20.1.2022

Piilopömpeli

 Mies halusi, että sohvallakin puhelin olisi ihan käden ulottuvilla.

Nikkaroin kierrätyspuusta puhelimelle piilopömpelin sohvan nurkkaan.
Yksinkertaisessa asiassa olikin yllättävästi mietittävää.
Seinään ei voi kiinnittää, tai sohvaa ei saa siirrettyä, kun on nurkassa.
Korkeuden pitää olla oikea, ettei siihen kolhi, jos sohvalla nukkuu.
Piti olla siis irtonainen, mutta vakaa ja melko huomaamatonkin vielä.

 
 Varastosta löysin sopivat pätkät lautaa ja lankkua aineksiksi.
Purkulaudasta nikkaroin noin 12 x 12 x 14 kokoisen laatikon. 
Sohvan ja seinän väli kun on 13 senttiä.
Laatikon kiinnitin jalkaan pohjan läpi ruuvaten.
Laatikon pohjalle leikkasin softislevystä palan pehmikkeeksi.
Laatikon sudin puuvahalla mustaksi ja jalan puunväriseksi.
Laatikon väri sohvan mukaan, jalan väri seinän ja lattian mukaan.
Eipä tule ainakaan lattiaan tai jalkalistaan mustia jälkiä.
Eikä pömpeliä edestä edes näe, kun edessä on patteri ja verho.


Jalan sain tehtyä reilun puolen metrin mittaisesta lankun pätkästä.
Vähän suunnittelua, sahailua, hiontaa ja sitten kokoon liimailua.
Jalka ei saanut olla laatikon levyinen, piti huomioida myös jalkalista.
Pömpeli on muutaman päivän käytössä jo toimivaksi todettu.

2 kommenttia:

  1. Itsellä on viritys sängyn pään tolpassa. Sain jostain neulotun, matkapuhelimelle tarkoitetun kaulapussin ja sen olen solminut sängyntolppaan. Pääsin vähällä sinuun verrattuna. Aika iso projekti yhden puhelimen tähden mutta lopputulos on hieno, ja voihan siinä pitää vaikka virvokejuomapulloa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin pitkään ensin hyllyä, mutta sohva on niin nurkassa, ettei olisi ollut kiva. Sitten lokeron seinään kiinnitystä, mutta totesin tuon ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi. Juu mahtuisi tölkki tai pullo, jollei puhelinta, tai sitten mahtuu puhelimen viereen myös kaukosäädin.

      Poista