituutta 88 senttiä, kruunun kärkiin asti mitattuna.

 Ongen kaloineen olen askarrellut yli 10 vuotta sitten, 
nyt vain kaivoin sen varastosta taas esiin. 
Kala on leikattu alumiinipellistä, suomut ja silmät tehty lyömällä.
Puinen koho ollut joku mainoskrääsä.

Olisin halunnut iloisemman värisen ukon, mutta lankku oli tummunut, 
eikä pyörröpuusta lähteneet edelliset, tummat maalit suosiolla pois.
No onneksi löysin purkin pohjalta mustaa ulkoöljymaalia.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja sopii tällekkin pihalle, vaikken ite juurikaan kalasta. Lohestajat ajelee ohi kaiken kesää, kun tie päättyy veneenlaskupaikkaan.

      Poista