23.1.2020

Matkaan käy

Juustorasian reunoista riitti materiaalia matkalaukkuunkin.


Oli tässä näpertämistä.


Pikkiriikkistä solkea ei viitsi kovin monesti aukoa ja sulkea.
Soljen taivutin ohuesta rautalangasta ja niitit on hopeatussia.


Auki tämän kuitenkin saa.


Esikuva, mummolta peritty vanerilaukku, pölyineen.
Olen tuon perintölaukun jo kerran hihnoittanut uudelleen,
mutta pitäisi tehdä toistamiseen ja vähän paremmin.


Ensin sahasin paksusta vanerista muotin taivutukseen.


Pehmeäksi liotettu lastu väännetään palikan ympäri kuivumaan.
Sisäpuolelle jäävä pää pitää muistaa ohentaa ennen taivutusta.
Päälipuolelta nauhan pään saa hiottua matalaksi liiman kuivuttua.


Kannen reunan taivutin aiemman päällä, näin koko on oikea.
Samoin taivutin toisen reunan suikaleen, liimaten samalla. 
Jätä mahdollisuuksien mukaan hiomavaraa reunoihin.
(lastua löytynee myös askartelukaupoista, itse suosin kierrätystä)

 

Kanneksi ja pohjaksi jostakin purettua passepartouta.
Tuo oli riittävän ohutta vaneria.
Valmiin laukun lakkasin spraylakalla muutamasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti